Piipahdinkin koulun jälkeen Ideaparkissa, mutta koska syyskuun haasteeni takia on aika turhaa shoppailla juuri nyt  vaatteita, suuntasinkin lemmikkieläinkauppaan. Jos en voi asustaa itseäni, niin asustetaan tai hemmotellaan ainakin sitten koiraa! Lompakkoni onneksi en löytänyt sitä mitä etsin (eli heijastimella varustettua pehmustettua pantaa pienelle mustalle koiralle syyspimeitä varten) oikeassa koossa (Ai miten niin meillä on mukamas pieni koira?) enkä sitten oikein innostunut mistään koiranleluistakaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ainakin lompakon mielestä. Itse en pahemmin piristynyt, hetkellisestikään.

Kotiin päästyäni otinkin sellaiset ihan pienenpienet tirsat mäyräkoira kainalossa sohvalla ja iltakävelylenkin päätteeksi hemmottelin itseäni hyvillä löylyillä. Seuraavaksi aion nauttia hyvistä yöunista kullan kainalossa.

Aamulla meinasi pukeutuessa iskeä paniikki, kun päälle aikomani musta toppi oli hävinnyt! Se onneksi löytyi kaapinpohjalta, jonne se oli erinäisten kaapinsisusongelmien myötä tippunut (halvalla ei saa laatua, ei edes kiskoillaan pysyvää vaatesäilytyskoria vaatekaappiin).

Päälle halusin tänään Seppälästä keväällä hankitun tunikamekon, jonka alle siis topin tarvitsin. Lämmitykseksi neuletakki, tällä kertaa vyötärölle sidottuna, jotta tunikan malli pääsee paremmin esille. Jalkaani vedin laiskuuksissani farkkuleggingsit ja jalkaan All Saintsin maiharit, ihan vain koska tykkään niistä niin paljon! Maiharit tosin pätkäisevät vaaleiden farkkujen kavereina koipeni entistä lyhyemmiksi, mutta tänään en jaksanut asiasta pahemmin välittää. Pääasia että saan käyttää rakastamiani vaatteita!

Nyt painun kyllä rasvaamaan naamani ja kuivaamaan pääni, sitten nukkumaan! Hyvää yötä kullat!

Raiskasin muuten pari päivää sitten hiuksiani värinpoistolla ja palasin takaisin blondiksi. Tykkäsin todella paljon väliaikaisesta tummasta hiusväristäni, mutta kyllä se vaan vaalea on helpompi noin niinkuin juurikasvun kannalta, näin luonnollisesti vaaleatukkaisella. Ihanasti tosin hohtaa entisestään vaalentunut juurikasvu platinablondina, mutta sen värieron saan kyllä tulevaisuudessa tasoittumaan, toivottavasti...

Tykkää

En tykkääkään

Kuuden vaatteen syyskuu

Syksy tulee ja vaatekaappi pitäisi uudistaa, taas kerran. Lisää ohimenevää pintamuotia ja halpoja trikoovaatteita, eikös niin? Entä jos en tahdokaan hankkia aina uutta, vaan vain saada olemassa olevan vaatevarastoni järkeistettyä niin, että siellä on vain omaan tyyliini sopivia, rakastettuja ja laadukkaita vaateyksilöitä, juuri sen verran, kuin oikeasti tarvitsen? Juuri nyt haluan tauon täyteen ahdetusta vaatekaapista!

Sopivaan saumaan tulikin muutaman eri muotiblogin kautta tietooni Uusi Musta -blogin kuuden vaatteen haaste. Haasteen idea on käyttää enimmillään kuutta vaatekappaletta koko syyskuun ajan.

Jotta haaste tuntuisi edes jotenkin toteutettavalta ei kuuteen vaatekappaleeseen lasketa mukaan alusvaatteita, sukkia tai sukkahousuja, kenkiä, asusteita, päällystakkeja eikä urheilu-, yö-, koti- tai bilevaatteita.

Säännöt ovat siinä mielessä joustavat, että niitä voi halutessaan muokata omiin tarpeisiinsa sopiviksi. Pääasia kuitenkin on se, että säännöistä ei jousteta haasteen aikana. Oma sääntömuutokseni on se, että mikäli syyskuun aikana löydän pitkään etsimäni hyvin istuvat farkut, saan ottaa ne käyttöön, kunhan jätän pois yhden vaatteen niiden sijasta.

Kuuden vaatteen valinta on varsin vaikeaa, kun on otettava huomioon kaikenlaiset mahdolliset tilanteet ja sääolosuhteet. Pitkän miettimisen jälkeen sain kuitenkin rajattua valintani kuuteen vaateyksilöön.

