Haastepäivä 2
Tänään ei ollut kovin pitkä koulupäivä, mutta väsy oli sitäkin suurempi. Luentojen jälkeen olin juuri siinä väsyneenmatalassa mielentilassa, jossa tekisi mieli shoppailla tili tyhjäksi, ihan vain saadakseen sen hetkellisen mielihyväntunteen (jota yleensä seuraa ostoskrapula mutta siitä ei välitetä etukäteen).
Piipahdinkin koulun jälkeen Ideaparkissa, mutta koska syyskuun haasteeni takia on aika turhaa shoppailla juuri nyt vaatteita, suuntasinkin lemmikkieläinkauppaan. Jos en voi asustaa itseäni, niin asustetaan tai hemmotellaan ainakin sitten koiraa! Lompakkoni onneksi en löytänyt sitä mitä etsin (eli heijastimella varustettua pehmustettua pantaa pienelle mustalle koiralle syyspimeitä varten) oikeassa koossa (Ai miten niin meillä on mukamas pieni koira?) enkä sitten oikein innostunut mistään koiranleluistakaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ainakin lompakon mielestä. Itse en pahemmin piristynyt, hetkellisestikään.
Kotiin päästyäni otinkin sellaiset ihan pienenpienet tirsat mäyräkoira kainalossa sohvalla ja iltakävelylenkin päätteeksi hemmottelin itseäni hyvillä löylyillä. Seuraavaksi aion nauttia hyvistä yöunista kullan kainalossa.
Aamulla meinasi pukeutuessa iskeä paniikki, kun päälle aikomani musta toppi oli hävinnyt! Se onneksi löytyi kaapinpohjalta, jonne se oli erinäisten kaapinsisusongelmien myötä tippunut (halvalla ei saa laatua, ei edes kiskoillaan pysyvää vaatesäilytyskoria vaatekaappiin).
Päälle halusin tänään Seppälästä keväällä hankitun tunikamekon, jonka alle siis topin tarvitsin. Lämmitykseksi neuletakki, tällä kertaa vyötärölle sidottuna, jotta tunikan malli pääsee paremmin esille. Jalkaani vedin laiskuuksissani farkkuleggingsit ja jalkaan All Saintsin maiharit, ihan vain koska tykkään niistä niin paljon! Maiharit tosin pätkäisevät vaaleiden farkkujen kavereina koipeni entistä lyhyemmiksi, mutta tänään en jaksanut asiasta pahemmin välittää. Pääasia että saan käyttää rakastamiani vaatteita!
Nyt painun kyllä rasvaamaan naamani ja kuivaamaan pääni, sitten nukkumaan! Hyvää yötä kullat!
Kerrankin musiikkia
Jotkut kappaleet ovat kuin luotuja road tripille, joistain tulee mieleen varhaisen kesäaamun usva.
Eräästä kappaleesta tulee auttamattomasti mieleen polkupyöräily, rennosti mutkitellen, hyväntuulisesti alamäessä jalat ylös nostaen. Onko vastalauseita?
Tämän viikonlopun olen viettänyt rennosti puna- ja valkoviiniä nautiskellen, pastaa ja rasvaista pubiruokaa syöden, koiran kanssa hyttysiä pururadalla väistellen ja suostutellen (onnistuneesti) miestä lyhentämään pitkästä aikaa takatukkaani. Jospa ensi viikolla saisin taas vauhtia itseeni, vietänhän sentään silloin viimeistä kesälomaviikkoani ennen koulujen alkua. Sitten pääsenkin vaihteeksi leikkimään fuksia! No joo, en sentään uutta koulua aloittanut, vaan vaihdoin koulutusohjelmaa, mutta pari uutta fuksikurssia pitäisi silti käydä... Kyllä tästä vielä joskus valmistutaan!
Aina on oikea aika Pimm’sille
Tänä kesänä kuumien hellepäivien täydellisin nautinto on ollut herkutella kesäjuomien brittiklassikolla Pimm'sillä. Koska Alkoissa Pimm's on varsin harvinainen näky, täytyy sitä aina hamstrata Brittein saarilla käydessään lentokentältä.
