Pakkasten ilmestyttyä olen saanut kaivaa taas vanhat neulevarastoni esille ja olenkin tehokäyttänyt neuleita ja neuletakkeja niin että osassa niistä lienee jo enemmän nyppyjä kuin neuletta. Eilen pyörähdin oikein ihmisten ilmoilla ja sain kuin sainkin napattua ah-niin-ihanan rakeisen ja hieman tärähtäneen peilikuvan asustani. Saisipa tuon yläkerran joskus rakennettua, jotta voisi virittää sinne ihan pysyvän studion kuvaamista varten!

Suurin osa asuistani on näin talvellakin pysynyt varsin tummissa värimaailmoissa, mutta eilen kaivoin kaapin perältä raikkaan valkoisen neuleen, joka tosin sattuu olemaan ehtaa akryyliä ja aivan pirun nyppyinen. Nopea kainalonyppyjen sheivaus nypynpoistokoneella (joka on btw maailmankaikkeuden käytännöllisin vehje) niin kehtasi ilmaantua ihmisten ilmoillekin! Ripaus kirkkaan turkoosia alustopin muodossa piristämään ja jalkaan ihanan pehmeät farkkuleggingsit Lindexin alennusmyynneistä. Enkä sitten muuten tarkoituksella osoittele kuvassa keskisormella, vaikka siltä yhtäkkiä saattaisikin näyttää!

Olen muuten vähän ihastunut noihin tämän kevään raikkaisiin kirkkaisiin väreihin. H&M:lta hankin joulun alla räiskyvän kirkkaat pinkit pöksyt ja eräs päivä lähestulkoon kiljaisin innosta, kun huomasin Lindexille tulleet kevään uudet sukkavärivalikoimat. (Jätin jäähyväiset kokomustalle sukkavarastolleni sillä samalla sekunnilla!) Olen jo vuosikaudet rakastanut kirkkaan persikansävyn ja rauhallisen beigen yhdistelmää, joten nuo uudet värit ovat silkkaa ihanuutta! Ehkä lienee aika tämänkin mustanrakastajan tehdä pieni syrjähyppy värien suuntaan…

Rakkautta on isäntä joka reissussa lukee blogista villasukkapulasta ja tuo tuliaisiksi jonkun käsinkutomat ihanuudet! Kaipaisin vielä tosin näiltä perinnekäsityöläisiltä uskallusta rohkeampaan hinnoitteluun, mielestäni seitsemän euroa tästäkin sukkaparista oli naurettavan halpa hinta!

Mikäpäs se sunnuntaiaamun aloittaisikaan paremmin kuin kaksi kupillista itse keitettyä mustaa kultaa (mutteriespressoa) ja kulhollinen maustamatonta jogurttia jäisten mustikoiden kera.

PS. Mahdankohan olla jotenkin kieroutunut makuaistini osalta, kun juon mielelläni espressoni mustana (niinkuin kuuluukin) mutta tavallinen suodatinkahvi ei uppoa niin millään ilman reilua lorausta maitoa?

Mikäs sen paremmin herättäisikään nostalgiset fiilikset kuin iso mukillinen piimää piiiitkästä aikaa sekä uusi läppärinkantoväline, Fjällrävenin Kånken-reppu. Jospa enää eivät hartiatkaan kramppaisi ihan niin nopeasti kuin edellisten laukkuviritysten kanssa!

Tokihan opintojani vielä jatkan (väen vängällä valmiiksi), mutta pänttäämisen rinnalle olen onnistunut nyt haalimaan kaikenlaista muuta mukavaa tekemistä (mäyräkoirien lisäksi siis). Viime vuonna en mahtunut paikallisen kansalaisopiston järjestämälle joogakurssille, mutta tänä vuonna onneksi tärppäsi! Kävin toissavuonna lyhyen johdantokurssin joogaan, jolloin lajista innostuin, mutta nyt pääsen sitä lopulta harrastamaan näin niinkuin säännöllisemmin. Johdantokurssin ensimmäisen kerran jälkeenhän olin aivan jumissa ja paikat kipeänä seuraavat puolitoista viikkoa, joten jännitänkin hieman sitä, kuinka jähmeänä olen ensi viikolla ensimmäisen joogakertani jälkeen.

