Pakkasten ilmestyttyä olen saanut kaivaa taas vanhat neulevarastoni esille ja olenkin tehokäyttänyt neuleita ja neuletakkeja niin että osassa niistä lienee jo enemmän nyppyjä kuin neuletta. Eilen pyörähdin oikein ihmisten ilmoilla ja sain kuin sainkin napattua ah-niin-ihanan rakeisen ja hieman tärähtäneen peilikuvan asustani. Saisipa tuon yläkerran joskus rakennettua, jotta voisi virittää sinne ihan pysyvän studion kuvaamista varten!

Suurin osa asuistani on näin talvellakin pysynyt varsin tummissa värimaailmoissa, mutta eilen kaivoin kaapin perältä raikkaan valkoisen neuleen, joka tosin sattuu olemaan ehtaa akryyliä ja aivan pirun nyppyinen. Nopea kainalonyppyjen sheivaus nypynpoistokoneella (joka on btw maailmankaikkeuden käytännöllisin vehje) niin kehtasi ilmaantua ihmisten ilmoillekin! Ripaus kirkkaan turkoosia alustopin muodossa piristämään ja jalkaan ihanan pehmeät farkkuleggingsit Lindexin alennusmyynneistä. Enkä sitten muuten tarkoituksella osoittele kuvassa keskisormella, vaikka siltä yhtäkkiä saattaisikin näyttää!

Olen muuten vähän ihastunut noihin tämän kevään raikkaisiin kirkkaisiin väreihin. H&M:lta hankin joulun alla räiskyvän kirkkaat pinkit pöksyt ja eräs päivä lähestulkoon kiljaisin innosta, kun huomasin Lindexille tulleet kevään uudet sukkavärivalikoimat. (Jätin jäähyväiset kokomustalle sukkavarastolleni sillä samalla sekunnilla!) Olen jo vuosikaudet rakastanut kirkkaan persikansävyn ja rauhallisen beigen yhdistelmää, joten nuo uudet värit ovat silkkaa ihanuutta! Ehkä lienee aika tämänkin mustanrakastajan tehdä pieni syrjähyppy värien suuntaan…

Olen juuri nyt kerrassaan innoissani tästä ilmojen lievästä viilenemisestä, sillä nyt voi taas käyttää hihallisiakin vaatteita ilman pelkoa karmeasta hikoilusta. Kaltaiseni sukkahousuvihaaja otti nyt lopulta härkää sarvista kiinni ja päätti opetella sukkahousujen käytön! Niiden avulla saa nimittäin näppärästi siirrettyä kesämekkojen käyttöaikaa vielä pitkälle syksyyn.

Loppujenlopuksi koko asuni taitaa olla ulkomailta hankittu. Converset toi isäntä tuliaisena jokunen aika sitten Lontoosta, mekon ostin itse kesällä Tukholman Indiskasta ja trikooneuletakin ostin kaveriltani, joka on sen aikoinaan itse hankkinut jonkin maailman kolkan Forever 21:sta. Sukkahousut ja mekon alla oleva vilauttelunestohame ovat tosin kotoisasti H&M:sta.

Vielä nautiskelen viimeisestä lomaviikosta ennen paluuta takaisin luentosalin koville, kylmille penkeille.

Asu koostui H&M:n juhlatopista, itse tekemästäni hameesta sekä Swedish Hasbeens for H&M -puukengistä. Topin olen useampi vuosi sitten hankkinut alemyyntien jämärekistä kahdella eurolla. Avonaisuutensa vuoksi se on kuitenkin tähän asti kerännyt pölyä kaapissa, kunnes lopulta keksin sille käyttöä! Kuvasta itsestään sitä ei kovin hyvin näe, mutta kaksikerroksisessa topissa on tummansinisen kankaan päällä mustaa pitsiä.

Topin tummansininen ja musta sävy toistuvat myös hameessa, jonka tein häidenalusviikolla. Yllättävänkin laadukkaan oloinen kangas on Ikeasta ja oli ihanan tukevaa ommeltavaksi. Tarkoituksenani oli tehdä kellohelmainen, hieman fifties-tyylinen hame, mikä mielestäni onnistui kohtuullisen hyvin. Jäykähkö kangas mahdollisti hameen käytön ilman tyllialushamettakin.

Swedish Hasbeensin ja H&M:n yhteistyömalliston puukengät olivat aivan täydelliset juhlakengät! Nahkaremmit olivat alunperin varsin tiukat, mutta juhlia edeltävänä iltana suoritetulla “märkä villasukka” -menetelmällä (puupohjat suojasin tuorekelmulla vuoratuilla pohjallisilla) kengät sai istumaan jalkaan jumalaisen täydellisesti. On ihanaa omistaa edes yhdet korolliset kengät, joilla voi todistetusti juhlia koko päivän ja illan ilman jalkojen väsymistä!

Hääkarkkien mukana tullut lausahduskin oli enemmän kuin osuva!

Torstaina meillä kävi kolmihenkinen akkalegioona kyläilemässä ja koiria rapsuttamassa. Samalla sain Nooran nappaamaan itsestäni asukuvan, jotta saan vaihteeksi jotain sisältöäkin tänne blogin puolelle. Kesän aikana ovat poseeraustaitonikin ruostuneet näköjään lähes olemattomiin, mutta täytynee vain jatkossa harjoitella useammin. Vielä pitäisi vain löytää se ideaalisin kuvauspaikka täältä meidän huushollista, missä mahtuisi kuvaamaan kunnolla ja kunnon valaistuksessa.