Eräs klassisimmista Pimm's-drinkeistä on helpoin sekoittaa kannuun, riittää samalla kaverillekin! Viipaloituja mansikoita, kurkkua, sitruunaa ja appelsiinia sekä mintun lehtiä (jotka nyt puuttuivat) kerroksittain kannuun. Päälle lisätään nesteet, 1 osa Pimm'siä ja 3 osaa sitruunalimpparia. Sekoituksesta tulee riittävän mieto ollakseen aiheuttamatta helleherkälle päälleni päänsärkyä, kuitenkin riittävän vahva toimiakseen hyvänä tekosyynä autoilun välttämiselle.
VAROITUS! Niin hyvää, että kielikin menee rullalle!
Melankoliaa
Tyyli-inspiraatio nollassa. Vaatteet tylsistyttävät, tai ainakin ne, jotka tuolla vaatekaapissa roikkuvat. Harva vaate istuu päällä niinkuin haluaisi ja osa on lisäksi käytön ja pesun myötä varsin kulahtanutta, haalistunutta trikoota. Vino pino pakattiin juuri laatikkoon odottamaan SPR:n Konttiin viemistä. Vaatteita, jotka eivät mahdu enää päälle. Vaatteita, jotka päällä tuntee itsensä vieraaksi. Vaatteita, jotka muistuttavat siitä, kun luulin löytäneeni tyylini, mutta olin sittenkin väärässä. Vaatteita, jotka eivät sovi yhteen toistensa kanssa. Vaatteita, jotka olivat ehkä halpoja, heräteostoksia, pakkorakohankintoja, vääristä syistä haluttuja. Jäljelle jäi huomattavasti vähemmän riemukirjava kokoelma halpoja trikoopaitoja, perustoppeja, neuleita, leggingsejä. Vaatteita, jotka ovat tarpeeksi kuluneita ja haalistuneita kelvatakseen vain koti- ja yökäyttöön. Niitä vaatteita, jotka päällä hiihdetään kotona päivät pitkät villasukat jalassa meikittä, tuntien itsensä haamuksi. Vaatteita, joissa pari uutta rasvaista koiran korvatippatahraa ei enää erotu muiden joukosta.
Lopulta uhrasin kierrätyspinoon myös ne farkut, jotka ovat ainakin neljä vuotta odottaneet sitä muutaman kilon putoamista. Toivon niiden toimineen tähän asti vastaavasti kuin sateenvarjon kesällä – kun varjo on mukana, ei koskaan sada. Aika näyttää...
Onneksi pian on talvi. Talvella saan piilottaa itseni ihaniin villakangastakkeihin, joissa tunnen olevani kotonani. Saan laittaa jalkaani lapikkaat, ne harvinaiset käytännölliset kengät, jotka näyttävät silti mielenkiintoisilta asussa kuin asussa. Saan piilottaa pääni paljettipipoon ja kaksoisleukani paksuihin huiveihin. Vyötärömakkarat piiloutuvat sen seitsemänkerroksisen vaatekerran alle, ihan vain koska akryyli ja puuvilla ei lämmitä vilukissaa riittävästi yhtenä kerroksena. Ehkä saan ensi talveksi valmiiksi ihanat kashmirsekoitevillasukkani, ehkä jopa toisetkin samasta ihanan pehmeästä langasta. Kaulaliina- ja pipolaatikkoani pitäisi tosin vielä karsia, kun se ei meinaa mahtua kiinni. Mutta kuinka voisin luopua ihanista huiveistani, vaikka enimmäkseen käytänkin niitä vain kausittain muutamaa kerrallaan?
Vanhojen, poistoon menneiden vaatteiden tilalle on ihanaa hankkia uusia, tuoreita asioita. Tai olisi, jos inspiraatiota olisi tippaakaan. Jos oma tyyli olisi tasan tarkkaan hallussa. Jos tietäisi, minkä mallinen vaate näyttäisi vartalollani parhaalta. Jos tietäisi ylipäänsä mitä haluaa tyyliltään. Jos tietäisi, minkälaista persoonaa edes yrittää kuvata vaatteillaan. Jos vain tuntisi itsensä.
