Torstaina meillä kävi kolmihenkinen akkalegioona kyläilemässä ja koiria rapsuttamassa. Samalla sain Nooran nappaamaan itsestäni asukuvan, jotta saan vaihteeksi jotain sisältöäkin tänne blogin puolelle. Kesän aikana ovat poseeraustaitonikin ruostuneet näköjään lähes olemattomiin, mutta täytynee vain jatkossa harjoitella useammin. Vielä pitäisi vain löytää se ideaalisin kuvauspaikka täältä meidän huushollista, missä mahtuisi kuvaamaan kunnolla ja kunnon valaistuksessa.

Iitakin on kasvaa hurahtanut ihan ison (pikku)koiran mittoihin, joskin luonteeltaan se vielä on aika pentumainen. Ehkäpä sekin vielä joku päivä aikuistuu myös mieleltään… Siihen asti (ja varmasti siitä eteenpäinkin) se jaksaa kyllä yhdessä Millan kanssa ilahduttaa isäntäväkeä kaikenlaisilla kujeillaan.

Pitkän kesän jälkeen otan tulevat viileämmätkin kelit innolla vastaan, mutta sitä ennen nautitaan vielä jäljellä olevista lämpimistä päivistä!

Mäyräkoirajutut olen suosiolla rajannut Silmänlumeen aihepiirien ulkopuolelle, joten Millan ja Iitan seikkailut löytyvät Pikku Barrakudan puolelta.

Glitteripallo on tytön paras kaveri.

Jokajouluinen kuuseen hirtetty tonttu.

Isäntä rakensi meille Tiilerin Funkkis-Lauri-takan juuri sopivasti niin että saimme jouluksi ensimmäiset tulet sytytettyä. Takan viereen suunnittelimme ihan ite puulokeron, joka toimii samalla myös sisustuselementtinä. Jouluvalot löysivät kuin itsestään paikan takan päältä ja lopulta pääsi joulusukkakin ansaitsemalleen paikalle takan reunalle. Tarkennettaneen, että lattialistat laitamme tuohon vielä, jolloin epätasaisesti värjäytynyt takan alareuna menee piiloon ja on paljon siistimmän näköinen.

Maailmankaikkeuden ihanin enkelikello – ei kilise!

Milla ja Iita

Suurin osa ajastani on joulukuussa mennyt lattian pyyhkimiseen ja ulkona ravaamiseen, sillä itsenäisyyspäivänä haimme nyt jo kunnioitettavaan kahdeksan kuukauden ikään ehtineelle Millalle leikkikaveriksi karkeakarvaisen kääpiömäyräkoiranpennun. Nimeksi tuolle täystuholle vauvahaille tuli kotimatkan itkemisten takia Iita. Yhteiseloon opetellaan vieläkin, todellisten adoptiosiskosten tapaan välillä tapellen ja välillä vierekkäin takkatulen loimusta nauttien. Innolla tosin odotan sitä aikaa, kun Iitakin oppii sisäsiistiksi, eikä enää tarvitse pestä lattioita ja märkiä sukkia ihan joka päivä.

Pienet tulenpalvojat – rakeisen kuvanlaadun tarjosi iPhone 4.

Koirien juoma-automaatti

Tyyliasiat ovat olleet elämässäni sivuosassa viimeisten parin kuukauden ajan, kun enimmäkseen olen harrastanut kotiopiskelua. Silloin kun olen saanut puettua jotain yhteiskuntakelpoista ylle, en ole ehtinyt tai muistanut asuani ikuistaa. Jotenkin toisaalta on tuntunut hölmöltä pönöttää epämukavasti kameran ja sen jalustan edessä, kun lopputuloskin on ollut jotain hieman epämääräistä. Välillä muutoin ihana ja miellyttävä asu onkin näyttänyt kuvattuna ihan kamalalta, joten tiettyinä päivinä en ole edes halunnut yrittää kuvaamista, etten pilaisi hyvää fiilistäni silloista ulkoasuani kohtaan.

Katsotaan, mitä uusi vuosi toisi tullessaan… Hyvällä tuurilla onnistun löytämään inspiraationi pukeutumiseen, kirjoittamiseen ja kuvaamiseen uudestaan. Ainakin pari hyvää aihetta mulla on varastossa, joten palaan kyllä lähiaikoina blogin pariin.

…mutta meneeköhän se jo eläinrääkkäyksen puolelle, kun emäntä pakottaa mukavuudenhaluisen ja erittäin vastahakoisen mäyräkoiran lenkille talven ensimmäiseen lumimyrskyyn ihan vain koska ulkona on lunta ja niin ihanan valkoista?