Iitakin on kasvaa hurahtanut ihan ison (pikku)koiran mittoihin, joskin luonteeltaan se vielä on aika pentumainen. Ehkäpä sekin vielä joku päivä aikuistuu myös mieleltään… Siihen asti (ja varmasti siitä eteenpäinkin) se jaksaa kyllä yhdessä Millan kanssa ilahduttaa isäntäväkeä kaikenlaisilla kujeillaan.

Pitkän kesän jälkeen otan tulevat viileämmätkin kelit innolla vastaan, mutta sitä ennen nautitaan vielä jäljellä olevista lämpimistä päivistä!

Kaksi hyvin nälkäistä mäyräkoiraa pitivät huolen siitä, ettei emäntä ehtinyt ottaa asusta muunlaista kuvaa kuin nopean peilikuvan puhelimella. Olisivat kohta hyökänneet kauppakassin sisällön kimppuun!

Väreihinkin on mukava ottaa tuntumaa nyt kun on hieman valoisampaa muutenkin. Vaaleanharmaa neule on tarkoituksella kokoa liian iso – ei ainakaan kiristä! Materiaali on jotain viskoosin ja polyesterieläimen risteytystä, mutta sillä ei ole mitään väliä, sillä käteen tuo tuntuu maailmankaikkeuden pehmoisimmalta. Ihmisen ja maailman väliin tarvitaan jotain pehmeää, tämä neule hoitaa homman.

Leikin myös ajankulukseni hieman valaistusratkaisuilla, toisin sanoen raksavalollamme. Tulokset näkyvät asukuvissa, ylemmässä valo heijastuu katon kautta ja alemmassa on suora valaistus ja sen mukanaan tuomat varjot.

Suunnitteilla olisi muuten laittaa kevään aikana lattiat täällä uusiksi, kirsikkainen muovimatto vaihtuu laminaattiin. Alla olevassa kuvassa vilahtaa eteiseen ja keittiöön suunnitteilla oleva laattamainen laminaatti. Sävymaailma muuttunee kerralla rauhallisemmaksi, kun kirsikka vaihtuu vaalean hiekkaiseen harmaaseen. Tuskin maltan odottaa!

Pirteyttä kevääseen tuo myös se, että olen saanut taas muutaman kerran oikein lakattua kynteni. Tällä kertaa valitsin asuni alustopin sekä kynsilakan sointumaan yhteen. Ehdottoman raikas oranssinpunainen sävy löytyi Mavalan Nice-lakkasävystä ja laatukin on kiireiselle täydellinen. Yksi ohut kerros tekee riittävän peittävän tuloksen ja kuivuu nopeasti. Näyttää hyvältä myös mattalakalla viimeisteltynä!

Sellaista täällä, mitäpä teilläpäin?

Etenkin nyt ilmojen lämmettyä ovat loppuvuodesta Andiamosta hankkimani tekonahkaiset niittikoristeiset bikerbootsit olleet hyvinkin ahkerassa käytössä. Materiaalinsa vuoksi ne kestävät hyvin kuraakin ilman kummempaa sääliä kestävyytensä puolesta. Koon valitsin sen verran reiluksi, että kenkään mahtuu villasukka ilman sen suurempaa ahtamista.

Viime aikoina kaulassani on huomattavasti aiempaa ahkerammin roikkunut yli 10 vuotta vanha Ristomatti Ratian suunnittelema hopeinen Usko-toivo-rakkaus -koru. Tästä korusta erityisen ihanan tekee se, että käytössä se tuntuu monia muita koruja lämpimämmältä, varatessaan kokonsa vuoksi kehon lämpöä itseensä. Olen varsin kiitollinen murkkuikäiselle itselleni siitä, että toivoin aikoinaan lahjaksi juuri tätä korua, se on nimittäin ollut varsin monikäyttöinen ja tuntuu vieläkin tyyliltään tuoreena iästään huolimatta.

Viime vuonna sain toveribloggaajilta syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Tamperelaiseen lankakauppaan, Lankaideaan. Alkutalvesta kävin lopulta lahjakortin lunastamassa ja osan siitä käytinkin aivan järjettömän kalliiseen, mutta kerrassaan jumalaisen pehmeään lankaan, Handmaidenin Sea Silkiin. Pitkään ideoita pyöriteltyäni törmäsin Lacy Baktus -huivin ohjeeseen ja loppiaisena urakkani vihdoin valmistui. Siitä asti huivi on ollut lähes jokapäiväisessä käytössä, etenkin koulussa, missä kylmät luentosalit helposti jumiuttavat kylmänherkät hartiani. Huiviin kului siis yksi 100 gramman kerä Sea Silk -lankaa ja koko on juuri täydellinen pääasiassa sisäkäyttöön tarkoitetulle kaulahuiville. Materiaalinsa puolesta huivi ei hiosta lämpimässäkään, joten se lienee näppärä myös rentoihin kevätpäiviin ja viileisiin kesäiltoihin. Kiitos siis vielä kerran Nooralle, Marialle, Riepalle, tiitille, Jossulle, Rhialle, Julialle ja Marille! Lopun lahjakortista käytin kahteen kerään raakasilkkilankaa, jolle en vielä ole sitä oikeaa toteutusmallia keksinyt, mutta ehkäpä vielä tämän vuoden aikana kuitenkin…

Sen pituinen se. Vajaat kaksi metriä.

Tyyliä ja tuunausta: Asustamalla erilaiseksi

Yksi vaate – kaksi hyvinkin erilaista asua. Asustamalla vaatteen saa sopimaan mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin.

Olen toivottoman huono käyttämään asusteita, etenkin arkisin. Uuden vuoden kunniaksi yritän kuitenkin kehittää taitojani tälläkin saralla. Käyttämällä enemmän asusteita, kuten koruja, vöitä, laukkuja, huiveja, kenkiä ja päähineitä, voi suppeammastakin vaatevarastosta loihtia huomattavasti monipuolisemman näköisiä asukokonaisuuksia.