Jonain päivänä omistan vielä pienen, mutta täydellisen vaatevaraston, jossa mikään ei ole turhaa, vaan laatu korvaa määrän. Vaatevaraston, jossa jokainen vaateyksilö on rakastettu, arvostettu ja näyttää ylläni hyvältä. Jonain päivänä lakkaan arpomasta, minkä värisen trikoopaidan aamulla puen päälleni ja minkä legginsien tai farkkujen kanssa. Sinä päivänä mietin vain, minkä rakastamistani vaatteista haluan juuri sinä päivänä ylleni näyttääkseni juuri niin upealta, kuin tunnen olevani. Jonain talvena lakkaan suunnittelemasta, kuinka monta vaatekerrosta joudun pukemaan taretakseni sisätiloissa palelematta. Sinä talvena omistan niin lämpimiä, puhtaita materiaaleja sisältäviä neuleita, että vain yksi kerros riittää, hätätilanteessa kaksi.
Jonain päivänä en enää koe käyttäväni aina vaan samoja tylsiä vaatteita, vaan olen onnellinen voidessani käyttää rakastamiani, kauniita vaateyksilöitä kerran toisensa perään.
Piiloblondi
Reilun viikon olen nyt viihtynyt huomattavasti luonnollista sävyäni tummemmassa hiusvärissä ja olen nauttinut piiloblondiudestani! Olen toki ollut kotonani vaaleatukkaisenakin, mutta välillä vaihtelu virkistää... Jotenkin tummempi väri tuntuu paljon särmemmältä ja antaa uudenlaista potkua koko olemukseeni. Aion nauttia nyt tästä syrjähypystä hetken, ennenkuin palaan takaisin kasvattamaan omaa luonnollista väriäni.
Koska tukkani kasvaa järkyttävän hitaasti, olen pärjännyt koko kesän ilman kampaajakäyntejä (joskin lahjoin isännän siistimään niskahaituvat kertaalleen nätimpään kuntoon). Kasvattaminen on tosin tuskallista, kun tietää kestävän pienen ikuisuuden ennen kuin voin nauttia pitkistä hiuksista. Pidän kuitenkin tämänhetkisestä välivaiheesta, jonka saa jo pörrötettyä takaakin kivasti. Jumitan keskimäärin ihan aina sivullevedetyssä otsatukassa, mutta kasvatusvaiheessa se onkin ainoa mahdollinen, kun aina ei jaksaisi vetää etuhiuksia taaksekaan.
Lähes koko kesän meikittömänä kulkeneena tunnen oloni ihanan raikkaaksi ja nätiksi kun sudin naamaani edes hieman tasoitusta ja silmiini ripsiväriä ja rajaukset. Tumman värin kanssa myös kulmakynä on ehdoton, muuten vaaleat ja harvat kulmani ovat ihan eriparia pääni kanssa.
Pienen linssiluteemme havahduttua tutkimaan valokuvaussessiota liian läheltä, pääsi sekin harjoittelemaan poseerausta. Aika hyvin luonnistuu amatööriltä, vai mitä olette mieltä? (Ja voi että, kun meidän pikkuinen pentumme näyttää jo ihan isolta koiralta! <3)
Häähuumaa
Viime viikonloppuna piipahdimme eräissä sukuhäissä, jonne alunperin suunnittelin tekeväni asun itse. Sain kuin sainkin mekon valmiiksi perjantai-iltana, mutta loppujen lopuksi päädyin pukemaan erään toisen mekon, niin sain mielestäni tilaisuuteen riittävän juhlavan kokonaisuuden. Huoleni tosin oli aivan turha, sillä perisuomalaiseen tapaan asuja oli häissä aivan laidasta laitaan. Osa vieraista oli juhlavasti pukeutunut, mutta löytyipä seasta trikootunikoita ja sporttiballerinojakin.
