Vintage-Marimekkoa

Jo pitkään olen ihastellut muunmuassa Nelliinalla Marimekon Auer-kuosista tehtyä tunikamekkoa. Jos olisin iso ja rikas, ostaisin itselleni samaisesta kuosista valmistetun toppatakin talveni riemuksi. Eipä sillä että tällä hetkellä budjettiini sopisi edes tuo tunikakaan.

Harrastin kuitenkin hieman sisäpiirin kauppoja… Rhia vinkkasi että Silmiriemun putiikissa olisi myynnissä Auer-kankaasta valmistettu vintagemekko. Olihan sitä pakko uteliaana käydä vilkaisemassa, josko vaikka voisi olla sopiva. Ja olihan se, ainakin riittävän lähellä.

Marimekko Auer 01

Hartioista mekko ei ole kovin napakka, mutta pieni väljyys vain helpottaa vetoketjuttoman mekon pukemista ja riisumista. Jotakuta voisi helpostikin häiritä se, että kankaan kuvion suunta on hihoissa eri kuin vartalo-osassa, mutta itse pidän siitä juuri näin. Valkoinen hartialinja tasapainottaa kapeita hartioitani leveämmiksi ja musta hihan yläosa puolestaan kaventaa allit.

Marimekko Auer 02

Vaikka mekko itsessään onkin aikas ihana, vaatii itseltäni suuresti harjoittelua, että saan sitä lähitulevaisuudessa käytettyä kokopäiväisesti. Pitkälti trikoon, neuleiden ja muun joustavan vaatetuksen varaan luottavana koen kummallisen vieraaksi käyttää jotain näinkin jäykkää ja tukevaa ylläni. Välillä lienee kuitenkin hyvä poistua mukavuusalueeltaan, luulen ma.

Marimekko Auer 03

Marimekko Auer 04

Ei haittaa!

Tänään on ollut kyllä yksi totaalinen kommelluspäivä, mutta vastoinkäymisistä ja mieli maassa -olosta huolimatta olen kuitenkin todella iloinen koko päivästä!

Aamulla suuntasin Tampereelle kokeillakseni onneani Tigin London Calling -hiustrenditapahtuman hiusmallihaussa. Koska olen saanut olla kyseisessä tapahtumassa jo kaksi kertaa aiemmin mallina, ei pahemmin haitannut vaikken tällä kertaa päässyt malliksi. No, olisihan se ilmainen trendiväri ja -leikkaus ollut aika ihana, etenkin kun nyt on remppajuttujen takia raha niin tiukalla, että kampaajaan ei hetkeen ole varaa, mutta toisaalta pidän tämänhetkisestä kampauksestani ja kunhan saan taas lähipäivinä kotona värjättyä juurikasvunkin piiloon, voin hyvinkin elää tämän pääni kanssa taas jonkusen aikaa.

Koska muutoinkin olis sopivalla suunnalla, piipahdin Radiokirppiksellä etsimässä villasukkakenkiä (eli siis sellaisia kenkiä joihin mahtuu huoletta villasukkakin sisälle). Eräässä pöydässä olisi ollut kenkiä vaikka kuinka, mutta kolmesta varteenotettavasta ehdokkaasta yksikään ei lähtenyt kotiin. Hinnaltaan kohtuulliset, hieman tämän syksyn Vagabondin Grace-mallin tyyliset korkeat saappaat painoivat jalkapöydän päältä. Kiilto(teko?)nahkaiset pitkävartiset vetoketjulliset maiharit olivat unelmat jalassa, mutta lähes 30 euron hinta sai jättämään nekin pöytään, kun eihän mulla niin paljoa ollut käteistä mukana. Löysin myös juuri kokoiseni Vagabondin matalakantaiset tekonahkanilkkurit, mutten mistään löytänyt sille paria, jossa olisi ollut hintalappukin, joten eipä niitäkään voinut ostaa. No, säästyi rahaa ja voin jatkaa etsintöjä joskus tuonnemapana.