Emäntä on yhä ihan intopiukeena kelistä, vaikka puolet reilun puolentoista kilometrin matkasta lumi piiskasi vasten kasvoja niin ettei eteensä nähnyt! Mäyräkoiralla puolestaan oli niin kiire sisälle, että kun se tajusi, ettei takaisin käännytä, se kipitti kauheaa vauhtia koko matkan, että matka menisi nopeammin. Nyt se sentään saa (henkiseen) loukkaantumiseensa vierihoitoa sängyssä isännän kainalossa.

Aamulla suuntasin Tampereelle kokeillakseni onneani Tigin London Calling -hiustrenditapahtuman hiusmallihaussa. Koska olen saanut olla kyseisessä tapahtumassa jo kaksi kertaa aiemmin mallina, ei pahemmin haitannut vaikken tällä kertaa päässyt malliksi. No, olisihan se ilmainen trendiväri ja -leikkaus ollut aika ihana, etenkin kun nyt on remppajuttujen takia raha niin tiukalla, että kampaajaan ei hetkeen ole varaa, mutta toisaalta pidän tämänhetkisestä kampauksestani ja kunhan saan taas lähipäivinä kotona värjättyä juurikasvunkin piiloon, voin hyvinkin elää tämän pääni kanssa taas jonkusen aikaa.

Koska muutoinkin olis sopivalla suunnalla, piipahdin Radiokirppiksellä etsimässä villasukkakenkiä (eli siis sellaisia kenkiä joihin mahtuu huoletta villasukkakin sisälle). Eräässä pöydässä olisi ollut kenkiä vaikka kuinka, mutta kolmesta varteenotettavasta ehdokkaasta yksikään ei lähtenyt kotiin. Hinnaltaan kohtuulliset, hieman tämän syksyn Vagabondin Grace-mallin tyyliset korkeat saappaat painoivat jalkapöydän päältä. Kiilto(teko?)nahkaiset pitkävartiset vetoketjulliset maiharit olivat unelmat jalassa, mutta lähes 30 euron hinta sai jättämään nekin pöytään, kun eihän mulla niin paljoa ollut käteistä mukana. Löysin myös juuri kokoiseni Vagabondin matalakantaiset tekonahkanilkkurit, mutten mistään löytänyt sille paria, jossa olisi ollut hintalappukin, joten eipä niitäkään voinut ostaa. No, säästyi rahaa ja voin jatkaa etsintöjä joskus tuonnemapana.

Kirppikseltä suunnistin suunnitellusti kohti Marusekia, josta nappasin mukaani hieman sushia (nam). Matkalla autolleni iski ihan kaamea jano ja tietysti vesipulloni sekä laukussa että autossa olivat ihan tyhjiä! Päädyin sitten ajamaan koulun kautta, ottaakseni koulun vessasta vettä pulloihini, etten vallan kuole janoon. No, automaattihanoistahan tuli vain kuumaa vettä, joten sain sitten siemailla janooni lämmintä vettä, mutta vettä sentäs kuitenkin.

Sushini nautin samointein koulun parkkipaikalla autossa, koska sen pidemmälle en malttanut enää nälältäni odottaa. Vaikka aiemmin vastaavasta annoksesta on tullut mahani täyteen, jäi tällä kertaa ihan nälkä. Höö! No, oli sentään hyvää!

Kotimatkallani piipahdin Ideaparkissa, jossa pyörin H&M:llä katselemassa neuleita. Eipä siellä juuri nyt ollut oikein mitään inspiroivaa. Aina oli jossain vikaa. Jos malli oli kiva, niin sitten materiaali oli jotain aivan hirveäntuntuista sormissa ja jos taas materiaali oli pehmeää (niin sitä 100% akryyliä :P) niin malli ei napannut. Gina Tricot’sta bongasin pehmoisen (100% akryyliä, mitäpäs muutakaan) pappaneuletakin, jota ensin katsoin mustana tai tummanharmaana, mutta sitten iskinkin silmäni johonkin aivan muuhun. Saatoinkin ostaa itselleni niiksi päiviksi, kun haluan piiloutua pahalta maailmalta johonkin isoon ja pehmeään sellaisen ihanan ison ja pehmeän ja piristävän oranssinpunaisen neuletakin.

Saatoin myös hankkia päähäni uuden hiusvärin. Värjäsin jokunen aika sitten kellastuneet hiukseni Casting Creme Gloss Glossy Blonds -sarjan sävyllä 1021, joka muuten neutralisoi erinomaisesti keltaisen pois ja jätti tilalle ennennäkemättömän pehmoiset hiukset! Se hoitoaine on ehtaa kultaa, jos hiusten siloitustehossa mitataan! Tällä kertaa otin kokeiluun astetta tummemman sävyn, tuhkanvaalean 910. Tähtäimessä mulla siis on se että pääsisin vielä joku päivä eroon tästä hiuksia kuivattavasta vaalennuskierteestä. Tänään en kyllä aio värjätä päätäni, sen verran on tullut häslättyä ihan kaiken kanssa etten halua edes arvata mitä kaikkea voisi hiustenvärjäyksessä mennä pieleen!

