Häähuumaa

Viime viikonloppuna piipahdimme eräissä sukuhäissä, jonne alunperin suunnittelin tekeväni asun itse. Sain kuin sainkin mekon valmiiksi perjantai-iltana, mutta loppujen lopuksi päädyin pukemaan erään toisen mekon, niin sain mielestäni tilaisuuteen riittävän juhlavan kokonaisuuden. Huoleni tosin oli aivan turha, sillä perisuomalaiseen tapaan asuja oli häissä aivan laidasta laitaan. Osa vieraista oli juhlavasti pukeutunut, mutta löytyipä seasta trikootunikoita ja sporttiballerinojakin.

Oma asuni oli siis seuraavanlainen. Vilan satiinimekko yhdistettynä valkoiseen (varsin tätimäiseen) jakkuun. Mustat avokkaat jalkaan, helmet kaulaan ja korviin, niin konservatiivinen juhla-asu on valmis. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta tykkäsin kovasti kokonaisuudesta. (Huomatkaa erityisen jäykkä poseeraus, ruostuneet ovat taidot näin kesän myötä…)

IMG_5593

Ennen juhlaa oli pakko värjätä juurikasvu piiloon, sillä se oli päässyt aika megalomaanisiin mittoihin. Hermostuin totaalisesti hiusvärihyllyn luona siihen, miksi Suomessa ei voida myydä mitään muita tuhkaisia sävyjä (esim. 8.1 olisi lähes täydellisesti omaa luonnollista väriäni mukaileva), kuin niitä superblondaavia, vaikka muualla maailmassa niitä on juuri niissä sarjoissa, joita täälläkin myydään. Siksi nappasinkin käteeni ruskean paketin ja kokeilin piiloblondin elämää, ainakin hetkeksi. Värin pitäisi olla kevytväri, joten hyvällä tuurilla se haalistuu vaaleammaksi ajan myötä, jolloin pääsen takaisin projektini “Oman värin kasvatus” pariin.

Tumman hiusvärin kanssa sain lopulta otettua käyttöön blogimiitistä saamani Pieces-kukkapannan. Se toimi kätevästi mustavalkoisen asun korostusyksityiskohtana ja teki myös hiustenlaiton varsin helpoksi. Hieman puuterivahaa takaraivoon volyymia tuomaan ja lakalla tukka sileäksi päältä. Helppoa, nopeaa ja huoletonta.

IMG_5596

Tää seuraava kuva on sitten omistettu Marille… Heppaheppa!

IMG_5589

Että semmoinen päivä

Tänään oonkin saanut olla liikkeellä melkein koko päivän. Aamulla suuntasin keskustaan työhaastatteluun, jonka jälkeen suuntasin miehen työpaikalle. Samaan syssyyn sainkin kyydin kotia, kun tuon isännän piti pakata laukut hieman pidempää reissua varten. Myöhäislounaan jälkeen simahdettiin molemmat hetkeksi päivätirsoille, joilta herättyäni kyyditin reissulaisen lentokentälle. Lentokentältä valitsin kiertotien Ideaparkin kautta, josta yritin metsästää sitä täydellistä mustaa nahkatakkia, aika onnettomin tuloksin. Takin sijaan löysin kylläkin jotain muuta kivaa, mutta niistä kivuuksista enemmän myöhemmin… Koska unohduin kauppoihin pyörimään hieman suunniteltua pidempään, en ehtinyt enää kotiin vaatteita vaihtamaan, vaan jouduin suuntaamaan Shoeparkiin niillä vetimillä (ja ilman kotona oleillutta kameraa), jotka olin sattunut kuskireissulleni valitsemaan. Hetken onnistuin muuten eksyilemään Tampereen keskustan yksi- ja kaksisuuntaisilla kaduilla ennenkuin sain auton riittävän lähelle kauppaa parkkiin. Sen verran harvoin ajan tuolla suunnalla, etten todellakaan muista ulkoa, mikä katu on yksisuuntainen ja mihin suuntaan. Shoeparkissa ihastelin Nooran ja Marian kanssa ihania kenkiä ja laukkuja. Illan lopuksi kyyditin tytöt takaisin Hervantaan ja suuntasin itse sohvalle, lukemaan kaikkia päivän aikana kertyneitä blogipostauksia. Koko päivänä en ole ottanut kuvan kuvaa. Ettäs niin ja sillain tänään!