Joogatunteja enemmän jännitän kuitenkin erästä toista asiaa… Kävin nimittäin juuri perjantaina allekirjoittamassa työsopimuksen uuteen osa-aikaiseen työpaikkaani! Koska Kela ei enää sponsoroi hieman venähtäneitä opintojani, on pienikin lisä kuukausituloissa varsin tervetullut asia. Olen myös hyvin onnekas siinä mielessä, että samalla saan toteutettua erään teini-ikäisestä asti haaveissani olleen unelman (Eikä nyt naureta ollenkaan siellä!) vaatekaupan myyjän hommasta. Vaatetusala sinällään on kiinnostanut jo pidemmän aikaa, mutta nyt vasta sain mahdollisuuden päästä tutustumaan siihen ihan oikeasti käytännössä. Olen ensi viikolla alkavasta työstäni aivan liekeissä, mutta samalla jännitän ihan hurjasti sitä, miten hyvin onnistun kaiken sen uuden tiedon oppimisessa (jännittäjä kun perusluonteeltani olen). Onneksi opin parhaiten juuri käytännön kautta tekemällä, joten sinällään jännittämiseni on täysin perusteetonta. Mutta silti, olen aivan täpinöissäni!

Odotan innolla tulevaa syksyä, sen verran kaikkea mukavaa se tuo tullessaan. Hyvällä tuurilla tämä loppuvuosi toisi mukanaan edes jonkinlaista selvennystä siihen, mitä elämälläni haluan tehdä voidakseni olla kokonaisvaltaisesti onnellinen. Meillä jokaisella on vain yksi elämä, enkä halua enää tuhlata aikaani mihinkään epämääräiseen, päättömään haahuiluun. Elämäni on omani, en voi sitä elää kenenkään muun kautta, eikä kukaan voi elää sitä puolestani.

PS. On muuten lohduttavaa tietää, etten ole ainoa hieman elämäni suunnan suhteen hukassa oleva, kuten selviää MouMoun parin päivän takaisesta postauksesta ja etenkin sen hurjasti kommentteja keränneestä kommenttiboksista. Haluankin osaltani toivottaa tsemppiä kaikille asian kanssa kamppaileville!

Olen juuri nyt kerrassaan innoissani tästä ilmojen lievästä viilenemisestä, sillä nyt voi taas käyttää hihallisiakin vaatteita ilman pelkoa karmeasta hikoilusta. Kaltaiseni sukkahousuvihaaja otti nyt lopulta härkää sarvista kiinni ja päätti opetella sukkahousujen käytön! Niiden avulla saa nimittäin näppärästi siirrettyä kesämekkojen käyttöaikaa vielä pitkälle syksyyn.

Loppujenlopuksi koko asuni taitaa olla ulkomailta hankittu. Converset toi isäntä tuliaisena jokunen aika sitten Lontoosta, mekon ostin itse kesällä Tukholman Indiskasta ja trikooneuletakin ostin kaveriltani, joka on sen aikoinaan itse hankkinut jonkin maailman kolkan Forever 21:sta. Sukkahousut ja mekon alla oleva vilauttelunestohame ovat tosin kotoisasti H&M:sta.

Vielä nautiskelen viimeisestä lomaviikosta ennen paluuta takaisin luentosalin koville, kylmille penkeille.

Torstaina meillä kävi kolmihenkinen akkalegioona kyläilemässä ja koiria rapsuttamassa. Samalla sain Nooran nappaamaan itsestäni asukuvan, jotta saan vaihteeksi jotain sisältöäkin tänne blogin puolelle. Kesän aikana ovat poseeraustaitonikin ruostuneet näköjään lähes olemattomiin, mutta täytynee vain jatkossa harjoitella useammin. Vielä pitäisi vain löytää se ideaalisin kuvauspaikka täältä meidän huushollista, missä mahtuisi kuvaamaan kunnolla ja kunnon valaistuksessa.

