Silmänlumetta

Tietoja

IMG_2433

Tämä blogi kertoo 26-vuotiaan tamperelaisen Maijan matkasta tyylitylsimyksestä ja kameleontista oman tyylinsä taitajaksi. Tarjolla juttuja myös ostoksista, kengistä, herkuttelusta, käsitöistä ja kaikesta muusta, mitä aviomies ei aina jaksa kuunnella. Koristeluna enemmän tai vähemmän taiteellisia otoksia asuista sekä kaikesta muusta kauniista mitä ympäriltäni löydän.

Blogi viihtyi aluksi vuoden ajan Blogspotin puolella nimellä Rose-on-the-Wall, jossa osan ajasta kirjoitin nimimerkillä Molly Moll. Ensin siirryin kirjoittamaan omalla (etu)nimelläni ja muuton myötä myös maailman vaikeimmin saneltavan blogin nimi muuttui helpommin kirjoitettavaksi ja paremmin sopivaksi suomenkieliseen blogiin. Kaikki Rose-on-the-Wallin kirjoitukset siirtyivät muutossa mukana, joten niistä löytynee vielä viitteitä vanhaan nimeen ja nimimerkkiin.

Posti on aina erittäin tervetullutta: maija(at)silmanlumetta.fi


IMG_0788

Rakastan... aviomiestä, kenkiä, ihania ystäviä, huomionkiinnitysasusteita, kauniita vaatteita, kivatukkapäiviä, lasagnea, kameran syväterävyydellä leikkimistä, kurvejani, salmiakkia, nauramista, paahtoleipää, nukkumista, nuudeleita smetanalla, pisamia, hölömöjä juttuja, Iittalan Kivi-tuikkuja kaikissa väreissä, itse tehtyjä juustosarvia, kaikkia vuodenaikoja, ...

IMG_1979

Inhoan... rumapäiviä, ilkeitä ihmisiä, kännioloa, päällepuhumista, hiertäviä kenkiä, särkeviä vaivasenluita, huonosti istuvia alusvaatteita, yhteensopimatonta vaatevarastoa, rasvaista tukkaa, pettävää deodoranttia, palelemista, epämukavia vaatteita, liimaa sormenpäissä, roikkuvia alleja, kaatuvia tietokoneita, homehtuvaa biojäteastiaa, itikoita, matkapahoinvointia, sähköisyyttä vaatteissa ja hiuksissa, ...

IMG_0977 kopio

3 henkilöä tykkää tästä.
Kommentit (0) Paluuviitteet (0)

Ei kommentteja vielä.


Jätä kommentti


Ei paluuviitteitä vielä.