Tummanharmaa Novitan Alpaca-langasta kudottu maailmankaikkeuden pehmoisin pipo rötköttää takaraivolla ihanan rennosti, eikä edes liiskaa kampausta ihan niin pahasti littanaan, kuin päänmyötäisemmät toverinsa. Tämänhetkinen hiusmallinikin on oikeastaan parhaimmillaan kun se saa valua pipon alta kasvoja kehystämään. Ei edes harmittanut lähteä ulos pakkaseen kävelemään bussipysäkille, kun sai vetää päähän tämän ihanan lämmittimen! Ehdotonta parhautta!

Asu koostui H&M:n juhlatopista, itse tekemästäni hameesta sekä Swedish Hasbeens for H&M -puukengistä. Topin olen useampi vuosi sitten hankkinut alemyyntien jämärekistä kahdella eurolla. Avonaisuutensa vuoksi se on kuitenkin tähän asti kerännyt pölyä kaapissa, kunnes lopulta keksin sille käyttöä! Kuvasta itsestään sitä ei kovin hyvin näe, mutta kaksikerroksisessa topissa on tummansinisen kankaan päällä mustaa pitsiä.

Topin tummansininen ja musta sävy toistuvat myös hameessa, jonka tein häidenalusviikolla. Yllättävänkin laadukkaan oloinen kangas on Ikeasta ja oli ihanan tukevaa ommeltavaksi. Tarkoituksenani oli tehdä kellohelmainen, hieman fifties-tyylinen hame, mikä mielestäni onnistui kohtuullisen hyvin. Jäykähkö kangas mahdollisti hameen käytön ilman tyllialushamettakin.

Swedish Hasbeensin ja H&M:n yhteistyömalliston puukengät olivat aivan täydelliset juhlakengät! Nahkaremmit olivat alunperin varsin tiukat, mutta juhlia edeltävänä iltana suoritetulla “märkä villasukka” -menetelmällä (puupohjat suojasin tuorekelmulla vuoratuilla pohjallisilla) kengät sai istumaan jalkaan jumalaisen täydellisesti. On ihanaa omistaa edes yhdet korolliset kengät, joilla voi todistetusti juhlia koko päivän ja illan ilman jalkojen väsymistä!

Hääkarkkien mukana tullut lausahduskin oli enemmän kuin osuva!

Etenkin nyt ilmojen lämmettyä ovat loppuvuodesta Andiamosta hankkimani tekonahkaiset niittikoristeiset bikerbootsit olleet hyvinkin ahkerassa käytössä. Materiaalinsa vuoksi ne kestävät hyvin kuraakin ilman kummempaa sääliä kestävyytensä puolesta. Koon valitsin sen verran reiluksi, että kenkään mahtuu villasukka ilman sen suurempaa ahtamista.

Viime aikoina kaulassani on huomattavasti aiempaa ahkerammin roikkunut yli 10 vuotta vanha Ristomatti Ratian suunnittelema hopeinen Usko-toivo-rakkaus -koru. Tästä korusta erityisen ihanan tekee se, että käytössä se tuntuu monia muita koruja lämpimämmältä, varatessaan kokonsa vuoksi kehon lämpöä itseensä. Olen varsin kiitollinen murkkuikäiselle itselleni siitä, että toivoin aikoinaan lahjaksi juuri tätä korua, se on nimittäin ollut varsin monikäyttöinen ja tuntuu vieläkin tyyliltään tuoreena iästään huolimatta.