Iitakin on kasvaa hurahtanut ihan ison (pikku)koiran mittoihin, joskin luonteeltaan se vielä on aika pentumainen. Ehkäpä sekin vielä joku päivä aikuistuu myös mieleltään… Siihen asti (ja varmasti siitä eteenpäinkin) se jaksaa kyllä yhdessä Millan kanssa ilahduttaa isäntäväkeä kaikenlaisilla kujeillaan.

Pitkän kesän jälkeen otan tulevat viileämmätkin kelit innolla vastaan, mutta sitä ennen nautitaan vielä jäljellä olevista lämpimistä päivistä!

Kameran tekonahkainen suojapussi oli rapistunut pilalle ajan saatossa, mutta onneksi Klo Designin meikkipussukkani oli juuri täydellisen kokoinen kameran suojaksi.

Olisiko teillä lukijoillani jotain hyviä vinkkejä filmikameralla kuvaamiseen näin digiaikaan tottuneelle blondille? Missä olisi helpoin/halvin/paras kehittää filmejä?

Mäyräkoirajutut olen suosiolla rajannut Silmänlumeen aihepiirien ulkopuolelle, joten Millan ja Iitan seikkailut löytyvät Pikku Barrakudan puolelta.

Perjantai-ilta kulunee näissä maisemissa, kaukana omalta mukavuusalueeltani – Kuningassoundi-tapahtumassa Helsingin Suvilahdessa. Hauskaa on, genrestä huolimatta, seuran ansiosta!

Kaipaisin näin kesän tullen blogin ulkoasuun jotain muutosta ja olenkin kahlannut netin syövereitä jonkin kivan ulkoasuidean toivossa. Ulkoasumuutoksia saattaakin tänne jossain vaiheessa ilmestyä, jos inspiraatio oikein iskee, joten älkää hämääntykö!

Mitäs muuta mulle kuuluu? Olen nautiskellut aurinkoisista aamuista omalla terassilla äykkymäykkyjen kanssa ja aloitellut kevätflunssasta ja noidannuolesta toivuttuani juoksuharrastusta. Nyt olen lenkkeillyt (kävelyä ja juoksua vuorotellen) semisäännöllisesti jo kuukauden verran, mikä jo sekin on itselleni varsin suuri asia. On ollut yllättävän mukava huomata, kuinka näinkin nopeasti tuloksia alkaa tulla ja kunto kohoaa kohisten, ainakin näin aluksi kun lähtötilanne on absoluuttinen rapakunto. Vielä vain odottelen sitä, josko jossain vaiheessa tulokset alkaisivat näkyä ulkoisestikin.

Olen yhä kirjoitellut kerran kuussa Tamperelaiseen Tyyliä ja tuunausta -juttuja ja menneitä höpinöitäni voivatkin ulkopaikkakuntalaiset käydä kurkkimassa seuraavien linkkien takaa.

• 9.2. Käytännöllisen miehen tekstiililahjat
• 9.3. Keventäen kevääseen
• 6.4. Trenssi – jokakeväinen klassikko
• 4.5. Ompele kevään helpoin juhlamekko
• 1.6. Oodi kesäkengille

Tällä kertaahan talvi tuli totuttua aiemmin, joten on vain loogista, että saisi se kevätkin hiipiä vastaavasti aiemmin. Mielellään. Kiitos. Tai jos ei muuten niin tuo lumentulo saisi lakata, enää kun ei meinaa pihassa riittää paikat, minne kolaisi tuota uutta lunta!

Mutta niin… Vaikka ulkona tuiskuaakin se tässä vaiheessa vuodenaikaa hermoille käyvä valkoinen aines, on sisällä lämpimässä mukava kuvitella sen kevään olevan jo, ainakin hetkellisesti täällä. Edes sen hetken, että ehtii kuunnella läpi Spotifysta Virgin Suicides -leffan soundtrackin. Vielä pidempään jos aktivoituna on sekä shuffle että repeat.

Illalla koiria ulkoiluttaessani ihastelin myöskin pitkästä aikaa tähtitaivasta. Niinä vuosina, kun asuin Hervannassa ei tähtiä pahemmin näkynyt, joten olin päässyt lähes unohtamaan moisten olemassaolon. Intouduinkin raahaamaan kameran jalustan ulos ja kokeilemaan taitojani tähtitaivaskuvaajana.

