Ei tullut vielä lunta Tampereen seutuville, ei. Sen sijaan koko yön raivonnut tuuli herätti aamuyöstä kaikenlaiseen ryminään. Aamulla selvisi, että noin kahden metrin päästä autotallistamme oli kaatunut pitkänhuiskea kuusi, onneksi takapihan eikä tallin suuntaan. Taitaa naapurikin olla onnellinen tuulensuunnasta, vastakkaisessa suunnassa yhtä lähellä olisi nimittäin ollut heidän autotallinsa!



Palelluin muuten tuolla tuulessa totaalisesti jo nyt koiraa ulkoiluttaessani, vaikka päälläni oli ihan kunnollinen villakangastakki. Odotankin kauhulla tulevaa talvea, miten ikinä tarkenenkaan ulkona sitten kun oikeasti on pakkastakin!
Viime viikolla kidutin itseäni Stockmannin Hulluilla Päivillä yhtenä päivänä. Tähtäimessäni oli useaa muutakin kiinnostanut Filippa K:n villainen neulemekko, mutta eipä ollut niitä Tampereella enää yhdentoista aikaan päivällä. Selailin sitten ajankulukseni normaalihintaisten tuotteiden rekkejä ja tein sieltä pari tarvelöytöä. Tällä kertaa käytän sanaa tarve täysin harkitusti, olen nimittäin lopen kyllästynyt akryylineuleisiin ja jokin aika sitten totesinkin että jatkossa joudun panostamaan luonnonmateriaaleihin, mikäli aion pysyä sisätiloissa lämpöisenä. Siksipä ostin siis tarpeeseeni Selected Femmen rekistä 100 % merinovillaisen mustan neuletakin sekä vedensinisen neuletunikan.

Tänään oli neuletunikan vuoro liikkua ihmisten ilmoilla. Alunperin mietin todella pitkään, ostaisinko klassisen mustan vai erikoisemman vedensinisen. Lopulta jouduin tekemään tunnepohjaisen päätöksen, puhtaasti koska vedensininen sointui niin nätisti silmiini. Toki se mustakin vielä vähän mietityttää, mutta mustia neuletunikoitahan nyt löytyy mistä ja milloin hyvänsä, joten en menetä mitään lykkäämällä moisen hankintaa tulevaisuuteen.

Käsilaukukseni on vakiintunut isännältä saamani Stile Verden ihanan kuluneen oloinen nahkalaukku. Siinä on juuri sopivasti taskuja puhelimelle, avaimille ja kaikenlaiselle irtoroinalle mitä kassiini onnistun keräämään. Laukku onkin nykyään parhaita kavereita AllSaintsin maihareideni kanssa, ne kun ovat molemmat sopivan kulutettuja tyyliltään, sopien kuitenkin erinomaisesti pehmeähköön tyyliini.

Jepjep, autossaistumisrypyt ei ehkä ole ihan in, mutta malliltaan tuo tunika on silti erityisen ihana kaikenlaiseen rentoiluun! Toivon suuresti että tuo materiaali ei olisi kovin nyppyyntyvää laatua, sillä aion käyttää tätä neuletta paljon. Edellinen Selected Femmen neuleeni, rennon mallinen merinovillainen neuleliivi nyppyyntyi kyllä ikävän nopeasti niissä muutamassa käytössä, ennen jäämistään korjausjäähylle, kun siitä ratkesi normaalikäytössä resori irti helmasta useasta kohtaa. Peukut pystyyn että nämä uudet hankinnat olisivat laadukkaampia!

Niin, ne siniset silmät… Kameleonttisilmäni vaihtavat hienosti sävyään ympäröivän värimaailman mukaan. Turkoosilla paidalla ovat silmäni turkoosit, punaisilla hiuksilla olen vihreäsilmäinen, tummemman ruskeilla hiuksilla taas haalean vaalean sinisilmäinen. Tämän vedensinisen neuleen ollessa ylläni, hohtavat silmäni vedensinisinä, ei lainkaan hullumpaa siis!