Harjoituksenomaisesti kokosinkin kaksi erityylistä asua, joiden yhdistävänä tekijänä toimii viime päivien lempivaatekappaleeni, Gina Tricot’sta hankittu musta pussihelmainen trikootunika. Asuista toinen sopii arkeen, esimerkiksi kouluun tai rentoon työympäristöön, toinen on puolestaan suunniteltu enemmän tai vähemmän epäviralliseen juhlaan, esimerkiksi kaverin syntymäpäiväjuhliin tai baari-iltaan sopivaksi.

Arkiasuun kuuluu musta täysvillainen Selected Femmen neuletakki sekä itse neulottu vihreä kaulahuivi, sillä opiskelupaikkani luentosaleissa on auttamattoman kylmä, eikä ilman lämmintä asua siellä tarkene. Vaaleat farkkuleggingsit sekä mustat All Saintsin mokkanahkaiset maiharit pitävät asun sopivan rentona ja huolettomana. Omassa arkikäytössäni eräs tärkeimmistä asun ominaisuuksista on mukavuus – asussa on voitava istua luennolla tuntikausia ilman että mikään painaa tai kiristää. Mukavuudesta huolimatta haluan kuitenkin, että asu myös niin sanotusti näyttää minulta, että voin tuntea oloni kotoisaksi kyseiset vaatteet ylläni.

Juhlaan sopivan tunikasta saa, kun sen asustaa metallinhohtoisilla asusteilla. Kolme kertaa vyötärön ympäri kiepautettava Jimmy Choo for H&M -nahkavyö kuroo hieman tunikan löysyyttä saaden sen myötäilemään paremmin vartalon muotoja. Hopeanhohtoiset kimaltelevat sukkahousut yhdistettynä korollisiin Vagabondin kenkiin erottavat asun arkipukeutumisesta ja saavat aikaan mukavaa juhlan tuntua. Musta niiteillä koristeltu tekonahkalaukku sekä kaulaan ripustettu hopeinen Ristomatti Ratian suunnittelema Usko-toivo-rakkaus -riipus toistavat väreiltään vyön hopeanvärisiä lenkkejä luoden näin tasapainoisen yhdistelmän.

On muuten hirmuisen mukavaa pitkän vähämeikkisen lomakauden jälkeen katsoa itseään huolitellumman näköisenä, tasaisemman värisellä iholla ja silmät esiintuovalla meikillä varustettuna. Sitä tuntee taas itsensä ihan yhteiskuntakelpoiseksi ihmiseksi!

Huomasin muuten kantapääni (tai oikeastaan pelastusrenkaani) kautta, ettei ehkä ole kuitenkaan kovin fiksua leipoa joulutorttuja vähintään joka toinen päivä kahden kuukauden ajan ennen joulua. Siispä hetken aikaa joudun turvautumaan löysiin, pussittaviin yläosiin, kuten vaikkapa tämä Gina Tricot’sta hankittu tunikamekko (jota tekisi mallinsa vuoksi mieli hamstrata kaikissa väreissä), kunnes saan turvotuksen taas laskemaan ennen kuin se jämähtää pysyvämmin vyötärölle.

Koulumme luentosaleissa on aina niin järkyttävän kylmä, että varustauduin täysvillaisella neuletakilla sekä ei-niin-yhtään-villaisella kaulahuivilla, joka paitsi pitää huolta siitä etteivät hartiani kramppaa, piilottaa myös alkavan kaksoisleukani todella näppärästi. Musta ja tummansininen tuntuivat tänään, kuten jo useampana päivänä tätä ennenkin, juuri mukavalta väriyhdistelmältä ja kyllä se aika särmältä näyttää kuvissakin. Punaiset villasukat taas piristävät mieltä, vaikkeivät saappaanvarren alta muille näykään.

Olen varsin tyytyväinen sekä vuoden ensimmäiseen “ihmisten ilmoilla” -asuuni että pitkästä aikaa onnistuneisiin asukuviin.

Palelluin muuten tuolla tuulessa totaalisesti jo nyt koiraa ulkoiluttaessani, vaikka päälläni oli ihan kunnollinen villakangastakki. Odotankin kauhulla tulevaa talvea, miten ikinä tarkenenkaan ulkona sitten kun oikeasti on pakkastakin!

Viime viikolla kidutin itseäni Stockmannin Hulluilla Päivillä yhtenä päivänä. Tähtäimessäni oli useaa muutakin kiinnostanut Filippa K:n villainen neulemekko, mutta eipä ollut niitä Tampereella enää yhdentoista aikaan päivällä. Selailin sitten ajankulukseni normaalihintaisten tuotteiden rekkejä ja tein sieltä pari tarvelöytöä. Tällä kertaa käytän sanaa tarve täysin harkitusti, olen nimittäin lopen kyllästynyt akryylineuleisiin ja jokin aika sitten totesinkin että jatkossa joudun panostamaan luonnonmateriaaleihin, mikäli aion pysyä sisätiloissa lämpöisenä. Siksipä ostin siis tarpeeseeni Selected Femmen rekistä 100 % merinovillaisen mustan neuletakin sekä vedensinisen neuletunikan.

Tänään oli neuletunikan vuoro liikkua ihmisten ilmoilla. Alunperin mietin todella pitkään, ostaisinko klassisen mustan vai erikoisemman vedensinisen. Lopulta jouduin tekemään tunnepohjaisen päätöksen, puhtaasti koska vedensininen sointui niin nätisti silmiini. Toki se mustakin vielä vähän mietityttää, mutta mustia neuletunikoitahan nyt löytyy mistä ja milloin hyvänsä, joten en menetä mitään lykkäämällä moisen hankintaa tulevaisuuteen.