Alla olevan kuvan laadulla ei pahemmin kerskailla, mutta olihan se pakko laittaa, kun bongasin sentään Otavan taivaalta!

Orionin vyö on jo pitkään ollut eräs lempitähtikuvioistani. Jotenkin vain tuntuu pienen ihmisen mieleen ihmeelliseltä, miten jotkut kaukaiset asiat voivatkaan sijoittua niin, että täältä pieneltä pallolta ne näyttävät olevan suoran linjan varrella.

Tämän alla olevan kuvan vuoksi ylipäätään lähdin ulos -22 asteen pakkaseen kuvaamaan. Minulla oli visio ja se toteutui lähes täydellisesti! Tämän kuvan ottamisesta olen haaveillut itseasiassa jo monena kirkkaana pakkasiltana, mutta sainpa aikanaan senkin haaveeni toteutettua! Tämän, aivan kuten muutkin postauksen kuvat, voi halutessaan klikata suuremmaksi.

Jotain niin herttaista kontrastia on huurteisissa, katuvalojen valaisemissa puissa piirtyineinä lähes mustaa tähtitaivasta vasten. Jokin tuonkaltainen lähellä oleva asia näkökentässä muistuttaa siitä, miten kaukana tähtitaivas oikeastaan onkaan.

Ah ja voih! Miten olen voinutkaan elää monen monta vuotta ilman tähtientuijottelua! Vielä kun joku päivä pääsisin jonnekin aivan pimeään, valosaasteen ulottumattomiin, tuijottelemaan talvikirkasta tähtitaivasta niin kauan että silmäni tottuvat pimeyteen ja taivas tuntuu täyttyvän pienistä valopisteistä! Mielellään vielä ilman pystyynjäätymisen mahdollisuutta, nimittäin näitä kuvia ottaessani lähestulkoon palellutin sormeni, vaikka enimmäkseen lämmittelinkin käsiäni takintaskussa operoidessani samalla kameran suljinta kaukolaukaisimella. Hyviä vinkkejä järkkärin säätöihin löysin täältä ja niistä sitten testailin eteenpäin että sain juuri omalle kameralleni sekä valaistusolosuhteisiin sopivat säädöt aikaiseksi.

On muuten hirmuisen mukavaa pitkän vähämeikkisen lomakauden jälkeen katsoa itseään huolitellumman näköisenä, tasaisemman värisellä iholla ja silmät esiintuovalla meikillä varustettuna. Sitä tuntee taas itsensä ihan yhteiskuntakelpoiseksi ihmiseksi!

Huomasin muuten kantapääni (tai oikeastaan pelastusrenkaani) kautta, ettei ehkä ole kuitenkaan kovin fiksua leipoa joulutorttuja vähintään joka toinen päivä kahden kuukauden ajan ennen joulua. Siispä hetken aikaa joudun turvautumaan löysiin, pussittaviin yläosiin, kuten vaikkapa tämä Gina Tricot’sta hankittu tunikamekko (jota tekisi mallinsa vuoksi mieli hamstrata kaikissa väreissä), kunnes saan turvotuksen taas laskemaan ennen kuin se jämähtää pysyvämmin vyötärölle.

Koulumme luentosaleissa on aina niin järkyttävän kylmä, että varustauduin täysvillaisella neuletakilla sekä ei-niin-yhtään-villaisella kaulahuivilla, joka paitsi pitää huolta siitä etteivät hartiani kramppaa, piilottaa myös alkavan kaksoisleukani todella näppärästi. Musta ja tummansininen tuntuivat tänään, kuten jo useampana päivänä tätä ennenkin, juuri mukavalta väriyhdistelmältä ja kyllä se aika särmältä näyttää kuvissakin. Punaiset villasukat taas piristävät mieltä, vaikkeivät saappaanvarren alta muille näykään.

Olen varsin tyytyväinen sekä vuoden ensimmäiseen “ihmisten ilmoilla” -asuuni että pitkästä aikaa onnistuneisiin asukuviin.