Kirppikseltä suunnistin suunnitellusti kohti Marusekia, josta nappasin mukaani hieman sushia (nam). Matkalla autolleni iski ihan kaamea jano ja tietysti vesipulloni sekä laukussa että autossa olivat ihan tyhjiä! Päädyin sitten ajamaan koulun kautta, ottaakseni koulun vessasta vettä pulloihini, etten vallan kuole janoon. No, automaattihanoistahan tuli vain kuumaa vettä, joten sain sitten siemailla janooni lämmintä vettä, mutta vettä sentäs kuitenkin.

Sushini nautin samointein koulun parkkipaikalla autossa, koska sen pidemmälle en malttanut enää nälältäni odottaa. Vaikka aiemmin vastaavasta annoksesta on tullut mahani täyteen, jäi tällä kertaa ihan nälkä. Höö! No, oli sentään hyvää!

Kotimatkallani piipahdin Ideaparkissa, jossa pyörin H&M:llä katselemassa neuleita. Eipä siellä juuri nyt ollut oikein mitään inspiroivaa. Aina oli jossain vikaa. Jos malli oli kiva, niin sitten materiaali oli jotain aivan hirveäntuntuista sormissa ja jos taas materiaali oli pehmeää (niin sitä 100% akryyliä :P) niin malli ei napannut. Gina Tricot’sta bongasin pehmoisen (100% akryyliä, mitäpäs muutakaan) pappaneuletakin, jota ensin katsoin mustana tai tummanharmaana, mutta sitten iskinkin silmäni johonkin aivan muuhun. Saatoinkin ostaa itselleni niiksi päiviksi, kun haluan piiloutua pahalta maailmalta johonkin isoon ja pehmeään sellaisen ihanan ison ja pehmeän ja piristävän oranssinpunaisen neuletakin.

Saatoin myös hankkia päähäni uuden hiusvärin. Värjäsin jokunen aika sitten kellastuneet hiukseni Casting Creme Gloss Glossy Blonds -sarjan sävyllä 1021, joka muuten neutralisoi erinomaisesti keltaisen pois ja jätti tilalle ennennäkemättömän pehmoiset hiukset! Se hoitoaine on ehtaa kultaa, jos hiusten siloitustehossa mitataan! Tällä kertaa otin kokeiluun astetta tummemman sävyn, tuhkanvaalean 910. Tähtäimessä mulla siis on se että pääsisin vielä joku päivä eroon tästä hiuksia kuivattavasta vaalennuskierteestä. Tänään en kyllä aio värjätä päätäni, sen verran on tullut häslättyä ihan kaiken kanssa etten halua edes arvata mitä kaikkea voisi hiustenvärjäyksessä mennä pieleen!

Niin, häsläystä oon harrastanut myös auton ratissa tänään. Onnistuin muunmuassa kolauttamaan takarenkaani koulun autohallista poistuessani ihan liian korkeaan ja terävään kiveyksen (siis rotvallin) reunaan. Kotiin tullessani mokailin liikenneympyrässä, kun en mukamas saanut kakkosta päälle ja kaasuttelin tyhjää hetken aikaa. No, tällä kertaa en sentään vetäissyt käsijarrun kahvasta yrittäessäni vaihtaa vaihdetta, niinkuin joskus kesemmällä! Enkä kolauttanut ovenreunaakaan autoni viereen autotalliin parkkeerattuun halkomakoneeseenkaan!

Onneksi kuitenkin olen itse pysynyt ehjänä ja terveenä ja nättinä ja kotona odotti maailmankaikkeuden ihanin mäyräkoira, jolla oli ihan kauhea ikävä! Sain päivän naurut, kun kenkiä riisuessani Milla tuli jalkojeni väliin möyrimään selällään, yrittäessään metsästää maihareideni remmejä. Pitkästä aikaa mäyräkoira malttoi myös syödä ruokansa kokonaan loppuun ilman että piti monta kertaa houkutella! Parhaillaan se yrittää tuolla möyriä rullatun maton sisälle kaivelemaan, luolakoira kun perimältään on. Ihana otus!

Milla sanoo moi!

Selected Femme Bleu

Ei tullut vielä lunta Tampereen seutuville, ei. Sen sijaan koko yön raivonnut tuuli herätti aamuyöstä kaikenlaiseen ryminään. Aamulla selvisi, että noin kahden metrin päästä autotallistamme oli kaatunut pitkänhuiskea kuusi, onneksi takapihan eikä tallin suuntaan. Taitaa naapurikin olla onnellinen tuulensuunnasta, vastakkaisessa suunnassa yhtä lähellä olisi nimittäin ollut heidän autotallinsa!