Syyskuun kuusikkoni: trikoopaita ja -toppi, kahdet housut, neuletakki ja tunikamekko.

Farkkuleggingsit ovat sopivat rentoon, huolettomaan asuun. Siistimpään pukeutumiseen varasin puolestaan mustat porkkanamalliset housut. Leggingseistä en haluaisi millään luopua, mutta joudun näköjään korvaamaan ne paksuilla sukkahousuilla.

Vilukissalle välttämättömin yläosa on neuletakki. Puolihihainen raitapaita on virkistää muuten mustaa valikoimaa, mustan puuvillamekon puolestaan valitsin ihanan erikoisen mallinsa vuoksi. Spagettiolkaintoppi toimii yksinään mustien housujen kanssa, muutoin käytän sitä mekon alla hillitsemässä turhan avaraa pääntietä.

Hyvästit lopulle vaatekaapin sisällölle, nähdään sitten lokakuussa!

Odotan jännityksellä tulevaa syyskuuta ja sen tuomaa rajattua pukeutumista. Haasteen edistymistä ja sen mukanaan tuomia ajatuksia raportoin blogiini syyskuun ajan, tervetuloa!

Haasteesta lisää:

• www.uusimusta.fi/
• sixitemsorless.com/
• www.silmanlumetta.fi/category/tyyli/kuuden-vaatteen-haaste

Tykkää

En tykkääkään

Eräästä kappaleesta tulee auttamattomasti mieleen polkupyöräily, rennosti mutkitellen, hyväntuulisesti alamäessä jalat ylös nostaen. Onko vastalauseita?

Tämän viikonlopun olen viettänyt rennosti puna- ja valkoviiniä nautiskellen, pastaa ja rasvaista pubiruokaa syöden, koiran kanssa hyttysiä pururadalla väistellen ja suostutellen (onnistuneesti) miestä lyhentämään pitkästä aikaa takatukkaani. Jospa ensi viikolla saisin taas vauhtia itseeni, vietänhän sentään silloin viimeistä kesälomaviikkoani ennen koulujen alkua. Sitten pääsenkin vaihteeksi leikkimään fuksia! No joo, en sentään uutta koulua aloittanut, vaan vaihdoin koulutusohjelmaa, mutta pari uutta fuksikurssia pitäisi silti käydä... Kyllä tästä vielä joskus valmistutaan!

Eräs klassisimmista Pimm's-drinkeistä on helpoin sekoittaa kannuun, riittää samalla kaverillekin! Viipaloituja mansikoita, kurkkua, sitruunaa ja appelsiinia sekä mintun lehtiä (jotka nyt puuttuivat) kerroksittain kannuun. Päälle lisätään nesteet, 1 osa Pimm'siä ja 3 osaa sitruunalimpparia. Sekoituksesta tulee riittävän mieto ollakseen aiheuttamatta helleherkälle päälleni päänsärkyä, kuitenkin riittävän vahva toimiakseen hyvänä tekosyynä autoilun välttämiselle.

VAROITUS! Niin hyvää, että kielikin menee rullalle!

Tykkää

En tykkääkään

Nörttitytön unelma-asuste

Keväällä vanhempieni luona piipahtaessani innostuin kaivelemaan hieman erästä tiettyä kirjahyllyn laatikkoa, tähtäimessäni eräs aivan tietty asia. Laatikkoon on ajan kuluessa kerääntynyt useampi rikkinäinen tai muuten käytöstä poistettu kello ja tätä valikoimaa halusin tarkastella pitkästä aikaa hieman tarkemmin.

Löysin kuin löysinkin jotain kehityskelpoista noiden kellojen joukosta. Ihastuin vanhaan pyöreään digitaalikelloon, jonka ranneke kuitenkin oli rikki. Peli ei kuitenkaan ollut vielä menetetty, sillä sormistani näppäränä nappasin kellokasasta myös toisen kellon, jonka metallinen hihna oli ehjä, mutta hihnankiinnike oli muovirakenteisesta kellosta haljennut.

Parsinneulan avulla sain ehjän hihnan vaihdettua nopeasti kelloon, mutta patteri piti vielä vaihtaa. Tässä oli pakko turvautua kelloseppään, sillä en millään keksinyt, miten kellon takusen saisi auki.

Jännin vaihe olikin se, lähtisikö kello vielä käyntiin patterinvaihdon myötä ja olisiko digitaalinäyttö vielä ehjä. Jouduin odottamaan viikonlopun yli kellon saamista ja voin kertoa että jännitti! Ilo oli ylimmillään, kun sain kellon takaisin täysin toimivana, valmiina käyttöön.