Käsilaukukseni on vakiintunut isännältä saamani Stile Verden ihanan kuluneen oloinen nahkalaukku. Siinä on juuri sopivasti taskuja puhelimelle, avaimille ja kaikenlaiselle irtoroinalle mitä kassiini onnistun keräämään. Laukku onkin nykyään parhaita kavereita AllSaintsin maihareideni kanssa, ne kun ovat molemmat sopivan kulutettuja tyyliltään, sopien kuitenkin erinomaisesti pehmeähköön tyyliini.

Jepjep, autossaistumisrypyt ei ehkä ole ihan in, mutta malliltaan tuo tunika on silti erityisen ihana kaikenlaiseen rentoiluun! Toivon suuresti että tuo materiaali ei olisi kovin nyppyyntyvää laatua, sillä aion käyttää tätä neuletta paljon. Edellinen Selected Femmen neuleeni, rennon mallinen merinovillainen neuleliivi nyppyyntyi kyllä ikävän nopeasti niissä muutamassa käytössä, ennen jäämistään korjausjäähylle, kun siitä ratkesi normaalikäytössä resori irti helmasta useasta kohtaa. Peukut pystyyn että nämä uudet hankinnat olisivat laadukkaampia!

Niin, ne siniset silmät… Kameleonttisilmäni vaihtavat hienosti sävyään ympäröivän värimaailman mukaan. Turkoosilla paidalla ovat silmäni turkoosit, punaisilla hiuksilla olen vihreäsilmäinen, tummemman ruskeilla hiuksilla taas haalean vaalean sinisilmäinen. Tämän vedensinisen neuleen ollessa ylläni, hohtavat silmäni vedensinisinä, ei lainkaan hullumpaa siis!

Sunnuntain lounaaksi heitin muuten kasaan Paras aika vuodesta-blogista joskus bongaamani reseptin mukaan voisalviapastan, nam! Kelpasi jopa perheen nirsommallekin osapuolelle, eikä kieltänyt tekemästä uudelleenkaan. Runsas määrä voita takasi kyllä sen, ettei nälkä tullut kovin nopeasti takaisin. Nyt illasta tosin iski kauhea napostelun himo, jota lienee pakko paikata voileivällä. Onneksi ei talossa ole karkkipussia, muuten se saisi varsin nopeasti surmansa!

Lauantaina piipahdimme koko perheen voimin Tampereella pyörimässä autokaupoissa (harrastus sekin) ja shoppailemassa. Mäyräkoiralle saimme perusteellisten sovittelujen jälkeen ostettua upean talvitakin, jonka kuitenkin totesimme kotona sittenkin muutaman sentin liian lyhyeksi selästä. Onneksi takin saanee vaihdettua isompaan, kun käyttämätön kuitenkin on.

Koska ulkosalla turvauduin takkiin, uskaltauduin pukemaan pelkän topin neuletakkini alle. Vaikka asuni olikin lähes mustaa kokonaan, ei oloni ollut lainkaan synkkä. Sen sijaan nautin saadessani pitkästä aikaa kelien viilettyä Vagabondin saappaani jalkaan.

Piipahdinkin koulun jälkeen Ideaparkissa, mutta koska syyskuun haasteeni takia on aika turhaa shoppailla juuri nyt  vaatteita, suuntasinkin lemmikkieläinkauppaan. Jos en voi asustaa itseäni, niin asustetaan tai hemmotellaan ainakin sitten koiraa! Lompakkoni onneksi en löytänyt sitä mitä etsin (eli heijastimella varustettua pehmustettua pantaa pienelle mustalle koiralle syyspimeitä varten) oikeassa koossa (Ai miten niin meillä on mukamas pieni koira?) enkä sitten oikein innostunut mistään koiranleluistakaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ainakin lompakon mielestä. Itse en pahemmin piristynyt, hetkellisestikään.

Kotiin päästyäni otinkin sellaiset ihan pienenpienet tirsat mäyräkoira kainalossa sohvalla ja iltakävelylenkin päätteeksi hemmottelin itseäni hyvillä löylyillä. Seuraavaksi aion nauttia hyvistä yöunista kullan kainalossa.

Aamulla meinasi pukeutuessa iskeä paniikki, kun päälle aikomani musta toppi oli hävinnyt! Se onneksi löytyi kaapinpohjalta, jonne se oli erinäisten kaapinsisusongelmien myötä tippunut (halvalla ei saa laatua, ei edes kiskoillaan pysyvää vaatesäilytyskoria vaatekaappiin).

Päälle halusin tänään Seppälästä keväällä hankitun tunikamekon, jonka alle siis topin tarvitsin. Lämmitykseksi neuletakki, tällä kertaa vyötärölle sidottuna, jotta tunikan malli pääsee paremmin esille. Jalkaani vedin laiskuuksissani farkkuleggingsit ja jalkaan All Saintsin maiharit, ihan vain koska tykkään niistä niin paljon! Maiharit tosin pätkäisevät vaaleiden farkkujen kavereina koipeni entistä lyhyemmiksi, mutta tänään en jaksanut asiasta pahemmin välittää. Pääasia että saan käyttää rakastamiani vaatteita!

Nyt painun kyllä rasvaamaan naamani ja kuivaamaan pääni, sitten nukkumaan! Hyvää yötä kullat!

