Piiloblondi
Reilun viikon olen nyt viihtynyt huomattavasti luonnollista sävyäni tummemmassa hiusvärissä ja olen nauttinut piiloblondiudestani! Olen toki ollut kotonani vaaleatukkaisenakin, mutta välillä vaihtelu virkistää... Jotenkin tummempi väri tuntuu paljon särmemmältä ja antaa uudenlaista potkua koko olemukseeni. Aion nauttia nyt tästä syrjähypystä hetken, ennenkuin palaan takaisin kasvattamaan omaa luonnollista väriäni.
Koska tukkani kasvaa järkyttävän hitaasti, olen pärjännyt koko kesän ilman kampaajakäyntejä (joskin lahjoin isännän siistimään niskahaituvat kertaalleen nätimpään kuntoon). Kasvattaminen on tosin tuskallista, kun tietää kestävän pienen ikuisuuden ennen kuin voin nauttia pitkistä hiuksista. Pidän kuitenkin tämänhetkisestä välivaiheesta, jonka saa jo pörrötettyä takaakin kivasti. Jumitan keskimäärin ihan aina sivullevedetyssä otsatukassa, mutta kasvatusvaiheessa se onkin ainoa mahdollinen, kun aina ei jaksaisi vetää etuhiuksia taaksekaan.
Lähes koko kesän meikittömänä kulkeneena tunnen oloni ihanan raikkaaksi ja nätiksi kun sudin naamaani edes hieman tasoitusta ja silmiini ripsiväriä ja rajaukset. Tumman värin kanssa myös kulmakynä on ehdoton, muuten vaaleat ja harvat kulmani ovat ihan eriparia pääni kanssa.
Pienen linssiluteemme havahduttua tutkimaan valokuvaussessiota liian läheltä, pääsi sekin harjoittelemaan poseerausta. Aika hyvin luonnistuu amatööriltä, vai mitä olette mieltä? (Ja voi että, kun meidän pikkuinen pentumme näyttää jo ihan isolta koiralta! <3)
Voi vattu!
Hei vaan taasen pitkästä aikaa!
Mikä mahtoikaan olla se mahottoman tärkeä asia, joka sai mun kirjoittamattomuuskauteni katkaistua..? No nämäpä ne:
Oman pihan ensimmäiset kypsät vatut, joita on kyllä odotettu kuin kuuta nousevaa!
Niin, menimme sitten vaihteeksi muuttamaan tuossa kesäkuun lopulla, siksipä tekemistä on riittänyt, kun tavarat on pitänyt purkaa ja pientä kevyttä remppaakin tehdä (mitä nyt jotkut kaiteet isolle terassille askarreltiin miehen kanssa...). Muutimme omakotitaloon Tampereen lähipaikkakunnalle, jossa Millalla on nyt ihan oma piha kaivettavana ja rauhallinen ympäristö lenkkeiltävänä. Varsinkin tuohon omaan pihaan tuo tuntuu kotiutuneen mainiosti, ja sisälläkin on paljon enemmän tilaa juoksennella lelujen perässä. Millalla on nyt muuten myös oma blogi, Pikku Barrakuda, jonne koitan silloin tällöin päivittää pienen maastonakin kuvia ja kuulumisia.
Tyylibloggaus ei oikein ole viime aikoina sujunut, sillä enimmäkseen olen kulkenut kotosalla tukka likaisena ja laittoman rähjäisissä kotivaatteissa. Muualle lähtiessäni meikit ovat saaneet jäädä minimiin, koska kuumuus levittäisi silmämeikit kuitenkin. Mineraalimeikkipohjaa olen kyllä ajoittain lisäillyt ihan aurinkosuojaksikin, mutta silmämeikittömyys on saanut naamani näyttämään siltikin aivan kuolleelta. Niitä ripsituuhennoksia odotellessa, kunhan se lottovoitto pätkähtäisi kohdalle (paitsi että pitäis varmaan joskus lototakin).