Elämää nähnyt, yhä täydellisesti toimiva kello, jonka näyttölasin naarmutkaan eivät haittaa tippaakaan.

Alunperin isäni on saanut kellon pilkkikisoista palkintona, ja aikanaan sitä onkin käytetty niin paljon, että kellon lasi on pahoin naarmuuntunut. Kuluneisuus ei kuitenkaan minua haittaa, ennemminkin se kertoo eletystä ja koetusta elämästä ja tuo kellolle eräänlaista historian tuntua.

Internetin syövereistä tutkin uteliaisuuksissani myös kellon alkuperää. Casion Casiotron R-11 -mallia on myyty vuodesta 1976 alkaen, ja se on ollut aikanaan ensimmäinen Casiotron-malli, joka on maksanut alle 100 dollaria. Ajan lisäksi kello näyttää myös viikonpäivän ja päivämäärän. Toistaiseksi vintagekelloni on näyttänyt aikaa tarkemmin kuin oma 8-vuotias digitaalikelloni, joka edistää häiritsevän paljon.

Kaveriksi sopivat esimerkiksi kirpputorilta hankittu teräskoru sekä valkoinen nahkanauha.

Kelloa olen käyttänyt varsin paljon, asussa kuin asussa. Mielelläni yhdistän teräksiseen kelloon hopea- ja teräskoruja sekä mustaa, valkoista ja harmaata. Kellon kullanväriset tekstit sointuvat kuitenkin niin kauniisti kultaisiin sormuksiini, ettei kullan ja hopean sävyjen yhdistelykään häiritse.

Casio Casiotron R-11

• ruostumatonta terästä
• valmistettu Japanissa
• myyty 1.1.1976 alkaen
• alkuperäinen myyntihinta $98.00
• näyttää ajan (AM/PM), viikonpäivän ja päivämäärän

Jäähyväiset sukille

Toukokuun alussa ostin itselleni kahdet sandaalit. Samalla viikolla onnistuin hiertämään toisella parilla jalkani lähes verille asti. Kuitenkin päätin, että tänä kesänä lopulta, lukuisien sukallisten kesien jälkeen, opetan jalkani sietämään sandaaleita.

En tiedä onko jalkojeni iho normaalia herkempää vai ovatko toiset vain muuten kovapintaisempia, mutta vuosikausiin en ole käyttänyt sandaaleita tai juuri muitakaan kenkiä ilman sukkia kesälläkään, muutoin kuin satunnaisissa hätätapauksissa huolellisesti rakkolaastareilla suojattuna. Oikeanlaisen sukan kanssa jalat ovat pysyneet kuumallakin ilmalla kuivina, miellyttäväntuntuisina ja, mikä tärkeintä, rakottomina.

Kiireisenä kesänä (tai rentona kesänä, kun päivät menevät laiskotellessa) jalkojen hoitokin jää helposti retuperälle, jolloin kuivat kynsinauhat ja kantapäät sekä lohkeilleet lakkaukset on helppo piilottaa sukan sisälle. Kauneuden eteen on kuitenkin tehtävä edes hieman työtä, jos ei muiden niin ainakin oman itsensä vuoksi. Sateiset kelit hidastivat projektiani kesäkuussa, mutta eteenpäin mennään koko ajan.

Hiertävämmän sandaaliparin sain pehmennettyä pitämällä niitä muutaman tunnin jalassa märän villasukan kera, jolloin rintaviin jalkoihini hieman tiukahkojen sandaalien nahka venyi ja muotoutui omaan jalkaani istuvaksi. Enää hiertymiä tulee vain runsaan käytön jälkeen ja silloinkin ne on mahdollista ehkäistä käyttämällä Compeedin rakkopuikkoa niissä kohdissa, joissa kengät hiertävät eniten.

Toisen sandaaliparin suurin ongelma on kuumalla kelillä turpoavat jalkani. Rintava jalan malli yhdistettynä liian pieneen määrään juotua vettä johtavat ohuempien remmien painumiseen ihoon kiinni. Tähän auttaa vain runsas nesteiden juonti, mikä olisi kyllä muutenkin hyvinvoinnin kannalta suositeltavaa.

Olen lopulta opetellut rasvaamaan jalkani säännöllisesti, pitämään varpaankynsieni lakkaukset esittelykunnossa ja totuttanut jalkapohjani siihen, että kesällä kävellään pääasiallisesti ilman sukkia. Tekeväthän muutkin näin, joten ei se voi olla niin vaikeaa kuin olen aiemmin kuvitellut.

