Piiloblondi

Reilun viikon olen nyt viihtynyt huomattavasti luonnollista sävyäni tummemmassa hiusvärissä ja olen nauttinut piiloblondiudestani! Olen toki ollut kotonani vaaleatukkaisenakin, mutta välillä vaihtelu virkistää… Jotenkin tummempi väri tuntuu paljon särmemmältä ja antaa uudenlaista potkua koko olemukseeni. Aion nauttia nyt tästä syrjähypystä hetken, ennenkuin palaan takaisin kasvattamaan omaa luonnollista väriäni.

IMG_5919

Koska tukkani kasvaa järkyttävän hitaasti, olen pärjännyt koko kesän ilman kampaajakäyntejä (joskin lahjoin isännän siistimään niskahaituvat kertaalleen nätimpään kuntoon). Kasvattaminen on tosin tuskallista, kun tietää kestävän pienen ikuisuuden ennen kuin voin nauttia pitkistä hiuksista. Pidän kuitenkin tämänhetkisestä välivaiheesta, jonka saa jo pörrötettyä takaakin kivasti. Jumitan keskimäärin ihan aina sivullevedetyssä otsatukassa, mutta kasvatusvaiheessa se onkin ainoa mahdollinen, kun aina ei jaksaisi vetää etuhiuksia taaksekaan.

IMG_5931

Lähes koko kesän meikittömänä kulkeneena tunnen oloni ihanan raikkaaksi ja nätiksi kun sudin naamaani edes hieman tasoitusta ja silmiini ripsiväriä ja rajaukset. Tumman värin kanssa myös kulmakynä on ehdoton, muuten vaaleat ja harvat kulmani ovat ihan eriparia pääni kanssa.

IMG_5933

Pienen linssiluteemme havahduttua tutkimaan valokuvaussessiota liian läheltä, pääsi sekin harjoittelemaan poseerausta. Aika hyvin luonnistuu amatööriltä, vai mitä olette mieltä? (Ja voi että, kun meidän pikkuinen pentumme näyttää jo ihan isolta koiralta! <3)

IMG_5950

IMG_5949

Häähuumaa

Viime viikonloppuna piipahdimme eräissä sukuhäissä, jonne alunperin suunnittelin tekeväni asun itse. Sain kuin sainkin mekon valmiiksi perjantai-iltana, mutta loppujen lopuksi päädyin pukemaan erään toisen mekon, niin sain mielestäni tilaisuuteen riittävän juhlavan kokonaisuuden. Huoleni tosin oli aivan turha, sillä perisuomalaiseen tapaan asuja oli häissä aivan laidasta laitaan. Osa vieraista oli juhlavasti pukeutunut, mutta löytyipä seasta trikootunikoita ja sporttiballerinojakin.

Oma asuni oli siis seuraavanlainen. Vilan satiinimekko yhdistettynä valkoiseen (varsin tätimäiseen) jakkuun. Mustat avokkaat jalkaan, helmet kaulaan ja korviin, niin konservatiivinen juhla-asu on valmis. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta tykkäsin kovasti kokonaisuudesta. (Huomatkaa erityisen jäykkä poseeraus, ruostuneet ovat taidot näin kesän myötä…)

IMG_5593

Ennen juhlaa oli pakko värjätä juurikasvu piiloon, sillä se oli päässyt aika megalomaanisiin mittoihin. Hermostuin totaalisesti hiusvärihyllyn luona siihen, miksi Suomessa ei voida myydä mitään muita tuhkaisia sävyjä (esim. 8.1 olisi lähes täydellisesti omaa luonnollista väriäni mukaileva), kuin niitä superblondaavia, vaikka muualla maailmassa niitä on juuri niissä sarjoissa, joita täälläkin myydään. Siksi nappasinkin käteeni ruskean paketin ja kokeilin piiloblondin elämää, ainakin hetkeksi. Värin pitäisi olla kevytväri, joten hyvällä tuurilla se haalistuu vaaleammaksi ajan myötä, jolloin pääsen takaisin projektini “Oman värin kasvatus” pariin.