Hyvitykseksi kuvattomasta päivästä saatte kuvitusta menneen viikon kestoasustani, joka muokkautui moneen menoon varsin näppärästi.

IMG_4724

H&M:n maksimekko, jonka posti toi pari viikkoa sitten, mutta jota olen vasta nyt innostunut käyttämään. Vaikuttaa muuten hyvin lupaavalta kesävaatteelta!

IMG_4746

Siivotessa pitkät helmat on hyvä piilottaa imurin ja mopin tieltä, siispä vekitin helmaa sivuilta leggingsien vyötärönauhan alle, samoin kuin keskeltä edestä rintaliivien kaarituen alle, jottei tulisi ihan niin kauheaa raskausmahaefektiä. Varsin toimiva malli näinkin.

IMG_4757

Kauppareissulle oli pakko varustautua hieman lämpimämmin, siksipä päälle lisäsin pitkähihaisen liuhuketrikooneuletakin ja alle farkut, jotka saivat keväisempää ilmettä käärityistä lahkeista.

IMG_4753

Tähän sovellukseen vetelin helmoja ihan vain tuon tiukahkon kuminauhavyön alle, trikooliuhuke peittää pahimmat epämääräisyydet.

IMG_4769

Sit vielä päälle kirppikseltä hankittu takki (alunperin H&M), raitakaulahuivi sekä lähes valkoiset kangastennarit, joille joku on näköjään onnistunut kaatamaan vapun aikaan punkkua. Onneksi ennakoin ja suihkutin tennarit kangasteflonilla, enää tarvitsee vain muistaa putsata nuo ja toivoa, että teflon tekee tehtävänsä ja punaviini lähtisi pyyhkimällä pois.

IMG_4775

Näihin kuviin ja tunnelmiin, toivotan kaikille ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!

Miittimiitti Helsinkihelsingissä

Lauantaisesta Helsingin miitistä on nyt selvitty ja väsymykset selätetty, ainakin suurimmilta osiltaan. Myös kuvasaldo on ruodittu läpi ja niinpä onkin aivan mahottoman pitkän kuvapostauksen aika.

IMG_4561

Itse pukeuduin miittiin Seppälästä löytämääni pussihelmaiseen mekkoon, jonka päälle vilukissana vetäisin Pieces-boleron. Jalkaan kiiltoleggingsit ja Vagabondin Missyt. Uusi tukka muotoitui tupeeratuksi heitoksi pään päälle.

IMG_4562

Ennen juhlapaikalle siirtymistä piipahdin hetkeksi kuskiksemme (Tampere-Helsinki-välille) suostuneen mieheni kanssa Aussie Bariin parille Coopersille. Sieltä suuntasimme kumpikin sitten omille teillemme.

IMG_4566

Itse tilaisuushan oli Telakka83 Sauna Loungessa, johon pienen eksymispaniikin jälkeen löysimme kuin löysimmekin. Onneksi ei tarvinnut yksin etsiä paikkaa!

IMG_4601

MouMou, Jonna ja Salla olivat järjestäneet paikan nätiksi ja järjestäneet kaikenlaista ihanaa tarjottavaa, joista saikin mahat täyteen ja suut makiaksi.

IMG_4659

IMG_4663

IMG_4691

IMG_4586

Pintaa-blogin Mikko oli paikalla vastaamassa kaikenlaisiin hiuskysymyksiin. Illan aikana hän myös väänsi juhlakampauksia lukemattomalle määrälle kauniita bloggaajia, alla GHD-käsittelyssä Jenni. Toivottavasti Jenni ei häiriintynyt paparazzeilustani kiharruksen aikana, olen vielä niin toivottoman harjoittelija kuvaamisen suhteen, etten millään meinannut saada kunnollisia kuvia – milloin olisi muutoin ollut hyvä kuva, oli jommalla kummalla silmät kiinni tai puolitangossa tai sitten jatkuvasti selittävällä Mikolla oli suu auki kesken lauseen.

IMG_4628

Paikalla oli toinen toistaan upeampia naisia, joista osasta sain näppäistyä onnistuneitakin otoksia.