Eräänä päivänä viime viikolla (taisi olla lauantai) oli kuitenkin pakko laittaa nättiä päälle ja pikkaisen meikkiäkin, kun suuntasin Sorsapuistoon moikkaamaan blogikavereita puistopiknikin muodossa. Helteellä suosikikseni on muodostunut KappAhlista hankkimani pitsitunika leggingseistä pätkäistyjen pyöräilyhousujen kera. Pitkästä aikaa kun löysin vaatteen, jossa tunnen näyttäväni erityisen kauniilta, oli se aivan pakko hankkia! Muutoin ovatkin vaateostokset jääneet varsin minimiin, kun niitä ihan riittävästi on ollut jo omastakin takaa.
Kuva (CC) Maria (paitsi että kuvan on ottanut Noora)
Että sellaista viime aikoina, katsotaan mitä lähiaikoina muuten tulee tapahtumaan... Ainakin pitäisi parin päivän päästä oleviin häihin väkertää juhlamekko joskus muinoin hankkimastani silkkikankaasta. Toivotaan että tulee esittelykelpoinen! :D
Rauhallista ja kiirettä
Huh, onpa tullut taas pitkä tauko kirjoittamisessa, pieni koiramme on vienyt suurimman osan ajastani eikä tietokonetta ole montaa kertaa päivässä avattu. Koiravauvaperheen arki alkaa hiljalleen sujua, joskin satunnaiset yksinhuoltajuudet miehen ollessa työreissuillaan ovat yhä väsyttäviä. Yöllä tulee nukuttua sen verran katkonaisesti, että pienet päiväunet tekevät välillä hyvää.
Vaatetukseni ei ole viimeisenä kahtena viikkona ollut kovin julkaisukelpoinen muutenkaan, koiran kanssa kulkiessa tärkeintä on se, että vaatteessa on taskut, joihin saa piilotettua kotiavaimet ja kakkapussin. Jalkaani yleisimmin olen tökännyt juuri ne asuun täysin sopimattomat kengät, jotka ovat helpoimmin jalkaan laitettavissa ilman käsiä, kun sylissä on pissahätäinen koira.
Onneksi olen välillä ehtinyt piipahtaa myös kodin ulkopuolella koiranpissatusreissujen lisäksi. Saimme lopulta vahvistetuksi jo jonkin aikaa jännättäneen asian, nimittäin mun, Merin, Nooran ja Marian yhteisen tyylipalstan kaupunkilehti Tamperelaisessa! Palstan nimi on Tyyliä ja Tuunausta ja se ilmestyy epäsäännöllisen säännöllisesti, noin kahden viikon välein. Pääsemme vuorotellen ääneen ja satunnaisesti saatamme kirjoittaa yhteisenkin jutun palstalle. Tänään keskiviikkona ilmestyi lehdessä esittelyjuttu meistä neljästä. Mikäli Tamperelainen ei kotiin tule, voi kyseisen haastattelun lukea myös netin näköispainoksesta, päiväyksellä 2.6.2010, sivulta 9.
Toivotaan että kirjoitusvälini tästä taas hiljalleen piristyisi, kun saan itseni taas jälleen kunnolliseen päivärytmiin. Onneksi ajoittaiset sovitut tapaamiset ja tapahtumat pakottavat laittautumaan, ettei nätteytymisprosessi vallan pääse unohtumaan. Seuraavaksi siirryn pötkylän kanssa ulos nauttimaan ihanasta kelistä ja raikkaasta ilmasta!
Milla Magia
Noniin, nyt on jo korkea aika paljastaa asia, jota olen jipottanut koko viikon. Kävimme nimittäin eilen hakemassa kotiin pienen lyhytkarvaisen kääpiömäyräkoirapentumme, nimeltään Milla.
Milla on vielä ihan mahottoman pikkuinen, mutta ensimmäinen yö uudessa kodissa meni varsin hienosti. Ulkona ravattiin vähän väliä ja yöunet jäivät minimaalisiksi, mutta silti ei väsytä yhtään, kun katselee tuota pientä nakkipötköä.
Päivittelen tänne blogiin jatkossa satunnaisesti Millan kuulumisia, kunhan vain maltan olla käyttämättä sitäkin aikaa tuon pienen nukkuvan karvakerän katselemiseen. Hymy kasvoillani on kuin hullulla, mutta niin kai se kuuluukin olla!