Viime vuonna sain toveribloggaajilta syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Tamperelaiseen lankakauppaan, Lankaideaan. Alkutalvesta kävin lopulta lahjakortin lunastamassa ja osan siitä käytinkin aivan järjettömän kalliiseen, mutta kerrassaan jumalaisen pehmeään lankaan, Handmaidenin Sea Silkiin. Pitkään ideoita pyöriteltyäni törmäsin Lacy Baktus -huivin ohjeeseen ja loppiaisena urakkani vihdoin valmistui. Siitä asti huivi on ollut lähes jokapäiväisessä käytössä, etenkin koulussa, missä kylmät luentosalit helposti jumiuttavat kylmänherkät hartiani. Huiviin kului siis yksi 100 gramman kerä Sea Silk -lankaa ja koko on juuri täydellinen pääasiassa sisäkäyttöön tarkoitetulle kaulahuiville. Materiaalinsa puolesta huivi ei hiosta lämpimässäkään, joten se lienee näppärä myös rentoihin kevätpäiviin ja viileisiin kesäiltoihin. Kiitos siis vielä kerran Nooralle, Marialle, Riepalle, tiitille, Jossulle, Rhialle, Julialle ja Marille! Lopun lahjakortista käytin kahteen kerään raakasilkkilankaa, jolle en vielä ole sitä oikeaa toteutusmallia keksinyt, mutta ehkäpä vielä tämän vuoden aikana kuitenkin…

Sen pituinen se. Vajaat kaksi metriä.

Mies sai kuin saikin korjattua kaukolaukaisimen, joten pääsen jälleen kuvauspuuhiin. Aloinkin jo kärsiä vierotusoireista, kun en päässyt kuvailemaan kaikkea haluamaani, kerrankin kun hyviä ideoita oli pää täynnä.

Hyväksikäytin myös äitin saumuria ja vetäisin iltapuhteena itselleni paksusta mustasta satiinista pallohameen. Tuo satiini on nimittäin varsin työlästä ommella tavallisella koneella, kun kaikki kankaanreunat on huoliteltava siksakilla ellei halua pudotella pieniä mustia langanpätkiä ympäriinsä. Samasta kankaastahan tein vähän aikaa sitten rannekukkarot, jospa jopa pääsisivät joku päivä samaan asuunkin, tiedä häntä…

Hame on malliltaan leveä putkilo, jossa on sekä ylhäällä että alhaalla kuminauhakuja, joista ylempi on muutaman sentin etäisyydellä hameen yläreunasta, jolloin sain tehtyä ns. paperipussivyötärön. Erinomaisen helppo malli siis, vielä kun tein tämän vuorittomana, sillä kangas on itsessäänkin aika paksua. Sivutaskut hameeseen laitoin, ihan vaan siksi, että saisin käsilleni jonkin pitopaikan. Koen nimittäin oloni usein varsin epämukavaksi, koska en tiedä mitä käsilläni tekisin. Siksi onkin ihanaa kun on taskut, jonne kädet voi sujauttaa pahimman hädän koittaessa!

On muuten eri kivaa yrittää ottaa kokomustasta asusta kuvia, joista hameen yksityiskohdat tulisivat esiin. Onneksi valaistusta ja värisävyjä säätämällä pääsee jo pitkälle. Alla vielä pari suurempaa kuvaa, joista jo näkeekin jotain muuta kuin epämääräisesti kiiltävän takamuksenalueen.

Sain pitkästä aikaa taas idean ruveta ompelemaan ja sainkin jotain hieman erikoisempaa tehdyksi tänään.

Onko se kissa vai kala? Päärusetti vai clutch? Ehhei, se on rannekukkaro, rannelompakko, wrist wallet, millä nimellä sitä tahtookaan kutsua. Ja mikä parasta, näitä on kaksi! Vähän niinku yksi kumpaankin käteen!

Baarissa käsilaukussa olevaa puhelinta ei koskaan kuule ja moni soitto menee ihan ohi. Toisen käden rannekkeessa puhelin kulkee näppärästi niin, että vähintään värinähälytyksen huomaa käsivarressa. Toiseen lokeroon saa vaikkapa bussikortin tai kotiavaimet.

Toiseen käteen voikin sujauttaa henkkarit ja muut tarvittavat kortit sekä käteisvarat. Tosin kolikoita ei kannattane kauheammin kerätä ranteeseen kilisemään.