IMG_4573

IMG_4576

IMG_4597

IMG_4605

IMG_4615

IMG_4620

IMG_4634

IMG_4650

IMG_4655

IMG_4693

IMG_4684

Hieman jäi harmittamaan se, etten perinteiseen tyyliini oikein hallinnut uusiin ihmisiin tutustumista, vaan hengailin pääasiassa jo valmiiksi tutussa seurassa. No, ehkäpä minäkin vielä jossain tulevassa miitissä rohkenisin esittäytymään vieraammillekin ihmisille, ei kai ne nyt niin pelottavia voi olla… Sitä ennen voisikin petrata muiden blogien kommentoimisessa, joka on taas jäänyt vähemmälle.

Niin, lopuksi voi vain sanoa, että mahtavan hauskaa oli. Niin ja EMÄNNILLE KIITOS!!!

Ei vielä ihan ikäloppu

Tänä vuonna synttärini on kulunut varsin rennoissa, joskin hieman yksinäisissä, tunnelmissa. Mies lähti työreissulle ja jätti mut viettämään synttäreitä yksin, eikä erityistä tekemistä juurikaan ole ollut, joten olen tehnyt päivän hommat pidemmän kaavan mukaan. Nukuin pitkään ja nautiskelin rauhassa aamupalaa joskus iltapäivän alkupuolilla. Nyt illalla päädyinkin hieman testailemaan juttuja tulevaa lauantaita varten, jolloin pidän pienimuotoiset synttärijuhlat 80-luvun teemalla. Teeman vuoksi siis päässäni on folioita, päädyin kokeilemaan miten päähäni onnistuisi feikata permanenttia. Toki huomasin vasta puolessa välissä, että niskahiukseni ovat ihan liian lyhyet käherrettäviksi!

IMG_4274

Lupasin esitellä porukoiden luota viime sunnuntailta erään löytöni, joka onkin ollut tällä viikolla ahkerassa käytössä. Sovittelin huvikseni äitin loimusamettimekkoa ja totesin sen istuvan päälleni yllättävänkin kivasti! Hihat ovat toki hieman lyhyehköt, mutta paljastavat kivasti ranteet, jolloin myös rannekorujen käyttö mahdollistuu. Itse mekkohan on ihan aitoa ysäriä, joten matkani kohti kasaria on käynnistymässä.

IMG_4248

Erityisesti tykkään siitä, miten kivasti mekko istuu selkäpuolelta, notkoselästäni huolimatta! Aiemmin viikolla asustin mekon Jimmy Choo for H&M -nahkavyöllä, mutta näin kotona hengaillessani en kaivannut mitään kiristävää ylleni, joten ihan basiccina mentiin.

IMG_4269

Testailin myös meikkijuttuja viikonloppua varten ja sain elämäni ekaa kertaa tökättyä irtoripset paikoilleen! Mahtavaa! Nuo kuvassa esiintyvät irtoripset eivät tosin ole ne, jotka lauantaina laitan vaan bileitä varten mulla on varastossa jotkin vielä hienommat. Kaveriksi testailin varastoistani löytämääni turkoosia luomiväriä, mutta, harmi, kamera söi kaikki värit ja kokonaisuus näyttää kuvissa ihan liian miedolta todellisuuteen verrattuna…

IMG_4273

Huomenna onkin aika ihan tosissaan aloittaa valmistelut juhlia varten. Ainakin pitänee siivota (ärrinmurrin) ja leipoa täytekakku ja käydä kaupoilla hankkimassa joitain tarvikkeita ja tarjoomisia. Tähän mennessä olen ottanut varsin rennosti asian suhteen, ihan vain koska siinä vaiheessa kun annan itselleni luvan miettiä ja järkätä asioita, pääsee helvetti valloilleen ja kutakuinkin stressaan pääni puhki. Siispä mieluummin myöhemmin kuin aiemmin. :D

Vielä kerran

Hähää, piinaan teitä Mini-jutuillani vielä yhden postauksen verran, tällä kertaa taas pitkästä aikaa tyyliasioitakin liipaten!