Tykkää

En tykkääkään

Lopulta uhrasin kierrätyspinoon myös ne farkut, jotka ovat ainakin neljä vuotta odottaneet sitä muutaman kilon putoamista. Toivon niiden toimineen tähän asti vastaavasti kuin sateenvarjon kesällä – kun varjo on mukana, ei koskaan sada. Aika näyttää...

Onneksi pian on talvi. Talvella saan piilottaa itseni ihaniin villakangastakkeihin, joissa tunnen olevani kotonani. Saan laittaa jalkaani lapikkaat, ne harvinaiset käytännölliset kengät, jotka näyttävät silti mielenkiintoisilta asussa kuin asussa. Saan piilottaa pääni paljettipipoon ja kaksoisleukani paksuihin huiveihin. Vyötärömakkarat piiloutuvat sen seitsemänkerroksisen vaatekerran alle, ihan vain koska akryyli ja puuvilla ei lämmitä vilukissaa riittävästi yhtenä kerroksena. Ehkä saan ensi talveksi valmiiksi ihanat kashmirsekoitevillasukkani, ehkä jopa toisetkin samasta ihanan pehmeästä langasta. Kaulaliina- ja pipolaatikkoani pitäisi tosin vielä karsia, kun se ei meinaa mahtua kiinni. Mutta kuinka voisin luopua ihanista huiveistani, vaikka enimmäkseen käytänkin niitä vain kausittain muutamaa kerrallaan?

Vanhojen, poistoon menneiden vaatteiden tilalle on ihanaa hankkia uusia, tuoreita asioita. Tai olisi, jos inspiraatiota olisi tippaakaan. Jos oma tyyli olisi tasan tarkkaan hallussa. Jos tietäisi, minkä mallinen vaate näyttäisi vartalollani parhaalta. Jos tietäisi ylipäänsä mitä haluaa tyyliltään. Jos tietäisi, minkälaista persoonaa edes yrittää kuvata vaatteillaan. Jos vain tuntisi itsensä.

Jonain päivänä omistan vielä pienen, mutta täydellisen vaatevaraston, jossa mikään ei ole turhaa, vaan laatu korvaa määrän. Vaatevaraston, jossa jokainen vaateyksilö on rakastettu, arvostettu ja näyttää ylläni hyvältä. Jonain päivänä lakkaan arpomasta, minkä värisen trikoopaidan aamulla puen päälleni ja minkä legginsien tai farkkujen kanssa. Sinä päivänä mietin vain, minkä rakastamistani vaatteista haluan juuri sinä päivänä ylleni näyttääkseni juuri niin upealta, kuin tunnen olevani. Jonain talvena lakkaan suunnittelemasta, kuinka monta vaatekerrosta joudun pukemaan taretakseni sisätiloissa palelematta. Sinä talvena omistan niin lämpimiä, puhtaita materiaaleja sisältäviä neuleita, että vain yksi kerros riittää, hätätilanteessa kaksi.

Jonain päivänä en enää koe käyttäväni aina vaan samoja tylsiä vaatteita, vaan olen onnellinen voidessani käyttää rakastamiani, kauniita vaateyksilöitä kerran toisensa perään.

Koska tukkani kasvaa järkyttävän hitaasti, olen pärjännyt koko kesän ilman kampaajakäyntejä (joskin lahjoin isännän siistimään niskahaituvat kertaalleen nätimpään kuntoon). Kasvattaminen on tosin tuskallista, kun tietää kestävän pienen ikuisuuden ennen kuin voin nauttia pitkistä hiuksista. Pidän kuitenkin tämänhetkisestä välivaiheesta, jonka saa jo pörrötettyä takaakin kivasti. Jumitan keskimäärin ihan aina sivullevedetyssä otsatukassa, mutta kasvatusvaiheessa se onkin ainoa mahdollinen, kun aina ei jaksaisi vetää etuhiuksia taaksekaan.

Lähes koko kesän meikittömänä kulkeneena tunnen oloni ihanan raikkaaksi ja nätiksi kun sudin naamaani edes hieman tasoitusta ja silmiini ripsiväriä ja rajaukset. Tumman värin kanssa myös kulmakynä on ehdoton, muuten vaaleat ja harvat kulmani ovat ihan eriparia pääni kanssa.

Pienen linssiluteemme havahduttua tutkimaan valokuvaussessiota liian läheltä, pääsi sekin harjoittelemaan poseerausta. Aika hyvin luonnistuu amatööriltä, vai mitä olette mieltä? (Ja voi että, kun meidän pikkuinen pentumme näyttää jo ihan isolta koiralta! <3)