Raiskasin muuten pari päivää sitten hiuksiani värinpoistolla ja palasin takaisin blondiksi. Tykkäsin todella paljon väliaikaisesta tummasta hiusväristäni, mutta kyllä se vaan vaalea on helpompi noin niinkuin juurikasvun kannalta, näin luonnollisesti vaaleatukkaisella. Ihanasti tosin hohtaa entisestään vaalentunut juurikasvu platinablondina, mutta sen värieron saan kyllä tulevaisuudessa tasoittumaan, toivottavasti…

Oma asuni oli siis seuraavanlainen. Vilan satiinimekko yhdistettynä valkoiseen (varsin tätimäiseen) jakkuun. Mustat avokkaat jalkaan, helmet kaulaan ja korviin, niin konservatiivinen juhla-asu on valmis. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta tykkäsin kovasti kokonaisuudesta. (Huomatkaa erityisen jäykkä poseeraus, ruostuneet ovat taidot näin kesän myötä…)

Ennen juhlaa oli pakko värjätä juurikasvu piiloon, sillä se oli päässyt aika megalomaanisiin mittoihin. Hermostuin totaalisesti hiusvärihyllyn luona siihen, miksi Suomessa ei voida myydä mitään muita tuhkaisia sävyjä (esim. 8.1 olisi lähes täydellisesti omaa luonnollista väriäni mukaileva), kuin niitä superblondaavia, vaikka muualla maailmassa niitä on juuri niissä sarjoissa, joita täälläkin myydään. Siksi nappasinkin käteeni ruskean paketin ja kokeilin piiloblondin elämää, ainakin hetkeksi. Värin pitäisi olla kevytväri, joten hyvällä tuurilla se haalistuu vaaleammaksi ajan myötä, jolloin pääsen takaisin projektini “Oman värin kasvatus” pariin.

Tumman hiusvärin kanssa sain lopulta otettua käyttöön blogimiitistä saamani Pieces-kukkapannan. Se toimi kätevästi mustavalkoisen asun korostusyksityiskohtana ja teki myös hiustenlaiton varsin helpoksi. Hieman puuterivahaa takaraivoon volyymia tuomaan ja lakalla tukka sileäksi päältä. Helppoa, nopeaa ja huoletonta.

Tää seuraava kuva on sitten omistettu Marille… Heppaheppa!

Mikä mahtoikaan olla se mahottoman tärkeä asia, joka sai mun kirjoittamattomuuskauteni katkaistua..? No nämäpä ne:

Oman pihan ensimmäiset kypsät vatut, joita on kyllä odotettu kuin kuuta nousevaa!

Niin, menimme sitten vaihteeksi muuttamaan tuossa kesäkuun lopulla, siksipä tekemistä on riittänyt, kun tavarat on pitänyt purkaa ja pientä kevyttä remppaakin tehdä (mitä nyt jotkut kaiteet isolle terassille askarreltiin miehen kanssa…). Muutimme omakotitaloon Tampereen lähipaikkakunnalle, jossa Millalla on nyt ihan oma piha kaivettavana ja rauhallinen ympäristö lenkkeiltävänä. Varsinkin tuohon omaan pihaan tuo tuntuu kotiutuneen mainiosti, ja sisälläkin on paljon enemmän tilaa juoksennella lelujen perässä. Millalla on nyt muuten myös oma blogi, Pikku Barrakuda, jonne koitan silloin tällöin päivittää pienen maastonakin kuvia ja kuulumisia.

Tyylibloggaus ei oikein ole viime aikoina sujunut, sillä enimmäkseen olen kulkenut kotosalla tukka likaisena ja laittoman rähjäisissä kotivaatteissa. Muualle lähtiessäni meikit ovat saaneet jäädä minimiin, koska kuumuus levittäisi silmämeikit kuitenkin. Mineraalimeikkipohjaa olen kyllä ajoittain lisäillyt ihan aurinkosuojaksikin, mutta silmämeikittömyys on saanut naamani näyttämään siltikin aivan kuolleelta. Niitä ripsituuhennoksia odotellessa, kunhan se lottovoitto pätkähtäisi kohdalle (paitsi että pitäis varmaan joskus lototakin).

Eräänä päivänä viime viikolla (taisi olla lauantai) oli kuitenkin pakko laittaa nättiä päälle ja pikkaisen meikkiäkin, kun suuntasin Sorsapuistoon moikkaamaan blogikavereita puistopiknikin muodossa. Helteellä suosikikseni on muodostunut KappAhlista hankkimani pitsitunika leggingseistä pätkäistyjen pyöräilyhousujen kera. Pitkästä aikaa kun löysin vaatteen, jossa tunnen näyttäväni erityisen kauniilta, oli se aivan pakko hankkia! Muutoin ovatkin vaateostokset jääneet varsin minimiin, kun niitä ihan riittävästi on ollut jo omastakin takaa.

Kuva (CC) Maria (paitsi että kuvan on ottanut Noora)

Että sellaista viime aikoina, katsotaan mitä lähiaikoina muuten tulee tapahtumaan… Ainakin pitäisi parin päivän päästä oleviin häihin väkertää juhlamekko joskus muinoin hankkimastani silkkikankaasta. Toivotaan että tulee esittelykelpoinen! :D

Itse pukeuduin miittiin Seppälästä löytämääni pussihelmaiseen mekkoon, jonka päälle vilukissana vetäisin Pieces-boleron. Jalkaan kiiltoleggingsit ja Vagabondin Missyt. Uusi tukka muotoitui tupeeratuksi heitoksi pään päälle.

Ennen juhlapaikalle siirtymistä piipahdin hetkeksi kuskiksemme (Tampere-Helsinki-välille) suostuneen mieheni kanssa Aussie Bariin parille Coopersille. Sieltä suuntasimme kumpikin sitten omille teillemme.