P1010716

Eilisen päivän asuni, tietysti meidän Minin vieressä kuvattuna. (Joo-o, oli ihan pakko!) Koska en löytänyt sopivan vihreää vaatekaapistani, piti asu sävyttää mustien pystypilarien sekä hopeanharmaiden konepeltiraitojen ja katon kanssa sävy sävyyn. Kuvassa muuten tuossa Minin takana kurkkii myös meiän Kirppu, tuo kuparisen oranssi Micra, joka on ehkäpä maailman ketterin kaupunkiauto! Toivottavasti tulevat Kirppu ja Potsi keskenään hyvin toimeen!

Mutta niin, takaisin asuun… Nooralta saadut nikkurit pääsivät ulkoilemaan nyt jo hiljalleen sulaneella asfaltilla, kaverinaan harmaat farkkuleggingsit ja ikivanha musta villakangastakki, lukioaikana ostettu. Kaulaan hauska liukuvärjätty raitahuivi ja päähän huopainen trilbyhattu, molemmat H&M:stä. Takin alla mulla oli jotain varsin jännää, jonka nappasin mukaani vanhempieni luota jemmavaatekaapista, josta voi tehdä hauskoja löytöjä menneiltä vuosikymmeniltä. Siitä kuvaa myöhemmin, kunhan saan kaivettua kameran esille.

PS: Teeman päivityksen mukana nollaantuivat kaikki kivat tekemäni muutokset ulkoasuun, joten linkkien värit sun muut saattavat vaihdella nyt hetken aikaa, ennen kuin saan kaikki jutut taas kohdilleen.

PPs: Nyt pitäis olla säädökset taas kohillaan!

Hakaneuloja kyljessä

Viikonloppu ja tämä päivä ovat menneet mukavuusvaatteissa, toisin sanoen leggingseissä ja pehmoisessa neuleessa, ulkoilmassa tyyliä ylläpitivät mm. paljettipipo ja uudet korkolaput saaneet lahjoitusnilkkurit. Ystävänpäivänä tuntui vaikka ja mikä menevän pieleen, mutta onneksi fiilis kohosi iltaa myöten eikä nukkumaan tarvinnut mennä möksismielellä.

IMG_3822

Tänään piipahdin vain pikaiseen lähikaupoilla, jossa onnistuin turhautumaan totaalisesti kunnollisten mustien sukkien noin koossa 36-37 puutteeseen. Mun pitäisi taas pitkästä aikaa täydentää tavissukkavarastoani, mutten tänään viitsinyt lähteä Hervantaa pidemmälle metsästämään. Ihan mikä tahansa malli kun ei kelpaa, pitäisi olla mm. oikeaa kokoa, ei kovin lirua materiaalia, pysyä jalassa myös kävellessä ja kenkää jalasta ottaessa, pitää kokonsa pesussa ja kuivausrummussa, mustat, erottua malliltaan jotenkin miehen mustista sukista, … Etsintää jatketaan myöhempänä ajankohtana.

IMG_3802

Taisin jo aiemmin paljastaa sivulauseessa että hankin Gina Tricot’n alerekistä kolme samanmallista neuletakkia eri väreissä. Violetin olenkin jo esitellyt aiemmin, nyt pääsivät käyttöön muut kaksi, päällekkäin puettuina. Väreinä siis harmaa ja vaalean harmaanruskea.

IMG_3809

Tuunailin neuletakeista hieman tyköistuvamman version kietaisemalla etupuoliskot ristiin päällekkäin ja kiinnittämällä päällipuolelle jääneet nappilistat kyljestä ja olkapäältä yhteensä kolmella hakaneulalla. Jotenkin koin tämän mallin aivan näköisekseni ja oloisekseni, mukavaa, pehmoista ja kuitenkin hieman vartalonmallia paljastavaa, ettei aivan muodottomaksi rupea.

IMG_3815

paljettipipo Pieces / neuletakit ja leggingsit Gina Tricot / kengät Aventura

Seuraavaksi jatkan tatuointikuvien katselua ja suunnittelua (haaveilua). Lähestyvä kesä on taas vaihteeksi lisännyt kuvahimoani, eikä asiaa tippaakaan auta silloin tällöin tipahtelevat jutut blogimaailman tatuointikäynneistä. Että kiitti vaan vitusti, Nadja, Bubble, Arez, muutamia tuoreimpia nimetäkseni! Pari hassua ideaakin mulla päässäni jo on, mutta vielä täytyy niitä miettiä ja mahdollisesti jalostaa, enhän sentään halua katua päätöstäni…