Tuulen tuivertama

Olen siinä mielessä ehkäpä onnellisessa asemassa, että useimmiten hiukseni näyttävät parhaimmilta hieman ylikasvaneina ja huolettomasti tuulentuivertamina. Tiistaina kävin pitkästä aikaa leikkauttamassa blondausaineiden kuivattamia latvoja pois ja samalla mallikin muuttui jonkin verran. Siitä iän ikuisesta kasvatusprojektista huolimatta halusin takaa lyhyemmän mallin, nyt kun edestä hiukset ovat kasvaneet riittävän pitkiksi mallia ajatellen, ja haluamani mallin sainkin!

Takaa hiukset ovat siis lyhyemmät ja siistimmät, mutta hiusten etulinja jätettiin oikeastaan koskemattomaksi, itse nirhittyä otsatukkaa myöten. Ulkona tuivertaa karmea tuuli ja lumitöissä ollessani se kehittikin pidemmät sivuhiukseni herttaisille laineille – ihan lempparia! Harmi vain että tätä mallia on lähestulkoon mahdoton yrittää toisintaa sisällä hiuksia laittaessa, tarvitaan nimenomaan se hieman kostea, armottoman kylmä tuuli!

Testausta

Suurin osa lukijoista lienee jo huomannut tavalla tai toisella viime vuoden puolella alkaneen Spartoo-yhteistyöni. Koska en halua kehua sikaa säkissä, päädyin eilen tekemään ensimmäisen tilaukseni nähdäkseni miten hyvin tavara sieltäpäin kulkeekaan.

Ne ihmiset, jotka minut tuntevat, tietävät että olen voimaton päättämään yhtikäs mitään, jos vaihtoehtoja on liian monta. Voi niitä lukuisia kertoja, joina olen seisonut karkkihyllyn edessä valehtelematta tunninkin verran miettimässä, minkä pussin ostaisin, vain lopulta turhautuakseni valinnanvaikeuteen ja kävelläkseni tyhjin käsin pois. Siispä ei pitäisi tulla yllätyksenä että saatoin käyttää aika monta tuntia verkkokaupan sisällön kaiveluun ennen kuin sain tilaukseni lopulta tehtyä.

Vaikka Spartoolta löytyisi vaikka minkälaisia ihania kenkiä, päädyin miettimään hankintaani ihan käytännön tarpeen kautta. Seisomatyössäni tarvitsen matalakantaiset kengät, joilla voin varmuudella seistä monta tuntia putkeen ilman pelkoa siitä, että tuo pirun vaivasenluuni alkaisi taas äkäillä. Siispä päädyin lopulta vanhaan tuttuun merkkiin, Vagabondiin, jonka Kareno-nilkkuri vaikutti juuri työkäyttöön sopivalta. Toivottavasti lesti vain istuu hyvin!

Toimitusajaksi arvioitiin tilausvaiheessa 6 arkipäivää, joten koska tilaukseni tein eilen 5.1. saattaisin hyvällä tuurilla saada kenkäni jo ensi viikon lopulla. Raportoin aiheesta, kunhan saan nuo käytännölliset kaunottareni kotiin!

Vuodenvaihde

Vuosi vaihtui reissussa, ystäväpariskunnan naimisiinmenoa juhliessa. Hauskaa oli! Asuni oli etukäteisstressistä huolimatta onnistunut, vaikka siitä ei sitten kunnollista kuvaa saatukaan otettua vaikka tarkoitus oli, tukka muotoutui niin kestävälle kampaukselle (josta siitäkään ei kunnollista kuvaa ole) että sama kampaus muhii päässäni nyt jo neljättä päivää, yhä varsin siistin näköisenä (kiitos runsaan tukkapuuteroinnin itse kampauksen tekovaiheessa). Pärstästä sentään on pari kuvaa, olkaa hyvät!

Tulevalle vuodelle

Voisin lähestulkoon vannoa että tulevana vuonna tulen varmuudella hankkimaan ainakin yhdet uudet kengät. Olen rakastanut kaksia Conversen tossujani niin kovin, että kevättä ja kesää varten haluan ehdottomasti vielä ainakin yhden, tällä kertaa matalavartisen parin noita ihanan klassisia tennareita.

Ehkäpä vaikkapa tuollaiset klassisen tummansiniset! Tai sitten vaikka punaiset tai vihreät tai vaaleanpunaiset tai harmaat tai valkoiset… No, valinnanvaraa riittää melkein liiaksikin asti!

Promootioyhteistyö

Photoshoppausta

Olenpa joulun aikaan saanut jotain muutakin aikaiseksi kuin työntekoa ja kotona löhöämistä, nimittäin viilasin lopulta tuota bannerikuvaa hieman paremmaksi. Hetki siinä menikin, kun osaamaton blondi tappeli Photoshopin kokeiluversion kanssa, mutta sain kuin sainkin kuvasta kumitettua ärsyttävät kaapinovien saumat! Erävoitto!

Ennen

Jälkeen

Origami

Harmillisesti mekkovalintani uutta vuotta varten varmistui vasta niin myöhään, etten ehtinyt enää tilaamaan siihen sopivia kenkiä. Elän kuitenkin siinä uskossa että kenkävarastoistani löytyy edes yksi tilanteeseen sopiva pari, mutta onhan sitä silti mukava katsella uusiakin, vaikka vain ihastellakseen.

Jos olisin päätynyt hankkimaan asuun paremmin sopivat kengät, olisin todennäköisimmin kääntynyt yllä näkyvän mallin suuntaan. Tuo origamihenkisesti koristeltu Pura Lopezin Nube-malli nimittäin olisi ollut platonsa ansiosta monia muita korkokenkiä jalkaystävällisemmät.

Palaan asuvalintani osalta asiaan myöhemmin, kunhan saan kuvia asusta in action. Toivotaan että kokonaisuus onnistuu viimeistä silausta myöten!

Promootioyhteistyö