Itse tilaisuushan oli Telakka83 Sauna Loungessa, johon pienen eksymispaniikin jälkeen löysimme kuin löysimmekin. Onneksi ei tarvinnut yksin etsiä paikkaa!

MouMou, Jonna ja Salla olivat järjestäneet paikan nätiksi ja järjestäneet kaikenlaista ihanaa tarjottavaa, joista saikin mahat täyteen ja suut makiaksi.

Pintaa-blogin Mikko oli paikalla vastaamassa kaikenlaisiin hiuskysymyksiin. Illan aikana hän myös väänsi juhlakampauksia lukemattomalle määrälle kauniita bloggaajia, alla GHD-käsittelyssä Jenni. Toivottavasti Jenni ei häiriintynyt paparazzeilustani kiharruksen aikana, olen vielä niin toivottoman harjoittelija kuvaamisen suhteen, etten millään meinannut saada kunnollisia kuvia – milloin olisi muutoin ollut hyvä kuva, oli jommalla kummalla silmät kiinni tai puolitangossa tai sitten jatkuvasti selittävällä Mikolla oli suu auki kesken lauseen.

Paikalla oli toinen toistaan upeampia naisia, joista osasta sain näppäistyä onnistuneitakin otoksia.

Hieman jäi harmittamaan se, etten perinteiseen tyyliini oikein hallinnut uusiin ihmisiin tutustumista, vaan hengailin pääasiassa jo valmiiksi tutussa seurassa. No, ehkäpä minäkin vielä jossain tulevassa miitissä rohkenisin esittäytymään vieraammillekin ihmisille, ei kai ne nyt niin pelottavia voi olla… Sitä ennen voisikin petrata muiden blogien kommentoimisessa, joka on taas jäänyt vähemmälle.

Niin, lopuksi voi vain sanoa, että mahtavan hauskaa oli. Niin ja EMÄNNILLE KIITOS!!!

Päähäni väkersin kivat pikkupikkukrepit ja korkean etutöyhdön. Takaraivolle sain lopulta laitettua joskus noin vuosi sitten GT:stä hankkimani jättipinnit, jotka eivät ole ohuessa ja liukkaassa tukassani aiemmin pysyneet. Silmiin Seppälästä hankkimani Models Own -irtoripset ja kulmakarvoihin asti turkoosia luomiväriä.

Allaolevassa kuvassa näkyvät parhaiten nuo irtoripset, joissa oli ihana glitterrajaus jo valmiina. Malli oli ihanan kissamainen ja varmasti käytän näitä myöhemminkin sopivassa tilaisuudessa!

Perjantaina löysin GT:n alerekistä ihanan seepratunikan, jonka yhdistin mustien sukkisten päälle vetäistyjen turkoosien caprileggingsien ja kasariasusteiden kanssa. Suurin osa asusteista olivat äitin varastoista ja aitoa kasaria.

Allaoleva kuva on lainattu (CC) Marialta. Siinä näkyy parhaiten silmämeikkini turkoosi sävy sekä korujani hieman paremmin.

Tytöt olivat myös järjestäneet aivan mahtavan yllätyksen! Kaikille (nais)vieraille oli saatu Hill&Knowltonilta sponssikassit täynnä kaikkea kivaa…

Mun kassiini olivat tytöt lisänneet myös hieman ekstraa, nimittäin hienon hienon muotibloggaajaonnittelukortin…

… sekä 60 euron lahjakortin neulojan taivaaseen, Lankaideaan! Siellä olenkin muutaman kerran kuolannut eräitä aivan ihanan pehmoisia ja värisiä lankoja, jotka ovat muuten niin kalliita, etten ole yksiä sukkalankoja lukuunottamatta hennonut hankkia niitä enempää. Tuskin maltan päästä hypistelemään niitä kaikkia ihanuuksia! Kiitos Noora, Maria, Rieppa, tiiti, Jossu, Rhia, Julia ja Mari ihanasta lahjasta!

Sponssiosiosta löytyi karkkia ja purkkaa (nams!) …

… ja Pantenen tukka-aineita shampoon, hoitoaineen, hiuslakan ja muotovaahdon muodossa. Sarja on tuuheuttava, mikä onkin juuri se osa-alue hiuksissani joka kaipaakin parannusta.

Koska tästä tulisi muuten maratonpostaus, päädyin tekemään pippaloraporttini osissa. Joten lisää seuraa myöhemmin…

Lupasin esitellä porukoiden luota viime sunnuntailta erään löytöni, joka onkin ollut tällä viikolla ahkerassa käytössä. Sovittelin huvikseni äitin loimusamettimekkoa ja totesin sen istuvan päälleni yllättävänkin kivasti! Hihat ovat toki hieman lyhyehköt, mutta paljastavat kivasti ranteet, jolloin myös rannekorujen käyttö mahdollistuu. Itse mekkohan on ihan aitoa ysäriä, joten matkani kohti kasaria on käynnistymässä.

Erityisesti tykkään siitä, miten kivasti mekko istuu selkäpuolelta, notkoselästäni huolimatta! Aiemmin viikolla asustin mekon Jimmy Choo for H&M -nahkavyöllä, mutta näin kotona hengaillessani en kaivannut mitään kiristävää ylleni, joten ihan basiccina mentiin.