Palelluin muuten tuolla tuulessa totaalisesti jo nyt koiraa ulkoiluttaessani, vaikka päälläni oli ihan kunnollinen villakangastakki. Odotankin kauhulla tulevaa talvea, miten ikinä tarkenenkaan ulkona sitten kun oikeasti on pakkastakin!

Viime viikolla kidutin itseäni Stockmannin Hulluilla Päivillä yhtenä päivänä. Tähtäimessäni oli useaa muutakin kiinnostanut Filippa K:n villainen neulemekko, mutta eipä ollut niitä Tampereella enää yhdentoista aikaan päivällä. Selailin sitten ajankulukseni normaalihintaisten tuotteiden rekkejä ja tein sieltä pari tarvelöytöä. Tällä kertaa käytän sanaa tarve täysin harkitusti, olen nimittäin lopen kyllästynyt akryylineuleisiin ja jokin aika sitten totesinkin että jatkossa joudun panostamaan luonnonmateriaaleihin, mikäli aion pysyä sisätiloissa lämpöisenä. Siksipä ostin siis tarpeeseeni Selected Femmen rekistä 100 % merinovillaisen mustan neuletakin sekä vedensinisen neuletunikan.

Selected Femme Bleu 02

Tänään oli neuletunikan vuoro liikkua ihmisten ilmoilla. Alunperin mietin todella pitkään, ostaisinko klassisen mustan vai erikoisemman vedensinisen. Lopulta jouduin tekemään tunnepohjaisen päätöksen, puhtaasti koska vedensininen sointui niin nätisti silmiini. Toki se mustakin vielä vähän mietityttää, mutta mustia neuletunikoitahan nyt löytyy mistä ja milloin hyvänsä, joten en menetä mitään lykkäämällä moisen hankintaa tulevaisuuteen.

Selected Femme Bleu 01

Käsilaukukseni on vakiintunut isännältä saamani Stile Verden ihanan kuluneen oloinen nahkalaukku. Siinä on juuri sopivasti taskuja puhelimelle, avaimille ja kaikenlaiselle irtoroinalle mitä kassiini onnistun keräämään. Laukku onkin nykyään parhaita kavereita AllSaintsin maihareideni kanssa, ne kun ovat molemmat sopivan kulutettuja tyyliltään, sopien kuitenkin erinomaisesti pehmeähköön tyyliini.

Selected Femme Bleu 03

Jepjep, autossaistumisrypyt ei ehkä ole ihan in, mutta malliltaan tuo tunika on silti erityisen ihana kaikenlaiseen rentoiluun! Toivon suuresti että tuo materiaali ei olisi kovin nyppyyntyvää laatua, sillä aion käyttää tätä neuletta paljon. Edellinen Selected Femmen neuleeni, rennon mallinen merinovillainen neuleliivi nyppyyntyi kyllä ikävän nopeasti niissä muutamassa käytössä, ennen jäämistään korjausjäähylle, kun siitä ratkesi normaalikäytössä resori irti helmasta useasta kohtaa. Peukut pystyyn että nämä uudet hankinnat olisivat laadukkaampia!

Selected Femme Bleu 04

Niin, ne siniset silmät… Kameleonttisilmäni vaihtavat hienosti sävyään ympäröivän värimaailman mukaan. Turkoosilla paidalla ovat silmäni turkoosit, punaisilla hiuksilla olen vihreäsilmäinen, tummemman ruskeilla hiuksilla taas haalean vaalean sinisilmäinen. Tämän vedensinisen neuleen ollessa ylläni, hohtavat silmäni vedensinisinä, ei lainkaan hullumpaa siis!

Varpaat paljaina

Perjantaina piipahdin Ideaparkissa etsimässä nahkatakkia, jota en löytänyt, mutta sen sijaan löysin jotain kesäkivaa. Mikäs sen parempaa ihmiselle, joka etsii kuumeisesti kesäsandaaleita, kuin Aleksi13:ssa ollut 20 % alennus kaikista kengistä. En vain millään osannut päättää kahden erityylisen sandaalimallin välillä, joten ostin sitten molemmat! Olen jo monet kesät pärjännyt ilman kunnon sandaaleja, joten tänä kesänä aion ottaa mahdollisista hellepäivistä kaiken ilon irti ja jättää umpinaiset kengät kenkähyllyyn odottamaan niitä viileämpiä päiviä.