Niin, häsläystä oon harrastanut myös auton ratissa tänään. Onnistuin muunmuassa kolauttamaan takarenkaani koulun autohallista poistuessani ihan liian korkeaan ja terävään kiveyksen (siis rotvallin) reunaan. Kotiin tullessani mokailin liikenneympyrässä, kun en mukamas saanut kakkosta päälle ja kaasuttelin tyhjää hetken aikaa. No, tällä kertaa en sentään vetäissyt käsijarrun kahvasta yrittäessäni vaihtaa vaihdetta, niinkuin joskus kesemmällä! Enkä kolauttanut ovenreunaakaan autoni viereen autotalliin parkkeerattuun halkomakoneeseenkaan!

Onneksi kuitenkin olen itse pysynyt ehjänä ja terveenä ja nättinä ja kotona odotti maailmankaikkeuden ihanin mäyräkoira, jolla oli ihan kauhea ikävä! Sain päivän naurut, kun kenkiä riisuessani Milla tuli jalkojeni väliin möyrimään selällään, yrittäessään metsästää maihareideni remmejä. Pitkästä aikaa mäyräkoira malttoi myös syödä ruokansa kokonaan loppuun ilman että piti monta kertaa houkutella! Parhaillaan se yrittää tuolla möyriä rullatun maton sisälle kaivelemaan, luolakoira kun perimältään on. Ihana otus!

Milla sanoo moi!

Kuvailin ja nakuttelin muutamat kengät tuonne myyntiin, joten käykääpä pelastamassa ne parempaan kotiin! Suurin osa kengistä on kokoa 37, mutta yhdet koon 36 kengätkin löytyvät.

Milla ei sitten ole myynnissä, vaikka kuvaan halusikin tunkea…

Niin hieno tuo laukku oli, että mun oli pakko napata heti puhelimella pari kuvaa tänne julkaistavaksi. Luulen että tätä tullaan näkemään täällä vielä monen monta kertaa…

Kokoverrokkina 3.8 kiloa painava puolivuotias kääpiömäyräkoira. Millakin tykkää!

Kasvisparkittua nahkaa, jonka ulkonäkö vain paranee entisestään käytön myötä.

Laukku on hankittu Kuortin ABC:llä sijaitsevasta Stile Verden myymälästä. Merkillä on muuten myös verkkokauppa, jossa voi käydä ihastelemassa osaa malleista, mutta itse myymälässä on huomattavasti laajempi valikoima noita upeita käsintehtyjä laukkuja.

Koska tukkani kasvaa järkyttävän hitaasti, olen pärjännyt koko kesän ilman kampaajakäyntejä (joskin lahjoin isännän siistimään niskahaituvat kertaalleen nätimpään kuntoon). Kasvattaminen on tosin tuskallista, kun tietää kestävän pienen ikuisuuden ennen kuin voin nauttia pitkistä hiuksista. Pidän kuitenkin tämänhetkisestä välivaiheesta, jonka saa jo pörrötettyä takaakin kivasti. Jumitan keskimäärin ihan aina sivullevedetyssä otsatukassa, mutta kasvatusvaiheessa se onkin ainoa mahdollinen, kun aina ei jaksaisi vetää etuhiuksia taaksekaan.

Lähes koko kesän meikittömänä kulkeneena tunnen oloni ihanan raikkaaksi ja nätiksi kun sudin naamaani edes hieman tasoitusta ja silmiini ripsiväriä ja rajaukset. Tumman värin kanssa myös kulmakynä on ehdoton, muuten vaaleat ja harvat kulmani ovat ihan eriparia pääni kanssa.

Pienen linssiluteemme havahduttua tutkimaan valokuvaussessiota liian läheltä, pääsi sekin harjoittelemaan poseerausta. Aika hyvin luonnistuu amatööriltä, vai mitä olette mieltä? (Ja voi että, kun meidän pikkuinen pentumme näyttää jo ihan isolta koiralta! <3)

Mikä mahtoikaan olla se mahottoman tärkeä asia, joka sai mun kirjoittamattomuuskauteni katkaistua..? No nämäpä ne:

Oman pihan ensimmäiset kypsät vatut, joita on kyllä odotettu kuin kuuta nousevaa!