Ranteessa tärkeimmät tavarat pysyvät myös paremmin tallessa, kuin käsilaukussa, joka on helppo varastaa tai unohtaa jonnekin. Arvostan ideassa myös sitä, että saan tarvittaessa molemmat käteni käyttöön. Voi kitata juomia kaksin käsin! ;)

Tein rannekkeet ihanan paksusta mustasta satiinista, joten ne sopivat lähes asuun kuin asuun. Ranneketta voi myös käyttää joko ranteessa tai antaa sen valahtaa osittain käden päälle, jolloin se näyttää lähes kynsikkäälle. Mikäli tilaisuutta ei tule ennen kuunloppua, pääsevät rannekkeet ensikäyttöönsä blogiristeilylle. Sitä odotellessa täytyy vain stressata vaatetuksesta…

Päänikin onnistuin muuten värjäämään lomien aikana, ihan vain juurikasvun peittämiseksi. Mallikin on jo niin pahasti ylikasvanut, että mun tekis mieli ajaa pääni kaljuksi suunnilleen joka kerta, kun hiuksiani joudun laittamaan. Toivottavasti jaksan tiistaihin asti, jolloin sain kampaamoajan hiustenleikkuuseen. Siihen asti on vain pärjättävä.

Silloin kun päässäni ei heilu paljettipipo, mutta paljainpäin ei tarkene, vetäisen päähäni reilu vuosi sitten virkkaamani pipon. Kerrankin onnistuin virkkaamalla saamaan aikaiseksi juuri täysin sopivan pipon päähäni, yleensä niistä on tullut joko liian pieniä tai isoja.

Harmittelin viime viikonloppuna kotopuolessa käydessäni sitä, kun äitille kutomani kotisukat olivat kuluneet niin puhki, että varpaat pilkottivat paljaana. Sainkin torstaina innostuksen kutoa pikapikaa uudet matalavartiset sukat. Juuri ja juuri ehdin ennen postin lähtöä, ja sukat ehtivät juuri ennen viikonloppua perille.

Puikot heiluivat ahkeraan tahtiin. Kudoin kaksinkertaisella langalla käyttäen kermanvaaleaa sekä ruskearaitaista seiskaveikkaa (Novita 7-veljestä siis) yhdessä, jolloin neuleesta tuli paksu ja tukeva. Puikkoina käytin numeron 5 puikkoja, niin sain aikaan napakan käsialan. Paree olis kestää ainakin yli vuoden!

Olin tulokseen sen verran tyytyväinen, että melkein jätin ne omaan käyttöön. Totesin kuitenkin että mulla ei ole niille niin suurta tarvetta, mulla kun on jo vastaavanlaiset paksut matalavartiset sukat. Enemmän tarve olisi ohuemmille sukille, matalavartisuuteen olen nyt ihastunut, eipähän tarvitse saada varsia mahtumaan saappaanvarteen, vaan jää enemmän tilaa paksuille pohkeilleni.

Kuvassa vilahtaa myös uusien vaaleanharmaiden farkkuleggingsieni lahkeet, aivan kuin tummansiniset sisarensa, ovat ihanan joustavat jalassa.

Marimekon laukusta en millään saanut kunnollista kuvaa. Tuloksesta tuli lähes musta, mutta terenauhat pysyivät sinisinä. Luonnossa ero ei kuitenkaan ole ihan niin järkyttävä, kuin kuva antaa ymmärtää.

Olin ihan pähkinöinä, kun tätä takkia otin pesukoneesta pois, niin uudelta se näytti saatuaan jälleen mustan värin pintaansa. Jalassa on myös maanantaina hankitut Vero Modan tummansiniset farkkuleggingsit, jotka ovat kyllä verrattoman mukavat luentosalissa istuessa.

Tummaa kokonaisuutta piristin sinapinkeltaisella trikoopaidalla. Kaulassa uusmusta huivi ja päällä yksi lempipaidoistani, joka on ihanan pehmoinen vielä puolentoista vuoden ahkeran käytön ja pesun jälkeenkin. Innostuin myös hassuttelemaan kameran edessä, kun lopulta, pitkän tappelun jälkeen sain ajastuksen siihen toimimaan, oikein tarkennuksen kera.

Ei taida enää olla juuri epäselvää, kuinka paljon pidän uudesta mustasta huivistani. Vielä kun se tuoksuu niin ihanasti Aloe Vera -huuhteluaineellekin.