IMG_4857

Vagabondin Micron eri variaatioita olen ihastellut jo viime kesästä asti ja lopulta sainkin hankittua mieleiseni mallin. Silmääni olisi miellyttänyt enemmän ostamani mallin nauhaton versio, mutta tässä kohdassa oli pakko ajatella käytännöllisesti. Jalkani ovat hieman eri paria, sekä sen verran rintavat, että nauhoitus antaa oivan mahdollisuuden säätää sandaalit kumpaankin jalkaan juuri sopivaksi.

Tämä malli on sen verran peittävämpi, että uskon sen käytettävyyteen hieman viileämmälläkin kelillä, sekä myös hieman siistimpänä sandaalina vaikkapa ravintolaan. Musta väri sopii ihan kaiken kanssa, etenkin varpaankynsissäni olevaan kirkkaan oranssinpunaiseen kynsilakkaan.

IMG_4860

IMG_4848

Hieman hipimpi ja rennompi malli puolestaan on Your Facen remmisandaali, jossa mustat remmit on koristeltu helmiäispaloilla, kivillä ja helmillä. Erityisen kauniiksi ja huomiotaherättäväksi koen nilkkaremmit, jotka ajavat koristeellisuudellaan nilkkakorun virkaa. Näissä sandaaleissa ongelmaa tosin aiheuttaa hieman se, että vasen jalkani on vaivasenluunsa takia oikeaa leveämpi ja päkiän remmit ovat siksi hieman turhan tiukat. Näitä pitäisi saada hieman venytettyä, mutta onneksi näitä sateisia päiviä on luvattu vielä muutama, jolloin voin hyvällä omatunnolla köpötellä kotosalla toisessa jalassani villasukka ja sandaali.

IMG_4847

Koska olen onnettoman huono hoitamaan jalkojani (mikä on ollut osasyynä sandaalien käyttämättömyyteeni), kysyisinkin teiltä hyviä ja helppoja vinkkejä kesäjalkojen huoltoon. Miten jalat saisi näyttämään näteiltä (ja pysymään hyvänhajuisinakin) mahdollisimman pienellä vaivalla?

The Most Perfectest Boots in the Universe

Voi että, voi että, olen aivan vietyä tyttöä Lontoon reissun jäljiltä! Itse reissu ja myöskin avustamamme muutto sujui mainiosti, mutta sydämentykytyksiä aiheutti torstain ja perjantain shoppailukierroksella eräältä itselleni uudelta merkiltä bongaamani kengät.

IMG_3958

Kävellessämme päämäärättömästi Lontoon kaduilla jossakin Bond Streetin ja Oxford Streetin lähistöllä silmäni kiinnittyivät erään putiikin ikkunaan, jossa koreili hyllyllinen rentoja maihareita. Ihastuin välittömästi etenkin erääseen ikkunassa olleeseen malliin, mutta suuntasimme kuitenkin eteenpäin läheiseen pubiin fish ‘n’ chipsille.

IMG_3961

Tietystihän asia jäi vaivaamaan, joten piipahdimme liikkeessä sisällä lounaan jälkeen. Ihan mahdoton määrä ihania, hieman rosoisia ja rentoja vaatteita, laukkuja, kenkiä ja asusteita!

Kenkiä tyydyin tässä vaiheessa tosin vain ihastelemaan kädessä. Kulutettua nahkaa, remmiä ja kerrassaan mahtavan rento malli, juuri sellainen jonka kanssa voisi kuvitella yhdistävänsä ihan minkä vaatteen hyvänsä, mekoista housuihin ja leggingseihin.

IMG_3962

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt itselleni mukavia rentoja, hieman retuisia saappaita, prätkäbuutsien ja militaarimaihareiden tyyliin. Toistaiseksi mikään näkemistäni malleista ei ole täysin ihastuttanut, ennen kuin näin nämä saappaat. Olen kuitenkin tyyliltäni(kin) sen verran kiltti tyttö, etteivät ronskeimmat niittivermeet istuisi päälleni kovin luontevasti ja moni saapasmallikin on näyttänyt tasan siltä, että “isin pikku tyttö leikkii kovista”. Mutta nämä eivät!