Niin, menimme sitten vaihteeksi muuttamaan tuossa kesäkuun lopulla, siksipä tekemistä on riittänyt, kun tavarat on pitänyt purkaa ja pientä kevyttä remppaakin tehdä (mitä nyt jotkut kaiteet isolle terassille askarreltiin miehen kanssa…). Muutimme omakotitaloon Tampereen lähipaikkakunnalle, jossa Millalla on nyt ihan oma piha kaivettavana ja rauhallinen ympäristö lenkkeiltävänä. Varsinkin tuohon omaan pihaan tuo tuntuu kotiutuneen mainiosti, ja sisälläkin on paljon enemmän tilaa juoksennella lelujen perässä. Millalla on nyt muuten myös oma blogi, Pikku Barrakuda, jonne koitan silloin tällöin päivittää pienen maastonakin kuvia ja kuulumisia.

Tyylibloggaus ei oikein ole viime aikoina sujunut, sillä enimmäkseen olen kulkenut kotosalla tukka likaisena ja laittoman rähjäisissä kotivaatteissa. Muualle lähtiessäni meikit ovat saaneet jäädä minimiin, koska kuumuus levittäisi silmämeikit kuitenkin. Mineraalimeikkipohjaa olen kyllä ajoittain lisäillyt ihan aurinkosuojaksikin, mutta silmämeikittömyys on saanut naamani näyttämään siltikin aivan kuolleelta. Niitä ripsituuhennoksia odotellessa, kunhan se lottovoitto pätkähtäisi kohdalle (paitsi että pitäis varmaan joskus lototakin).

Eräänä päivänä viime viikolla (taisi olla lauantai) oli kuitenkin pakko laittaa nättiä päälle ja pikkaisen meikkiäkin, kun suuntasin Sorsapuistoon moikkaamaan blogikavereita puistopiknikin muodossa. Helteellä suosikikseni on muodostunut KappAhlista hankkimani pitsitunika leggingseistä pätkäistyjen pyöräilyhousujen kera. Pitkästä aikaa kun löysin vaatteen, jossa tunnen näyttäväni erityisen kauniilta, oli se aivan pakko hankkia! Muutoin ovatkin vaateostokset jääneet varsin minimiin, kun niitä ihan riittävästi on ollut jo omastakin takaa.

Kuva (CC) Maria (paitsi että kuvan on ottanut Noora)

Että sellaista viime aikoina, katsotaan mitä lähiaikoina muuten tulee tapahtumaan… Ainakin pitäisi parin päivän päästä oleviin häihin väkertää juhlamekko joskus muinoin hankkimastani silkkikankaasta. Toivotaan että tulee esittelykelpoinen! :D

Vaatetukseni ei ole viimeisenä kahtena viikkona ollut kovin julkaisukelpoinen muutenkaan, koiran kanssa kulkiessa tärkeintä on se, että vaatteessa on taskut, joihin saa piilotettua kotiavaimet ja kakkapussin. Jalkaani yleisimmin olen tökännyt juuri ne asuun täysin sopimattomat kengät, jotka ovat helpoimmin jalkaan laitettavissa ilman käsiä, kun sylissä on pissahätäinen koira.

Onneksi olen välillä ehtinyt piipahtaa myös kodin ulkopuolella koiranpissatusreissujen lisäksi. Saimme lopulta vahvistetuksi jo jonkin aikaa jännättäneen asian, nimittäin mun, Merin, Nooran ja Marian yhteisen tyylipalstan kaupunkilehti Tamperelaisessa! Palstan nimi on Tyyliä ja Tuunausta ja se ilmestyy epäsäännöllisen säännöllisesti, noin kahden viikon välein. Pääsemme vuorotellen ääneen ja satunnaisesti saatamme kirjoittaa yhteisenkin jutun palstalle. Tänään keskiviikkona ilmestyi lehdessä esittelyjuttu meistä neljästä. Mikäli Tamperelainen ei kotiin tule, voi kyseisen haastattelun lukea myös netin näköispainoksesta, päiväyksellä 2.6.2010, sivulta 9.

Toivotaan että kirjoitusvälini tästä taas hiljalleen piristyisi, kun saan itseni taas jälleen kunnolliseen päivärytmiin. Onneksi ajoittaiset sovitut tapaamiset ja tapahtumat pakottavat laittautumaan, ettei nätteytymisprosessi vallan pääse unohtumaan. Seuraavaksi siirryn pötkylän kanssa ulos nauttimaan ihanasta kelistä ja raikkaasta ilmasta!

Milla on vielä ihan mahottoman pikkuinen, mutta ensimmäinen yö uudessa kodissa meni varsin hienosti. Ulkona ravattiin vähän väliä ja yöunet jäivät minimaalisiksi, mutta silti ei väsytä yhtään, kun katselee tuota pientä nakkipötköä.

Päivittelen tänne blogiin jatkossa satunnaisesti Millan kuulumisia, kunhan vain maltan olla käyttämättä sitäkin aikaa tuon pienen nukkuvan karvakerän katselemiseen. Hymy kasvoillani on kuin hullulla, mutta niin kai se kuuluukin olla!