Tumman hiusvärin kanssa sain lopulta otettua käyttöön blogimiitistä saamani Pieces-kukkapannan. Se toimi kätevästi mustavalkoisen asun korostusyksityiskohtana ja teki myös hiustenlaiton varsin helpoksi. Hieman puuterivahaa takaraivoon volyymia tuomaan ja lakalla tukka sileäksi päältä. Helppoa, nopeaa ja huoletonta.

IMG_5596

Tää seuraava kuva on sitten omistettu Marille… Heppaheppa!

IMG_5589

Uudistettu painos

Noniin, nyt alkaa peilikuvakin näyttää taas omalta. Totesin, etten halua käyttää puoltatoista tuntia joka aamu hiusteni laittamiseen, koska en vaan osaa laittaa niitä. Kaipailin kesäksi mahdollisimman helppoa, lyhyempää mallia, joten suuntasinkin Hervannan Hairlekiiniin, jossa on mahdollisuus hiustenleikkuuseen ilman ajanvarausta. Kyllä, aiempi malli oli hieno ja näytti hyvältä, mutta oli vaan ihan liian vaikea laittaa kaltaiselleni hiustenlaittourpolle, eikä muutoinkaan tuntunut omalta.

IMG_4542

Nyt maksavana asiakkaana saatoin osallistua mallin suunnitteluun pikkutarkemmin ja onneksi kampaajakin hoksasi idean juuri täydellisesti. Nyt on siis päässäni sivuilta ja takaa lyhyeksi nyrhitty, päältä pidempi malli. Takaa hius on nyt sen verran lyhyt, ettei aamuisin pitäisi tulla ihan niin kamalaa paniikkia tukan föönaamisesta. Luulisi pääasiassa veden ja vahan riittävän pään inhimillistämiseen.

IMG_4546

Lyhyemmät sivut ja pidempi päällinen toivat muuten ihmeen paljon tehokkaammin päälaen raidoituksen esiin, varsin positiivisessa mielessä siis. Nyt sävykin näyttää taas huomattavasti luonnollisemmalle, kun kuivemmat latvat lähtivät kokonaisuutta harmaannuttamasta. Eikä näytä enää yhtään niin oranssille! ;)

IMG_4558

Pidempi päälliosa mahdollistaa kampauksen monipuolisuuden. Tarvittaessa otsiksen saakin kerättyä pinnillä piiloon, hauskan etuheiton kera.

IMG_4554

IMG_4559

Blue Steel vai Magnum?

Nyt on sitten itsetunto parannettu juuri sopivasti huomista blogimiittiä varten. On tukka hyvin, vaatteet valittu ja kenkävaihtoehdotkin rajattu kolmeen pariin. Isäntä lähtee hotelliyökaveriksi Helsinkiin, joten jos kaikki tytöt ovat ilkeitä ja kamalia, otan käyttööni Plan B:n ja karkaan miitistä ja menen miehen kainaloon mököttämään.

Onneksi on System of a Down

Uuden aamun valjettua tukkafiilikset eivät ole juuri parantuneet. Siitäkin huolimatta että tämänaamuinen uusintayritys laittaa tätä pehkoa onnistui huomattavasti eilistä paremmin. Ja aikaahan tähän pään kanssa tappeluun meni kivat puolitoista tuntia, mukaanlukien hoitoaine- eli co-pesu.

En kyllä ala, jos ainoa tapa saada hiukset siedettävän näköisiksi on käyttää niihin joka ikinen aamu tuntikaupalla aikaa! Enkä oikein usko hiusteni erityisesti pitävän joka-aamuisesta pesusta, mikä on näin lyhyellä takatukalla ainoa mahdollisuus saada unimuhkurat ja töyhdöt takaraivolta pois. Edestä taas malli on nyt niin lyhyt, että hätävarapipokaan ei auta, sillä otsatukka sojottaa pipo päässä suoraan eteenpäin (ei kiva). Jos taas piilotan otsatukan pipon alle, näytän kaljulle (kiitos munanmuotoisen pääni).

Onneksi kotona toimii langattoman nettiyhteyden kautta AirTunes, jolloin saan kätevästi popitettua System of a Downia ihan kunnon poppivehkeistä ilman tyhmiä, rajoittavia piuhoja, ja kunnon bassoilla kiitos miehen subbarihankinnan. Jos System of a Down ei saa mua piristymään, niin sitten ei mikään!

