Olen laukkuhimoitsija ja kassinvaihtaja. Pahana tapanani on myös hamstrata tavaraa mukaani, jos vaikka jotain varulta tarvitsisi. Ihastelen kateellisena ihmisiä, jotka pärjäävät päivästä toiseen laihalla pikkulaukulla, kun itse joudun varustautumaan entistä suuremmilla veskoilla jotta saan vetoketjun mahtumaan kiinni. Osasyynä tähän on kummallisen lihava lompakkoni, joka btw sisältää vain kaikkein tarpeellisimmat kortit + rahat. Kaikki muut kortit (bonus- ja kanta-asiakaskortit) olen tunkenut vanhaan kännykkäpussukkaan, jolloin ne vievät hieman vähemmän tilaa kassissa. En myöskään osaa lähteä kotoa (varsinkaan kouluun) ilman vesipulloa, joka onneksi on mallia ABC-huoltoasema 0,33 l, joka menee huomattavasti pienempään tilaan kuin normaali puolilitrainen. Vaihdan myös laukkuani jatkuvasti, voin käyttää päivän aikana parhaimmillaan kolmea eri kassia, aina tilanteen ja vaatetuksen mukaan.
Esittelen tässä laukkuspecialini ekassa osassa laukut, jotka ovat parhaillaan jatkuvassa käytössä.

Voin onnekseni todeta olevani nyt upouuden harmaan Pieces-laukun omistaja. Haaveilin tästä laukusta alkuviikkoisessa postauksessani ja loppuviikosta se löysi tiensä luokseni keskustan Vero Modasta. Päivän verran koulukäytössä tätä testattuani olen rakastunut. Alkuperäiseen tietokonelaukkuuni lompakkoni on auttamattomasti liian paksu ja muutoinkaan en saa kamojani sinne mahtumaan. Tätä harmaata en taas onnistunut saamaan edes täyteen vaikka mukana oli kannettava ja kaikkea turhaa ja tarpeellista. Jopa kaulaliinat, pipo ja lapaset mahtuivat sekaan eikä tehnyt edes tiukkaa.

Tässä kaksi itse tekemääni luottokassia. Vasemmanpuoleinen on Finlaysonin alekankaasta syksyllä 2007 kokoamani väripilkku, jollaisia on maailmassa kaksi, toinen kappale pääsi isosiskolleni joululahjaksi. Oikeanpuoleinen sai alkunsa pilkkukankaasta, jonka löysin Eurokankaasta. Ompelu tapahtui kauheassa kiireessä reissuun lähtiessä ja viimeisenä silauksena viisi minuuttia ennen lähtöä mieheni paukutteli neppareita kiinni parvekkeella kun itse pakkasin omat kamani kasaan. Tästä pidän värin vuoksi, kuvasta ehkä huonosti erottuu, mutta kankaassa on tummanruskeita, kirkkaanpunaisia ja sinapinkeltaisia pilkkuja. Hihnaa voi käyttää lyhyenä tai pitkänä tai siitä väliltä.
Huomatkaa myös itsetehdyt heijastimet, joita koko suku sai eräänä jouluna lahjaksi.

Silloin kun en jaksa raahata isompaa laukkua mukanani, ahdan lompakkoni ja kännykkäni tähän pieneen ihanuuteen, joka kuukausi sitten löytyi Lindexin lastenosastolta. Sisällä on aina niin käytännöllinen pienenpieni vetoketjutasku, jossa avaimet pysyvät tallessa.

Matkalaukkuni virkaa kotimaan matkoilla toimittaa hauska kukkakassi, johon juuri mahtuu viikonlopun vaatteet ja tarvikkeet. Merkkinä Daniel Ray ja ostopaikkana Tuurin Nahkapaikka, eikä maksanut juuri mitään.