Testailin myös meikkijuttuja viikonloppua varten ja sain elämäni ekaa kertaa tökättyä irtoripset paikoilleen! Mahtavaa! Nuo kuvassa esiintyvät irtoripset eivät tosin ole ne, jotka lauantaina laitan vaan bileitä varten mulla on varastossa jotkin vielä hienommat. Kaveriksi testailin varastoistani löytämääni turkoosia luomiväriä, mutta, harmi, kamera söi kaikki värit ja kokonaisuus näyttää kuvissa ihan liian miedolta todellisuuteen verrattuna…

Huomenna onkin aika ihan tosissaan aloittaa valmistelut juhlia varten. Ainakin pitänee siivota (ärrinmurrin) ja leipoa täytekakku ja käydä kaupoilla hankkimassa joitain tarvikkeita ja tarjoomisia. Tähän mennessä olen ottanut varsin rennosti asian suhteen, ihan vain koska siinä vaiheessa kun annan itselleni luvan miettiä ja järkätä asioita, pääsee helvetti valloilleen ja kutakuinkin stressaan pääni puhki. Siispä mieluummin myöhemmin kuin aiemmin. :D

Eilisen päivän asuni, tietysti meidän Minin vieressä kuvattuna. (Joo-o, oli ihan pakko!) Koska en löytänyt sopivan vihreää vaatekaapistani, piti asu sävyttää mustien pystypilarien sekä hopeanharmaiden konepeltiraitojen ja katon kanssa sävy sävyyn. Kuvassa muuten tuossa Minin takana kurkkii myös meiän Kirppu, tuo kuparisen oranssi Micra, joka on ehkäpä maailman ketterin kaupunkiauto! Toivottavasti tulevat Kirppu ja Potsi keskenään hyvin toimeen!

Mutta niin, takaisin asuun… Nooralta saadut nikkurit pääsivät ulkoilemaan nyt jo hiljalleen sulaneella asfaltilla, kaverinaan harmaat farkkuleggingsit ja ikivanha musta villakangastakki, lukioaikana ostettu. Kaulaan hauska liukuvärjätty raitahuivi ja päähän huopainen trilbyhattu, molemmat H&M:stä. Takin alla mulla oli jotain varsin jännää, jonka nappasin mukaani vanhempieni luota jemmavaatekaapista, josta voi tehdä hauskoja löytöjä menneiltä vuosikymmeniltä. Siitä kuvaa myöhemmin, kunhan saan kaivettua kameran esille.

PS: Teeman päivityksen mukana nollaantuivat kaikki kivat tekemäni muutokset ulkoasuun, joten linkkien värit sun muut saattavat vaihdella nyt hetken aikaa, ennen kuin saan kaikki jutut taas kohdilleen.

PPs: Nyt pitäis olla säädökset taas kohillaan!

paita, neule ja housut Gina Tricot / maiharit All Saints

Voi, kun vielä olisikin ulkona paljas asfaltti, niin olisin voinut ulkoiluttaa asuani. Nyt joudun vain fiilistelemään sisätiloissa maihareitani…

Viime keväänä hankkimani raitapaita on jäänyt vähemmälle käytölle, sillä olen vierastanut sen löysää hartialinjaa ja rintojeni suuruutta korostavaa laskeutuvuutta. Neuletakilla sain kuitenkin peitettyä häiritsevän hartia-alueen ja tissit nyt saavat kai välillä näyttääkin juuri sen kokoisille kuin ovatkin, näyttääpähän maha siinä alapuolella hieman pienemmältä!

Unohdin muuten kertoa tarinan siitä, mitä tapahtui noita All Saintsin maihareita Selfridgesiltä ostaessani! Aluksihan sovittelin tuon mallin pintanahkaisia versioita, jotka muuten olisivat olleet hyvät, mutta jäykkä nahka painoi ikävästi päkiän päällä olevan sauman kohdalta. Kenkä oli kyllä oikean pituinen, mutta vaati hieman voimaa saada se jalkaan johtuen rintavasta jalkapöydästäni ja ahtaahkosta kengänsuusta. Ystävällinen myyjäpoika ehdotti, että kokeilisin kokoa 41, jospa se mahtuisi paremmin. Kerroin käyttäväni kokoa 37 ja kysyin, onko mokkanahkainen versio kengästä yhtään pehmeämpi. Kuulemma oli, joten myyjäpoika tarjoutui hakemaan kokeiluun parin mokkanahkaisia saappaita. Ei millään ollut uskoa, että kyllä, ihan tosissani haluan kokoa 37! Onneksi olin asiakkaana (ja omien jalkojeni tuntijana) oikeassa, 37 oli juuri täydellinen mokkanahkaisena…

Jäin vain miettimään, että miten ihmeessä mun jalkani voi näyttää siltä, että niihin saattaisi sopia paremmin koko 41, kuin 37?

Testailin samalla myös uutta kuvauskorkeutta, mutta taitaapa olla, että tämä ei taida olla vartalolleni se ideaalisin. Vyötärönkorkeudelle sijoitettu kamera saa silmämääräisesti lantioni näyttämään varsin leveälle, verrattuna kuviin, jotka on otettu joko noin polven tai hartian korkeudelta. Eipä sillä että se kovin kapoinen olisi muutenkaan, tyypillisen suomalainen persjalkainen päärynä malliltani kun olen, mutta ainahan olisi kiva saada tasapainoisemman näköisiä kuvia aikaiseksi. Testit jatkuvat…

Napitin molemmat takit ristiin, lomittain, vuorotellen. Näin ne pysyvät kiinni toisissaan, eivätkä lähde kiertymään keskenään eri suuntiin.

Näiden yhdistelmien ilmettähän on helppo muutella vaihtamalla eri kerrosten järjestystä, tällä kertaa pitäydyin hillityn harmaassa enimmäisvärissä. Kuitenkin violetit napit erottuvat joukosta varsin hyvin, eikä kokonaisuus pääse näyttämään tylsälle.