Jos voisin, jakaisin tästä onnellisuudesta vähän jokaiselle, etenkin niille, jotka ovat aina pahalla päällä ja kokevat tarpeeliseksi jakaa pahaa mieltään ympärilleen. Vaikka itsekin osaan masistella varsin tehokkaasti ajoittain, arvostan näitä pieniä onnellisuudenlähteitä sitäkin suuremmin. Aina kun ei jaksa olla pahalla päällä tai mieli maassa, eihän sellainen ole elämää!

Toivotan kaikille mukavaa loppuvuotta, nähdään joskus ensi vuoden puolella!

Glitteripallo on tytön paras kaveri.

Jokajouluinen kuuseen hirtetty tonttu.

Isäntä rakensi meille Tiilerin Funkkis-Lauri-takan juuri sopivasti niin että saimme jouluksi ensimmäiset tulet sytytettyä. Takan viereen suunnittelimme ihan ite puulokeron, joka toimii samalla myös sisustuselementtinä. Jouluvalot löysivät kuin itsestään paikan takan päältä ja lopulta pääsi joulusukkakin ansaitsemalleen paikalle takan reunalle. Tarkennettaneen, että lattialistat laitamme tuohon vielä, jolloin epätasaisesti värjäytynyt takan alareuna menee piiloon ja on paljon siistimmän näköinen.

Maailmankaikkeuden ihanin enkelikello – ei kilise!

Milla ja Iita

Suurin osa ajastani on joulukuussa mennyt lattian pyyhkimiseen ja ulkona ravaamiseen, sillä itsenäisyyspäivänä haimme nyt jo kunnioitettavaan kahdeksan kuukauden ikään ehtineelle Millalle leikkikaveriksi karkeakarvaisen kääpiömäyräkoiranpennun. Nimeksi tuolle täystuholle vauvahaille tuli kotimatkan itkemisten takia Iita. Yhteiseloon opetellaan vieläkin, todellisten adoptiosiskosten tapaan välillä tapellen ja välillä vierekkäin takkatulen loimusta nauttien. Innolla tosin odotan sitä aikaa, kun Iitakin oppii sisäsiistiksi, eikä enää tarvitse pestä lattioita ja märkiä sukkia ihan joka päivä.

Pienet tulenpalvojat – rakeisen kuvanlaadun tarjosi iPhone 4.

Koirien juoma-automaatti

Tyyliasiat ovat olleet elämässäni sivuosassa viimeisten parin kuukauden ajan, kun enimmäkseen olen harrastanut kotiopiskelua. Silloin kun olen saanut puettua jotain yhteiskuntakelpoista ylle, en ole ehtinyt tai muistanut asuani ikuistaa. Jotenkin toisaalta on tuntunut hölmöltä pönöttää epämukavasti kameran ja sen jalustan edessä, kun lopputuloskin on ollut jotain hieman epämääräistä. Välillä muutoin ihana ja miellyttävä asu onkin näyttänyt kuvattuna ihan kamalalta, joten tiettyinä päivinä en ole edes halunnut yrittää kuvaamista, etten pilaisi hyvää fiilistäni silloista ulkoasuani kohtaan.

Katsotaan, mitä uusi vuosi toisi tullessaan… Hyvällä tuurilla onnistun löytämään inspiraationi pukeutumiseen, kirjoittamiseen ja kuvaamiseen uudestaan. Ainakin pari hyvää aihetta mulla on varastossa, joten palaan kyllä lähiaikoina blogin pariin.