IMG_3964

Mallissa on juuri sopivasti jotain määrittelemätöntä pehmeyttä, että voisin hyvin kuvitella pukevani näiden kanssa jonkin herttaisen valkoisen kesämekon, pehmeän neuleen tai vaikka kauluspaidan.

IMG_3966

Saappaat jäivät kauppaan vielä torstaina, mutta huokailin (varsin äänekkäästi) niiden perään koko illan ja aamun… Perjantaina kaipaus oli aivan liian suuri, joten suuntasin hetken saappaita soviteltuani Selfridges-tavaratalon All Saints -osaston kassalle kainalossani kenkälaatikko.

IMG_3968

Joten, saanen esitellä, maailman täydellisimmät kengät: All Saints Damisi Suede Boots!

IMG_3983

Täyttä nahkaa, niin yltä, päältä, sisältä kuin pohjastakin! Jonkin verran arvoin nahkapohjan kanssa, mutta mies vakuutti ahkeraan, että nahkaiset pohjat ovat kengissä aivan parhaat. Aika näyttää, käykö toteen… Hieman nahkapohja tuntuu liukkaalta, joten pahimmilla jääkeleillä (eikä kyllä rännässäkään) nuilla ei ulkona kävele, mutta odotan innolla lumien sulamisen jälkeistä kevättä.

IMG_3975

Varren soljet auttavat yhdistämään motoristi- ja militaristivaikutteet täydellisesti samaan kenkämalliin ja retusen epätasaisen värinen nahka tuo ihanaa rentoutta koko malliin. Vaikka tietynlainen kuluneisuus sopisikin täydellisesti näihin kenkiin, aion silti suihkauttaa nyt kotiin päästyäni nahan pintaan kerroksen nahansuojasuihketta, ihan vain huolehtiakseni siitä, että voin nauttia näistä saappaista nyt sitten mahdollisimman pitkän ajan.

IMG_3978

Jalassa saappaat tullaan näkemään myöhemmin, kunhan saan otettua ensimmäiset asukuvat noiden kanssa. Joka tapauksessa, kengät ovat tuhat kertaa ihanamman näköiset aidossa ympäristössä, kuin All Saintsin verkkokaupan kuvissa!

Liikkeeseen jäi kaihertamaan vielä muunmuassa ehdottoman ihanan pehmoinen ja täydellisen suloisen mallinen kelsitakki, ja monenmonta ihanaa korua, vyötä ja laukkua. Sitä lottovoittoa odotellessa, tietäisin varmasti, minkä liikkeen tyhjentäisin tavarasta!

Myymälässä oli esillä myös varsin tutun oloisia mekkoja, joita pitkään mietin, missä ihmeessä olen juuri nähnyt niitä. Jossain vaiheessa muistinkin, että Mariahan juuri tilasi itselleen All Saintsilta vallan upean goottikeijumekon sekä eriskummallisen kiehtovan korun.

Sata silkkiä

Tukholmanreissun todellinen helmi on vielä esittelemättä. Tästä löydöstä käy suuuuri kiittäminen Rhiaa, en todellakaan olisi huomannut tätä rekistä roikkumasta ilman apua!

IMG_3907

Kyseessähän on siis 100 % silkistä valmistettu neuletakki H&M Trend-mallistosta (luulisin, kermanvärisellä niskalapulla tämä on kuitenkin varustettu).

IMG_3903

Taivaallisen pehmoinen, jumalaisesti laskeutuva, täydellinen beigemeleeratulta sävyltään, unelmainen päällä.

IMG_3898

Vielä tämä on liian vilpoinen ja lyhythihainen kaltaiseni vilukissan käyttöön, mutta ennustan tälle paljon käyttöä tulevalle kesälle! Vielä vain täytyy totuttautua ajatukseen siitä, että uskallan ottaa ahkeraan käyttöön täyssilkkisen, vaalean vaatteen, jota ei pyykkikoneessa ihan noin vaan muiden pyykkien seassa pestäkään.

IMG_3916