Ainoa harmi on se, että huivin ohunen kangas sai itseensä reikiä pesun aikana, mutta onneksi nyt revittyjen ja rei’itettyjen vaatteiden kulta-aikana pari reikää ei haittaa. Jos ne siitä isonevat, niin teen sitten reikiä lisää, niin näyttää siltä, että niiden kuuluukin olla siinä.

Kenkiäni pääsin lauantaina käyttämään Sorsapuistossa, kun kasa bloggaajia, tällä kertaa myös muualta kuin Tampereelta, kokoontui höpöttämään ja löhöilemään kuumassa auringonpaisteessa. Asukseni valitsin Lampunvarjostimeksi nimetyn hameeni, jonka yhdistin lepakkohihaisen Vilan paidan kanssa. Alle laitoin vielä mustan tuubitopin, joka olikin tarpeen, koska aurinko porotti niin kuumasti, että pitkähihainen paita oli ajoittain aivan liikaa.

Alla olevasta kuvasta tarkkasilmäinen voi bongata, mihin aikaan pääsin yöllä kotiin. Päivä ulkona onnistui väsyttämään tämän tyttösen jo ihmisten aikaan, joten petiin oli suunnattava jo melkein hyvissä ajoin.

Evääksi puistoon nappasin kaupasta viinirypäleitä, miniluumutomaatteja sekä Paola Suhosen suunnittelemassa purkissa oleilevan punaviinin. Näppärä tuo pahvitölkki, sillä lasipullot painavat turhan paljon ja ne olisi kannettava takaisin kotiinkin. Tuon voi tyhjennettyään vain sujauttaa roskapönttöön.

Koska oman kamerani kuvasaldo oli aikas säälittävä, lainasin Marialta tällä lisenssillä pari kuvaihanuutta.

Ketjukorunikin otin varuiksi mukaan, jos innostuisin sitä pitämään, mutta loppujenlopuksi se päätyi vain muutamaan kuvaan, sillä se ei mielestäni oikein sopinut retrohenkisen hameeni tyyliin.

Leveälahkeiset kotihousut ovat siinä erittäin käytännölliset, että niihin tulee huomattavasti vaikeammin polvipusseja, kuin tiukemmissa pöksyissä, joissa kangas joutuu venymään sohvalla mykkyrässä istuessa huomattavan paljon.

Kuva: KappAhl

Kuvaa muokkailin hieman saadakseni värit edes lähelle samaa kuin luonnossa. Tuossa mekossa kainalot jäivät ihmeellisen matalalle, jolloin vyötärönkorostusyritykseni patellavyön kanssa päätyi kangaspusseihin vyön yllä kainaloissa heti kun nostin käsiäni vaakatasoa korkeammalle.

Näppärällä on näppärä loppu, joutuu muunmuassa laittamaan saumuriin langat ainakin viis kertaa illan aikana. Okei, itse katkaisin langat vain kerran, loput kerrat auttelin isosiukkua, joka antoi langanpujotushomman mieluusti mun käsiini. Jotenkin olen ehkäpä kiero ihminen, kun tykkään tuollaisesta pikkunäpertelystä, joissa monilla muilla menee hermo saman tien.

Mutta siis siihen lopputulokseen, teitä varmaan kiinnostaa jo kovasti… Testailin samalla erilaisia kuvauspaikkoja ja -tyylejä.

Noniin, mikä kuvista oli nätein, informatiivisin, taiteellisin tai törkein? Ja mikä on tuomio tuunauksestani, onko tämän kesän hitti vai huti?

Mekko kaipaisi vielä valkoiset caprileggingsit alle, niin olisi raikkaampi kokonaisuus, sellaiset tähän kotiin muuttavat todennäköisesti huomenna.

Kunnollisena bloggaajana unohdin lähtöpuuhissani kameran kotiin, joten joudun turvautumaan Marian ihanaisen kameran tuotoksiin. (Kuvat lainattu tällä lisenssillä)

Saanko esitellä: Lampunvarjostinhame.

