Syyskuun haaste on kulunut varsin rentoutuneissa merkeissä. En ole ottanut stressiä pukeutumisesta juuri lainkaan, enkä etenkään ole välittänyt siitä, että olen hiihtänyt täysin samanlaisissa asuissa päivästä toiseen.
Kuvia muokatessani, ja etenkin alla olevan kollaasin valmistuttua, yllätyin siitä, kuinka erilaisia asuja kuudesta vaatteesta saikin kasattua. Kuusi vaatetta eivät päälle puettaessa pahemmin aiheuta monimuotoisuuden tunnetta, mutta kamera paljastaa sen tosiasian, että itse sokeutuu helposti tuttujen vaatteiden monipuolisuudelle ja yhdistelymahdollisuuksille.
Kuten tarkkasilmäisimmät saattoivatkin huomata, vaihtui kesken asukuvien farkkualaosa vaaleansinisestä tummaan. Haasteeseen lisäämäni pykälähän oli, että mikäli löydän itselleni kauan etsityt laadukkaat (nojoo, H&M-laatua tällä kertaa, -10 € alennuksen innoittamana) ja hyvin istuvat farkut, saan ne ottaa käyttöön jonkin toisen vaatteen sijasta. Näinpä jätin vaaleat farkkuleggingsit nyt loppukuun käytöstä pois.
Asukuvat päättyvät tällä kertaa maanantaihin, jonka jälkeen käytössä ovat olleet enimmäkseen kaksi alinta asua. Torstain vietin selkäkivuissani kotona ihan kotivaatteissa, nyt perjantaina piipahdin koululla YTHS:n vastaanotolla mustissa housuissa, mustassa topissa ja yllättäen harmaassa neuleessa. Jalkaan oli pakko laittaa aina-niin-tyylikkäät Adidaksen mustat Superstar-tennarit, ne kun sattuvat olemaan ainoat omistamani kengät jotka saa laitettua jalkaan kumartumatta.
Viikonlopun aion parannella ihanaista noidannuoltani, ihanaisten särkylääkkeiden ja yöllisten lihasrelaksanttien voimin. Koiran kanssa lenkkeilyäkään ei selkäni juuri nyt pahemmin kestäisi, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni en edes halua homehtua koko aikaa kotona, vaan himottaa päästä edes vähän kävelemään ja haistelemaan raikasta syysilmaa. Onkohan mussa jotain muutakin vikaa kuin selkä, enhän mä oikeesti tykkää kävellä!?!