Oma asuni oli siis seuraavanlainen. Vilan satiinimekko yhdistettynä valkoiseen (varsin tätimäiseen) jakkuun. Mustat avokkaat jalkaan, helmet kaulaan ja korviin, niin konservatiivinen juhla-asu on valmis. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta tykkäsin kovasti kokonaisuudesta. (Huomatkaa erityisen jäykkä poseeraus, ruostuneet ovat taidot näin kesän myötä...)
Ennen juhlaa oli pakko värjätä juurikasvu piiloon, sillä se oli päässyt aika megalomaanisiin mittoihin. Hermostuin totaalisesti hiusvärihyllyn luona siihen, miksi Suomessa ei voida myydä mitään muita tuhkaisia sävyjä (esim. 8.1 olisi lähes täydellisesti omaa luonnollista väriäni mukaileva), kuin niitä superblondaavia, vaikka muualla maailmassa niitä on juuri niissä sarjoissa, joita täälläkin myydään. Siksi nappasinkin käteeni ruskean paketin ja kokeilin piiloblondin elämää, ainakin hetkeksi. Värin pitäisi olla kevytväri, joten hyvällä tuurilla se haalistuu vaaleammaksi ajan myötä, jolloin pääsen takaisin projektini "Oman värin kasvatus" pariin.
Tumman hiusvärin kanssa sain lopulta otettua käyttöön blogimiitistä saamani Pieces-kukkapannan. Se toimi kätevästi mustavalkoisen asun korostusyksityiskohtana ja teki myös hiustenlaiton varsin helpoksi. Hieman puuterivahaa takaraivoon volyymia tuomaan ja lakalla tukka sileäksi päältä. Helppoa, nopeaa ja huoletonta.
Tää seuraava kuva on sitten omistettu Marille... Heppaheppa!
Voi vattu!
Hei vaan taasen pitkästä aikaa!
Mikä mahtoikaan olla se mahottoman tärkeä asia, joka sai mun kirjoittamattomuuskauteni katkaistua..? No nämäpä ne:
Oman pihan ensimmäiset kypsät vatut, joita on kyllä odotettu kuin kuuta nousevaa!
Niin, menimme sitten vaihteeksi muuttamaan tuossa kesäkuun lopulla, siksipä tekemistä on riittänyt, kun tavarat on pitänyt purkaa ja pientä kevyttä remppaakin tehdä (mitä nyt jotkut kaiteet isolle terassille askarreltiin miehen kanssa...). Muutimme omakotitaloon Tampereen lähipaikkakunnalle, jossa Millalla on nyt ihan oma piha kaivettavana ja rauhallinen ympäristö lenkkeiltävänä. Varsinkin tuohon omaan pihaan tuo tuntuu kotiutuneen mainiosti, ja sisälläkin on paljon enemmän tilaa juoksennella lelujen perässä. Millalla on nyt muuten myös oma blogi, Pikku Barrakuda, jonne koitan silloin tällöin päivittää pienen maastonakin kuvia ja kuulumisia.
Tyylibloggaus ei oikein ole viime aikoina sujunut, sillä enimmäkseen olen kulkenut kotosalla tukka likaisena ja laittoman rähjäisissä kotivaatteissa. Muualle lähtiessäni meikit ovat saaneet jäädä minimiin, koska kuumuus levittäisi silmämeikit kuitenkin. Mineraalimeikkipohjaa olen kyllä ajoittain lisäillyt ihan aurinkosuojaksikin, mutta silmämeikittömyys on saanut naamani näyttämään siltikin aivan kuolleelta. Niitä ripsituuhennoksia odotellessa, kunhan se lottovoitto pätkähtäisi kohdalle (paitsi että pitäis varmaan joskus lototakin).