• Ulkona oli sen verran pakkasta, että joka puolella kimaltelee. Glitterkeli on tyttöjen keli!
• Puhtaan pyykin tuoksu on jotain aivan ihanaa!
• Mulla on maailman ihanin mankeli (Upon oliivinvihreä vintagemalli kirppikseltä, samanlainen kuin äitillä), jolla onnistuin tänään saamaan aikaiseksi ihan rypyttömiä lakanoita, kun löysin kuivausrummusta sen juuri oikean kosteusasetuksen, jolla tulee täydellisesti mankelikelpoista tavaraa (ei liian märkää eikä liian kuivaa). Tähän asti on siis pitänyt harrastaa empiirisiä tutkimuksia sen oikean asetuksen löytämiseksi.
• Aamupalaksi eilen leivottu joulutorttu. Nam!
• Kerrankin tukka on ollut kivasti aamusta asti ilman erityistä laittamista, vaikka eilen saunan jälkeen en edes kuivattanut sitä, vaan annoin kuivaa itsestään ihanan siloiseksi ja kiiltäväksi.
• Hiusten värjäyksen suunnittelukin on kivaa, vaikka se värjäys nyt lykkääntyykin huomiselle. Vähän jännittää kokeilla ihan uutta Naturigin-värimerkkiä, mutta kun löytyi lopulta se tuhkanvaalea 8.1-sävy, jota ei aiemmin ole kauppojen hyllyiltä löytynyt oikeastaan miltään merkiltä. Onko kellään muuten kokemusta tuosta merkistä, onkohan tuo väri hyvää? Ainakin purkki ja sen sisältö on silmäähivelevän nätti! Niin ja itse väri on ammoniakiton ja parabeeniton. (Himottaisi vähän päästä testaamaan tuon merkin hiustenhoitoaineita, onkohan niitä myynnissä Suomessa…)
• Vielä keskeneräinen takka on taas miehen käsittelyssä edistynyt huimaavaa vauhtia, tänään päästiin jo tasoittamaan pintaa. Hyvällä tuurilla saadaan jo jouluna ensimmäiset tulet laitettua!
• Joulukynttilät on kivoja.
• Herkuttelin tänään myös lanttu- ja perunalaatikolla. Kaupasta ostettuja olivat tosin, mutta kyllä ne silti melkein hyviä olivat. Ajattelin että jos syön niitä jo etukäteen, ei jouluna tarvitse hankkia sitä ähkyä sen takia, että kaikkea täytyy syödä riittävän paljon, kun muulloin niitä ei ole tarjolla.
• Eräiden pikkujoulujen pikkujoululahja on nyt paketoimista vaille valmis.
• Isäntäkin on taas pitkästä aikaa kotona, eikä työreissulla. No, kohta se lähtee taas, mutta nautitaan siitä toisen ihmisen läsnäolosta niin kauan kuin mahdollista.
• Tänään päällä oli raksavaatteet, mutta kotona liikkuessa se ei haittaa yhtään.
• Kuisti on nyt lakaistu jo neljännen kerran tänään. Hyötyliikuntaa sekin, kyljet, kädet ja hartiat lämpiävät kivasti, etenkin jos innostun jättikokoista takapihan terassia harjaamaan.
• Pitkästä aikaa on ihan kiva kirjoittaa blogiin. Tai siis pitkästä aikaa kirjoitan ja lisäksi on kivaa kirjoittaa…
• Tänään en viitsi edes välittää kuvattomasta postauksesta. Lukekoon tekstit ne jotka jaksaa, muut saa siirtyä muille maille.
• Kuvien puutteen saa korvata lumisade, joka saa ilahduttaa (tai ärsyttää) teitä lukijoita vielä hetken aikaa.
• Nyt hetkeksi sohvalle pötkölleen kullan ja mäykyn kainaloon, illemmalla vielä lenkille, jos pakkanen ei ehdi kiristyä.

…mutta meneeköhän se jo eläinrääkkäyksen puolelle, kun emäntä pakottaa mukavuudenhaluisen ja erittäin vastahakoisen mäyräkoiran lenkille talven ensimmäiseen lumimyrskyyn ihan vain koska ulkona on lunta ja niin ihanan valkoista?

Emäntä on yhä ihan intopiukeena kelistä, vaikka puolet reilun puolentoista kilometrin matkasta lumi piiskasi vasten kasvoja niin ettei eteensä nähnyt! Mäyräkoiralla puolestaan oli niin kiire sisälle, että kun se tajusi, ettei takaisin käännytä, se kipitti kauheaa vauhtia koko matkan, että matka menisi nopeammin. Nyt se sentään saa (henkiseen) loukkaantumiseensa vierihoitoa sängyssä isännän kainalossa.