Ainakin hetkeksi mua kyllä piristi tämä System of a Lego -video:

Porkkanapää

Eilen kävin vaihteeksi tukkamalleilemassa Tigin Colour with Style -värikoulutustilaisuudessa. Olen yrittänyt hiljalleen kasvatella vaalennuksia pois ja viime kuussa kävinkin kampaajalla laittamassa päähäni astetta tummemman hiekkaisen beigen värin, joka oli nyt jo tehokkaasti haalistunut vaalennuksien päältä pois jättäen jälkeensä tyylikkään kolmen sentin maantienharmaan juurikasvun. Ajattelinkin että tämä olisi mainio tilaisuus saada juurikasvut peittoon, tuoreen värin päähän ja uuden fressin kampauksenkin vielä, juuri sopivasti ennen tulevaa lauantaista blogimiittiä Helsingissä.

IMG_4490

Olin tilaisuuden “pehmeä pää” eli sävyni on pehmeän vaalea. Suomeksi olen siis tätä nykyä porkkanapää, kampaajakielellä persikkainen, säväyksellä punaista. Lisäksi päälaelle laitettiin vielä vaaleita raitoja.

IMG_4486

Leikkaus on takaa lyhyt, pidemmillä sivuhuituloilla sekä vinolla otsatukalla.

IMG_4481

Kesäksi otsatukkani ehtii hieman kasvaa, jolloin sitä onkin sitten helpompi pitää ylhäällä, valkoisen otsan kirousta vältellen.

IMG_4495

Tämähän siis oli kokonaisuudessaan neljäs kertani hiusmallina, kolmas Tigillä. Aiempien Tigi-kertojeni tuloksia voikin katsella täällä ja täällä.

Eilen illalla fiilikseni oli vielä varsin hyvä, nyt en oikein tiedä mitä ajatella. Pesin aamulla hiukseni (mallipalkkioksi saamillani Tigi Catwalk -sarjan värjättyjen hiusten tuotteilla) ja perinteinen kävi vaihteeksi toteen. En tiedä johtuuko tämä hiusteni omasta punapigmentistä (joka muuten ilmeisesti on aina näyttäytynyt ihanana keltaisuutena vaalennuksissani) vai mistä, mutta näin käy aina punertavien sävyjen kanssa. Värjäyksen jälkeen ensimmäisen kerran hiukset pestyäni niiden sävy kovenee ja tietynlainen alkuperäinen luonnollisuus katoaa. Osittain tämä voi johtua myös siitä että hentoa hiustani on hankala muotoilla kotona siten, että hiuksen luonnollinen kiilto säilyy. Erillisen kiiltoseerumin käyttö kuitenkin saa hyvin herkästi pääni näyttämään rasvaiselta lätyskältä.

IMG_4532

Aiemmin niin nätisti oikealle taipuneet etuhiuksetkin päättivät sitten itsepäisesti vääntyä ihan väärään suuntaan eikä tähän auttanut suoristusrauta, kiharrin, fööni tai mitkään kotoa löytyneet muotoilutuotteetkaan. Ja jälleen kerran, kuvassa todellisuus kaunistuu, eikä se vastaa täysin sitä, mikä peilissä oikeasti tuijottaa vastaan. Sävyeroja on niin kovin vaikea tallentaa täydellisesti kuvaan.

Paitsi etten ole vielä oppinut muotoilemaan nätisti uutta hiusmalliani, näyttää väri päässäni tällä hetkellä tummanruskeisiin hiuksiin tehdylle epäonnistuneelle kotivaalennukselle. Ylimpien, eilen illalla otettujen kuvien luonnollisuus katosi huuhteluveden mukana. Myös peilikuva näyttää tällä hetkellä vieraalle, jotenkin epäluonnolliselle. Kaiken kukkuraksi olen paniikissa, miten saan yhdistettyä porkkanapääni tämänhetkiseen musta-valko-harmaa-beige-sävyiseen vaatekaappiini ilman että se pomppaa eriparisena kokonaisuuden seasta. Aiemmilla punapääkerroillani olen pukeutunut kuparin, vihreän ja ruskean eri sävyihin, jolloin kokonaisuus on ollut harmoninen, mutta noista vanhoista vaatteista on jo aika jättänyt jälkeen aikoja sitten.