Eräänä päivänä viime viikolla (taisi olla lauantai) oli kuitenkin pakko laittaa nättiä päälle ja pikkaisen meikkiäkin, kun suuntasin Sorsapuistoon moikkaamaan blogikavereita puistopiknikin muodossa. Helteellä suosikikseni on muodostunut KappAhlista hankkimani pitsitunika leggingseistä pätkäistyjen pyöräilyhousujen kera. Pitkästä aikaa kun löysin vaatteen, jossa tunnen näyttäväni erityisen kauniilta, oli se aivan pakko hankkia! Muutoin ovatkin vaateostokset jääneet varsin minimiin, kun niitä ihan riittävästi on ollut jo omastakin takaa.
Kuva (CC) Maria (paitsi että kuvan on ottanut Noora)
Että sellaista viime aikoina, katsotaan mitä lähiaikoina muuten tulee tapahtumaan... Ainakin pitäisi parin päivän päästä oleviin häihin väkertää juhlamekko joskus muinoin hankkimastani silkkikankaasta. Toivotaan että tulee esittelykelpoinen! :D
Rauhallista ja kiirettä
Huh, onpa tullut taas pitkä tauko kirjoittamisessa, pieni koiramme on vienyt suurimman osan ajastani eikä tietokonetta ole montaa kertaa päivässä avattu. Koiravauvaperheen arki alkaa hiljalleen sujua, joskin satunnaiset yksinhuoltajuudet miehen ollessa työreissuillaan ovat yhä väsyttäviä. Yöllä tulee nukuttua sen verran katkonaisesti, että pienet päiväunet tekevät välillä hyvää.
Vaatetukseni ei ole viimeisenä kahtena viikkona ollut kovin julkaisukelpoinen muutenkaan, koiran kanssa kulkiessa tärkeintä on se, että vaatteessa on taskut, joihin saa piilotettua kotiavaimet ja kakkapussin. Jalkaani yleisimmin olen tökännyt juuri ne asuun täysin sopimattomat kengät, jotka ovat helpoimmin jalkaan laitettavissa ilman käsiä, kun sylissä on pissahätäinen koira.
Onneksi olen välillä ehtinyt piipahtaa myös kodin ulkopuolella koiranpissatusreissujen lisäksi. Saimme lopulta vahvistetuksi jo jonkin aikaa jännättäneen asian, nimittäin mun, Merin, Nooran ja Marian yhteisen tyylipalstan kaupunkilehti Tamperelaisessa! Palstan nimi on Tyyliä ja Tuunausta ja se ilmestyy epäsäännöllisen säännöllisesti, noin kahden viikon välein. Pääsemme vuorotellen ääneen ja satunnaisesti saatamme kirjoittaa yhteisenkin jutun palstalle. Tänään keskiviikkona ilmestyi lehdessä esittelyjuttu meistä neljästä. Mikäli Tamperelainen ei kotiin tule, voi kyseisen haastattelun lukea myös netin näköispainoksesta, päiväyksellä 2.6.2010, sivulta 9.
Toivotaan että kirjoitusvälini tästä taas hiljalleen piristyisi, kun saan itseni taas jälleen kunnolliseen päivärytmiin. Onneksi ajoittaiset sovitut tapaamiset ja tapahtumat pakottavat laittautumaan, ettei nätteytymisprosessi vallan pääse unohtumaan. Seuraavaksi siirryn pötkylän kanssa ulos nauttimaan ihanasta kelistä ja raikkaasta ilmasta!
Milla Magia
Noniin, nyt on jo korkea aika paljastaa asia, jota olen jipottanut koko viikon. Kävimme nimittäin eilen hakemassa kotiin pienen lyhytkarvaisen kääpiömäyräkoirapentumme, nimeltään Milla.
Milla on vielä ihan mahottoman pikkuinen, mutta ensimmäinen yö uudessa kodissa meni varsin hienosti. Ulkona ravattiin vähän väliä ja yöunet jäivät minimaalisiksi, mutta silti ei väsytä yhtään, kun katselee tuota pientä nakkipötköä.
Päivittelen tänne blogiin jatkossa satunnaisesti Millan kuulumisia, kunhan vain maltan olla käyttämättä sitäkin aikaa tuon pienen nukkuvan karvakerän katselemiseen. Hymy kasvoillani on kuin hullulla, mutta niin kai se kuuluukin olla!