Äh, nää neuletakit ovat kyllä olleet niiiiin monikäyttöisiä, että tahtoisi omistaa näitä vielä lisääkin! Onko väärin olla yli kolme samanlaista, mutta eriväristä, vaatetta? Ainakin toivon ettei olisi, sillä näitähän voi yhdistellä vaikka kuinka ja miten päin tahansa! En myöskään luota noiden vaatteiden laatuun siinä määrin, etten oletakaan noiden kestävän vuosikausien ahkeraa käyttöä. Siksi olisikin hyvä olla noita useampi, että kun yksi menee piloille, on vielä pari jäljellä… ;)

Kyseessähän on siis 100 % silkistä valmistettu neuletakki H&M Trend-mallistosta (luulisin, kermanvärisellä niskalapulla tämä on kuitenkin varustettu).

Taivaallisen pehmoinen, jumalaisesti laskeutuva, täydellinen beigemeleeratulta sävyltään, unelmainen päällä.

Vielä tämä on liian vilpoinen ja lyhythihainen kaltaiseni vilukissan käyttöön, mutta ennustan tälle paljon käyttöä tulevalle kesälle! Vielä vain täytyy totuttautua ajatukseen siitä, että uskallan ottaa ahkeraan käyttöön täyssilkkisen, vaalean vaatteen, jota ei pyykkikoneessa ihan noin vaan muiden pyykkien seassa pestäkään.

Tämä kevät-kesä-syksyteltta on H&M Trendin ihanuuksia. Löytyi siis loogisesti Tukholman H&M:sta, jostain niistä noin sadasta. Ja kyllä, olen juuri niitä juntteja, jotka lähtevät ulkomaille syödäkseen Mäkkärissä (yleensä kylläkin Subwayssa, jos myyvät merenherkkua) ja shoppaillakseen Henkkamaukalla! Ei kai siinä mitään pahaa ole, jos kerrankin löytää jotain mieleistään, eihän? Sitäpaitsi Tampereella ei edes myydä Trend-mallistoa, joten sikäli tuo on mielestäni ihan riittävä tekosyy.

Mutta takaisin itse telttaan… Se suljetaan kahdella kerroksella vetoketjulistoja ja on pienestä koostaan huolimatta varsin reilu istuvuudeltaan. Mahtunee siis päälle vaikka kuinka lihoisi tai pakkaisi vaatteita päälleen takin alle.

Enimmäkseen en kuitenkaan kaipaa jo valmiiksi muumiselle vartalolleni enempää muumistamista, joten kuron teltan vyöllä tyköistuvammaksi. Kotiin risteilyltä päästyäni huomasin nimittäin takissa vyönlenkit ja aloin harmittelemaan, kun en huomannut myyjältä kysyä, olisiko tähän kuulunut myös vyö… Joko ei kuulunut tai sitten se on hävinnyt myymälässä. Joka tapauksessa joudun etsimään varastoistani vyön, joka sopisi takin tyyliin ja lämpimänmustaan sävyyn. Ikivanhojen shortsieni vyö saa hoitaa homman ainakin alkuunsa.

Takissa on myös koko elämän sisäänsä mahduttavat sivutaskut, edessä olevan vetoketjutaskun lisäksi. Eiköhän noihin tarvittaessa tunkisi prinsessamekon ja puolet valtakunnasta, jos mulle joskus sellaisia tarjottaisiin.

Myös ältsin hieno piiloutumis- tai salapoliisikaulus takista löytyy, joten pääsen lopulta liikuskeleman ympäriinsä kaulukset tyylikkäästi pystyssä. Tai en.

Joka tapauksessa takki vaikuttaa ihanan rennolta ja tilavalta tapaukselta. Toivonkin että sille todellakin kertyisi ilmojen lämmettyä käyttöä ansaitsemansa määrän. Siihen asti se joutuu tyytymään lyhyisiin kauppareissuihin sekä eteisessä norkoilemiseen.

Niin, muuten, pahoitteluni tän(kin)kertaisista epätarkoista kuvista! Kaukolaukaisimella otetuissa kuvissa on aina se vaara, että kamera päättää tarkentaa johonkin niinkin oleelliseen, kuten sekaiseen kirjahyllyyn tai peilinkehykseen, eikä tätä aina huomaa ennenkuin tietokoneella kuvia muokatessa. Arvatenkin juuri ne kuvat, joissa asento JA ilme ovat edes lähimain kunnossa, ovat niitä huonoiten tarkennettuja ja kaikki tarkemmat kuvat ovat muuten pelkkää kuraa… Noh, eletään sen kanssa, eikä klikata noita kuvia suuremmaksi! Olen nimittäin todennut että sumuisenkin kuvan saa hämättyä tarkemmaksi, kun sitä ei esitä sillä kaikista massiivisimmalla kuvakoolla täällä blogissa. (Henk.kohtaisesti arvostan myös sitä, kun kuva mahtuu kerralla tietokoneen ruudulle.)

Tänään matkaan Helsingin suuntaan, sillä torstaiaamuna olisi tarkoitus suhauttaa lentokoneella Lontoonmaalle. Lupauduin viikonlopuksi muuttomieheksi, sillä ehdolla että pääsen reissullani syömään fish ‘n’ chipsejä ainakin kaksi kertaa! Shoppailuja en aikonut pahemmin tehdä, sen verran tiukka loppukuun shoppailubudjetti on. Paitsi tietysti, jos oikein hurjaksi pistän, saatan ostaa Briteistä mustia sukkia, jos kunnollisia löytyy.

Mukavaa viikonloppua! Saatan ajastaa jollekin päivälle juttua toisesta (ihanasta!) tukholmanostoksestani, mikäli ehdin vielä napata kuvat siitä ennen lähtöäni…