Sadetanssia

Taidan olla hieman kiero persoona, koska kauniilla kelillä en koe mitään väärää kotona kökkimisessä, mutta sadekelillä masentaa jäädä sisälle, kun ulkonakin on niin harmaata. Lähdin siis eilen ulos sadetihkuun ja kaupungille kaupoilla pyörimään.

Tällä kertaa tein löytöjä vain omasta vaatekaapistani. Olen survonut pieneksi käyneitä ja muutoinkin vähemmälle käytölle jääneitä vaatteita, joita en kuitenkaan ole hennonut laittaa kiertoon, laatikkoon jemmaan odottamaan hoikempia päiviä. Suurin osa trikoopaidoista on päätynyt tuonne laatikkoon kutistuttuaan napapituisiksi pesussa, joten niitä ei paljaaltaan oikein voi käyttää. Asukokonaisuutta miettiessäni yritin keksiä yhdistelmää yhden lempipuseroni, Espritin taskucollegetunikan, kanssa. Mieleeni pilkahti mahdollisuus yhdistää mustan paidan alle raitaa ja siitä se ajatus sitten lähti.
Tuloksesta tykkäsin kovasti. Erityisesti pidän tuon mustan paidan kaula-aukon linjasta, joka paljastaa dekolteen paljastamatta kuitenkaan liikaa, mikäli alla vain on toinen pusero tai toppi. Tämä mahdollistaa myös eriväristen vaatteiden käyttämisen tuossa alla efektinä, koska mustan kanssa on helppo yhdistää monia värejä.
Parhaillaan sekoilen asukriisissä, sillä olemme jälleen lähdössä bloggariporukalla viettämään iltaa Tampereen keskustaan. Aloittelemme klo 18 Hervannassa Wäinölän sisäpihalla grillailemalla Nooran tekemiä herkkuja ja jatkamme iltaa siitä Ale Bar Pikajunaan keskustaan odottelemaan LoveHotelin avautumista. Tiedossa on ainakin hurjaa pebanheilutusta tanssilattialla ja myöhäinen kotiintulo. Mikäli joku bloggaaja innostuu vielä ideasta, niin tervetuloa vaan vapaasti liittymään sekalaiseen porukkaamme viettämään TanssiTiistaita!
Vielä lopetukseksi laitan kaikille nälkäisille kiusaksi kuvan sunnuntaisesta ateriastamme. Grillattua naudan(joku)filepihviä, uunikasviksia, metsäsienikastiketta ja punajuurisalaattia. Nam! (Ihan kiusaksi tuo on jättikokoisena, muahhahhah!)

Kesän aloitus

Viikonloppuna kävimme tuttavaperheen mökillä nautiskelemassa ihanasta kelistä. Kesä tulee kohisten ja luonnosta löytyi kaikenlaisia ihanuuksia. Bongasin kuivien lehtien seasta mm. kauheat määrät sinivuokkoja. Näistä tulee mulla aina äitienpäivä mieleen, en yhtään tiedä miksi.


Puiden siimeksessäkin aurinko paistoi mukavasti ja lämpöisesti ja uskaltauduin oleskella lyhythihaisellakin setillä. Nautiskelimme erinomaisesta menusta johon kuului paistettua makkaraa (kesän ensimmäiset!), herkullista tuoretta savustettua lohtaata (kesän ensimmäistä kertaa!!) sekä jälkiruuaksi juustokakkua (ei kesän ensimmäinen, mutta ihanan namia silti). Hyvä ruoka, parempi mieli. Herkullinen ruoka, ihan hitommoisen paljon parempikin mieli!
Tuon hatun ostin vappuaattona Henkkamaukasta, kun kärvensin ensin pari tuntia paljasta päätäni ilman aurinkolaseja Tampereen keskustassa. Silmiähän siinä siristellessä alkaa särkemään, eikä tuo suora auringonporotus tee hiuksillekaan kovin hyvää. Raitainen Vero Modan tunika on löytö muutaman vuoden takaa Velj. Keskiseltä, eli siis Tuurista. Jalassa Espritin farkut, huivi H&M, samoin kuin alla olevan kuvan neule.
Suorassa auringonpaisteessa suojasin itseni hatun lisäksi neuletakilla ja huivilla. Vappuaattona polttamani niska on yhä herkkänä ja huivista huolimatta onnistuin hankkimaan hienoisesti aurinkoihottumaa myös kaulaani. Pahapaha, tiedän, ja koitan nyt kovasti rasvailla noita kuntoon.

Pitihän sitä järviveden lämpötilakin testata ja kylmäähän se oli! Muutaman kerran kuitenkin kastoin varpaitani vedessä, olihan sekin eka kerta tänä kesänä! Kauaa ei jalkoja tuolla vedessä pystynyt pitämään ja tuon jälkeen olivatkin varpaani niin jääkylmät kuin varpaat voivat vain olla. Kaikkea sitä kesäntulon nimissä kestääkin.

Kaikinpuolin on ihanaa viettää rentoa viikonloppupäivää ilman huolia, aikatauluja ja noinkin kauniissa säässä. Tätä tunnelmaa toivon myös tulevana kesänä enemmänkin, mikäli hyvä tuuri käy.