Minimaalista kesäpäivää
Viime päivinä olen elänyt hiljaiseloa ja opiskellut. Viimeisiä viikkoja viedään taas tältä lukukaudelta, enää olisi kärsittävänä ensi viikon kaksi tenttiä ja alkaisi kesäloma. Viime viikonloppuna käytiin ulkoiluttamassa Miniä ja tutustuttamassa sitä vanhempiin sukulaisiinsa Kangasalla Mini Club Flying Finns ry:n kesän avajaisajelulla. Samalla pääsin ihastelemaan vanhoja Minejä (mun lempparia!) ja jopa istumaan sellaisen penkillä hetken aikaa.
Siinä se meidän Mini (oikealla) komeilee vanhemman kaverinsa vieressä. On hieman autoilla kokoeroa, kun vertaa vanhaa klassikko-Miniä uuteen Cooper Clubmaniin. Suttasin varulta rekisterikilvet, ettei kukaan Minien omistajista suutu. :)
Mies oli kultainen ja toi Lontoon reissultaan mulle tuollaisen I <3 MINI -paidan ja kyllähän se nyt piti tuonne päälle laittaa! Valkoinen materiaali hiosti kyllä kuumassa huomattavasti vähemmän, kuin vakivalintani musta.
Kyllä mullekin tällainen pakettiauto kelpaisi!
Tai tällainen Mr. Bean -auto. Siinä on jopa mustaksi maalattu konepelti ja erityisenä yksityiskohtana munalukot ovissa.
Vanhojen autojen rinnalla tunsin muuten kerrankin itseni pitkäksi!
Tänään saan vähän tapahtumaa elämääni, olen nimittäin ihan kohta lähdössä Rhian kanssa Super Mukavaan ihastelemaan siellä tänä iltana esiteltävää Kalmakurjen uutta mallistoa. Lupaavaa, hyvin lupaavaa...
Elämässäni on tulossa lähiaikoina joitain kivoja pieniä mullistuksia, jotka ovat saaneet ajatukseni pyörimään ihan jossain muussa, kuin blogissa tai vaatetuksessa (tai koulussakaan) mutta siitä enemmän ensikerralla tai sitä seuraavalla. Sukatkaan ei meinaa pysyä jaloissa, kun niin jännättää! Siksi kuljenkin paljain jaloin...
Blogi
Ilmoittaudu lukijaksi
Looklet-luomukseni
Kategoriat
- Blogi (37)
- Arvonta (3)
- Haaste (3)
- Lehdessä (4)
- Miitit (17)
- Sopulipostaus (3)
- Elämää (127)
- Herkuttelu (30)
- Karvakorva (4)
- Kuvattua (11)
- Liikunta (4)
- Musiikki (1)
- Nörtti (11)
- Kauneus (40)
- Hiukset (27)
- Kosmetiikka (16)
- Ostokset (45)
- Kuukauden saldo (3)
- Sisustus (13)
- Tyyli (115)
- Asusteet (28)
- Asut (53)
- Farkut (11)
- Itse tehtyä (17)
- Kengät (31)
- Kuuden vaatteen haaste (3)
- Laukut (8)
Tagit
Linkit
- Älä katso nurjalle
- Are you feeling fashionable?
- bubble gun
- Bubbling under Tampere
- Casual monday
- Colour me!
- Evil Dressmaker
- Fashion Flux
- Fashion Overdose
- Heijastuspinta
- Helmi otsalla
- ite puin.
- Kissanminttua
- MouMou
- My Milk Toof
- Nelliinan vaatehuone
- No Fashion Victims
- Nooran Elämää
- Oh Molly!
- Ostolakossa
- Paras aika vuodesta
- Pupulandia
- Riepatus
- Salkan Vintageunelmia & Hamehommia
- Tunnetila
- Väkitukkoilua
Kalenteri
Lisenssi
Tämän blogin sivuilla olevat kuvat ja tekstit on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton lisenssillä.