Normaalisti toteaisin vain, että hiusta se vain on! Nyt kuitenkin pitäisi olla lauantaina valmis tutustumaan uusiin ihmisiin blogimiitissä, mikä asiana on sosiaalikammoiselle ujolle henkilölle ihan vain inasen ahdistava. Kuitenkin tuonne on tulossa toinen toistaan kauniita, laittautuneita naisia, ja olisin halunnut tuntea oloni nätiksi, luontevaksi ja huolitelluksi siellä seassa. Onneksi on sentään vielä puolitoista vuorokautta aikaa panikoida… Toivotaan parasta, että paniikki kaikkoaisi sillä että pääsen alkushokistani ja totun tähän päähän, ja mielelläni vielä keksisin, miten onnistun muotoilemaan tämän jotenkin kivasti! Jos ei muuten, mutta jos edes kuvissa näyttäisi kivalta…

Takaisin kultaiselle 80-luvulle

Eiliset 80-lukuteemalla varustetut synttärit on nyt siis juhlittu ja juhlanjälkeisväsymyksestäkin palauduttu. Ainakin mulla oli mahottoman hauskaa, toivottavasti kaikilla muillakin!

IMG_4293

Päähäni väkersin kivat pikkupikkukrepit ja korkean etutöyhdön. Takaraivolle sain lopulta laitettua joskus noin vuosi sitten GT:stä hankkimani jättipinnit, jotka eivät ole ohuessa ja liukkaassa tukassani aiemmin pysyneet. Silmiin Seppälästä hankkimani Models Own -irtoripset ja kulmakarvoihin asti turkoosia luomiväriä.

IMG_4295

Allaolevassa kuvassa näkyvät parhaiten nuo irtoripset, joissa oli ihana glitterrajaus jo valmiina. Malli oli ihanan kissamainen ja varmasti käytän näitä myöhemminkin sopivassa tilaisuudessa!

IMG_4310

Perjantaina löysin GT:n alerekistä ihanan seepratunikan, jonka yhdistin mustien sukkisten päälle vetäistyjen turkoosien caprileggingsien ja kasariasusteiden kanssa. Suurin osa asusteista olivat äitin varastoista ja aitoa kasaria.

IMG_4349

Allaoleva kuva on lainattu (CC) Marialta. Siinä näkyy parhaiten silmämeikkini turkoosi sävy sekä korujani hieman paremmin.

80s 33

Tytöt olivat myös järjestäneet aivan mahtavan yllätyksen! Kaikille (nais)vieraille oli saatu Hill&Knowltonilta sponssikassit täynnä kaikkea kivaa…

IMG_4361

Mun kassiini olivat tytöt lisänneet myös hieman ekstraa, nimittäin hienon hienon muotibloggaajaonnittelukortin…

IMG_4366

… sekä 60 euron lahjakortin neulojan taivaaseen, Lankaideaan! Siellä olenkin muutaman kerran kuolannut eräitä aivan ihanan pehmoisia ja värisiä lankoja, jotka ovat muuten niin kalliita, etten ole yksiä sukkalankoja lukuunottamatta hennonut hankkia niitä enempää. Tuskin maltan päästä hypistelemään niitä kaikkia ihanuuksia! Kiitos Noora, Maria, Rieppa, tiiti, Jossu, Rhia, Julia ja Mari ihanasta lahjasta!

IMG_4367

Sponssiosiosta löytyi karkkia ja purkkaa (nams!) …

IMG_4363

… ja Pantenen tukka-aineita shampoon, hoitoaineen, hiuslakan ja muotovaahdon muodossa. Sarja on tuuheuttava, mikä onkin juuri se osa-alue hiuksissani joka kaipaakin parannusta.

IMG_4364

Koska tästä tulisi muuten maratonpostaus, päädyin tekemään pippaloraporttini osissa. Joten lisää seuraa myöhemmin…