Tämän tein vanhoista verhokankaista. Kangas on iästään huolimatta (tai juuri siitä syystä) mukavan jämäkkää ja tukevaa kangasta ja ihastuin noihin retroväreihin. Osa kankaasta taipui joulun alla lahjapaketointiin, kun tein siitä kauppakasseja, joihin sitten pakkasin antamiani joululahjoja. Kierräystä ja ekoajattelua.

Hameeseen idean sain nähtyäni useita kuvia hienoista tulppaani- ja paperipussihameista. Toteutuksena tuo oli aika helppo tehdä, itse hame on puolipyöreä, alareunassa on vekkejä pussimallin aikaansaamiseksi ja ylhäällä on kuminauha vyötäröllä, joten vetoketjuakaan ei tarvinnut ommella. Taskut vaan on niin kivat hameissa, että pitihän sellaisetkin laittaa.

Lopputulos sitten on sitä mitä on. Kun valmiin hameen laitoin päälle, ensireaktio oli, että tuohan näyttää ihan lampunvarjostimelta. Siitä siis hameelle nimi. Malli ei ehkäpä ole imartelevin mahdollinen tällaiselle persjalkaiselle päärynävartalolle… Paitsi että kuvissa tuo ei ehkä näytäkään niin kamalalle. Hmm…

Nyt onkin kovasti mietinnässä, kehtaako tuota käyttää julkisilla paikoilla, vai nauravatko ihmiset mut suohon, jos tuon kanssa uskaltaudun kadulle tai vaikka baariin.

Tässä muuten hieno esimerkki siitä, miten käy kun pyytää miestä ottamaan valokuvia. Tähän se sitten päätyi muutaman kuvan otettuaan. Kuvassa siis mieheni ylpeys, putkivahvistin, joka käytössä nostaa huoneiston lämpötilaa ainakin kahdella Celcius-asteella.

Tähän loppuun vielä on pakko laittaa kevennykseksi kuva, jota nauroin suunnilleen lattialla kippurassa. Vaikka kuvassa näyttääkin, että olen tunkenut tyynyn hameen takaosaan, tämä vain sattuu olemaan luomutakamukseni. No ei se oikeasti ihan noin massiiviselle näytä, siksi tää onkin niin hervoton kuva. Hauskaa loppuviikonloppua kaikille ja pyllistellään kun tavataan!!

Niin, mikä on tuomio? Kehtaanko tuolla hameella itse lähteä julkisille paikoille vai yritänkö markkinoida sitä jollekin muunmalliselle vartalolle? Vai onko tuo vaan niin yksinkertaisen nolo, että se kelpaa vain oikeaksi lampunvarjostimeksi? :)

Minkälaisten vaatteiden kanssa tuota oikein voisi edes pitää ja miten tuota voisi asustaa, että olisi mielenkiintoisemman näköinen?

Vasemmanpuoleinen Marimekon laukku on juuri sopiva käyttöön, kun en tarvitse mukaani paljoa tavaraa. Se sopii värinsä ja tyylinsä puolesta monenlaisten vaatteiden kanssa.

Oikeanpuoleisen olen lukioaikana itse tehnyt ja tuolloin ollut kovasti käytössä. Erityisesti tässä pidän kangastussilla tekemästäni kuviosta, joka tuo tähän laukkuun jujua ja yksilöllisyyttä.

Vanha luottolaukkuni, Marimekon tummansininen peruslaukku pääsee nyt hyvin ansaitulle osa-aikaeläkkeelle. Väri on harmillisesti haalistunut, vaikka sitä ei kuvassa huomaakaan. Malliltaan ihanan rento, mutta miinusta varsinkin reissukäytössä on ollut siitä, että isoa osastoa ei saa suljettua vetoketjulla.

Oikeanpuoleinen ruutulaukku on ehtaa retroa ainakin kankaaltaan. Kankaan löysin äidin varastoja kaivellessani ja se vain vaati päästä elämänsä alkuun olkalaukkuna. Tässä jujuna päätyyn ommeltu kännykkätasku. Sisällä myös pakollinen määrä sisätaskuja vetoketjuilla ja ilman.

Hienosteluun sopiva Burberry-henkinen pikkulaukku on tuliaisia Tallinnasta. Kokoonsa nähden yllättävän tilava.

Tietokonelaukkuni, joka ihanasta ulkokuorestaan huolimatta ei ime sisäänsä kaikkia tavaroitani, tärkeimpänä lompakkoani, joten on jäänyt vähemmälle käytölle. Yleensä pääsee käyttöön kun reissuun lähtiessäni päätän ottaa kannettavani mukaan.

Tässä kaksi eläkeläistä. Vasemmanpuoleinen Pieces-tekonahkalaukku on toiminut uskollisena bilelaukkuna. Virkkasin siihen uuden hihnan, jota voi pitää pitkänä, jolloin laukun saa heitettyä olan yli, tai lyhyenä kaksinkerroin, jolloin pituus on juuri sopiva yhdellä olalla kantamiseen. Päällimateriaali kestää mitä vain sotkua ja on helppo pyyhkiä puhtaaksi.

Oikeanpuoleinen turkoosi H&M-laukku toimii kesäisin rantalaukkuna.

Tästä laukusta en enää tiedä, mitä oikein olen ajatellut, kun tämän olen tehnyt. Ihanasta pallotrikoosta muotoutunut kassi oli idealtaan hyvä, mutta toteutus jäi ontumaan. Toimi kuitenkin yhden kesän rentoilukassina mainiosti. Nykyään vain hätätapauksessa käyttöön pääsevässä yliolanlaukussa parasta on vaaleanpunainen vetoketju.

Kaikissa tekemissäni laukuissa on siis pakko olla joku juju, muuten hommasta ei tule mitään.

Esittelen tässä laukkuspecialini ekassa osassa laukut, jotka ovat parhaillaan jatkuvassa käytössä.

Voin onnekseni todeta olevani nyt upouuden harmaan Pieces-laukun omistaja. Haaveilin tästä laukusta alkuviikkoisessa postauksessani ja loppuviikosta se löysi tiensä luokseni keskustan Vero Modasta. Päivän verran koulukäytössä tätä testattuani olen rakastunut. Alkuperäiseen tietokonelaukkuuni lompakkoni on auttamattomasti liian paksu ja muutoinkaan en saa kamojani sinne mahtumaan. Tätä harmaata en taas onnistunut saamaan edes täyteen vaikka mukana oli kannettava ja kaikkea turhaa ja tarpeellista. Jopa kaulaliinat, pipo ja lapaset mahtuivat sekaan eikä tehnyt edes tiukkaa.

Tässä kaksi itse tekemääni luottokassia. Vasemmanpuoleinen on Finlaysonin alekankaasta syksyllä 2007 kokoamani väripilkku, jollaisia on maailmassa kaksi, toinen kappale pääsi isosiskolleni joululahjaksi. Oikeanpuoleinen sai alkunsa pilkkukankaasta, jonka löysin Eurokankaasta. Ompelu tapahtui kauheassa kiireessä reissuun lähtiessä ja viimeisenä silauksena viisi minuuttia ennen lähtöä mieheni paukutteli neppareita kiinni parvekkeella kun itse pakkasin omat kamani kasaan. Tästä pidän värin vuoksi, kuvasta ehkä huonosti erottuu, mutta kankaassa on tummanruskeita, kirkkaanpunaisia ja sinapinkeltaisia pilkkuja. Hihnaa voi käyttää lyhyenä tai pitkänä tai siitä väliltä.

Huomatkaa myös itsetehdyt heijastimet, joita koko suku sai eräänä jouluna lahjaksi.

Silloin kun en jaksa raahata isompaa laukkua mukanani, ahdan lompakkoni ja kännykkäni tähän pieneen ihanuuteen, joka kuukausi sitten löytyi Lindexin lastenosastolta. Sisällä on aina niin käytännöllinen pienenpieni vetoketjutasku, jossa avaimet pysyvät tallessa.

Matkalaukkuni virkaa kotimaan matkoilla toimittaa hauska kukkakassi, johon juuri mahtuu viikonlopun vaatteet ja tarvikkeet. Merkkinä Daniel Ray ja ostopaikkana Tuurin Nahkapaikka, eikä maksanut juuri mitään.