Sopulipostaus 3/10: Laukkuni sisältö

Nyt on lopulta aika jatkaa viime keväänä aloittamaani sopulipostaussarjaa. Listalla seuraavana taitaa olla laukkuni sisältö, joten nappasinkin eilen ennen kouluun lähtöäni muutaman kuvan siitä, mitä kaikkea kassini koulupäivinä oikein syökään. Määrä on siis hyvin lähelle sitä, mitä enimmillään päivittäin suostun kuljettamaan mukanani, useimmiten käytän kuitenkin pienempää laukkua ja hieman karsittua sisältöä.

In my bag - 1

Vaikka tässä tavaroiden määrä näyttääkin varsin kohtuulliselle, lähentelee laukun paino jo hartioideni kestokyvyn rajoja, kun mukana on myös kannettava tietokone. Jonain päivänä (toivottavasti ei kuitenkaan ihan pian) kun nykyinen 13-tuumainen omppuni sanoutuu irti, aion hankkia tilalle pienemmän ja kevyemmän 11-tuumaisen Mac Book Airin, tai vastaavan jos pienempi ja nätimpi on tuolloin ilmestynyt markkinoille.

Tällä hetkellä tilavin läppärikelpoinen laukku on H&M:n musta keinonahkainen tilaihme, mutta haaveilen joskus tulevaisuudessa ihan nahkaisen jättilaukun omistamisesta. Esimerkiksi Lumin Supermarket Bag olisi malliltaan ja kooltaan (XL tai XXL) ihanteellinen, samoin kuin tyyliltään, joka on yhtä aikaa klassinen ja moderni, pehmeä ja ryhdikäs, hillitty, mutta kuitenkin huomiota herättävä.

In my bag - 2

Vakiovarusteisiini kuuluu siis kannettava tietokone, puhelin (iPhone 4, joka kuvaan ei eksynyt), Klo Design -lompakko (tuo pienempi lintukuvioinen pussukka), kalenteri ja kangaspintainen muistikirja, penaali, läppärin laturi ja pari muuta piuhaa (vihreässä marimekon kukkarossa), vesipullo, pari kauppakassia sekä pussukallinen (isompi lintu) kaikenlaista sekalaista roinaa.

In my bag - 3 In my bag - 5

Kaksi ehdotonta luottotuotettani ovat Ticket to the Moonin kauppakassi, jolla kantaisi tavaraa enemmän kuin jaksaisi kantaa (max. 40 kg) sekä Chanel Coco Mademoiselle -tuoksun käsilaukkumalli, jonka ei tarvitse pelätä aukeavan tai vuotavan laukkuun.

In my bag - 4

Kaikki tuo yllä näkyvä pikkuroina pyöri aiemmin epämääräisenä kasana laukkuni pohjalla, mikä johti siihen, etten koskaan löytänyt mitään, että kaikki tarpeellinen oli aina unohtunut toiseen laukkuun ja että usein huomasin kassissani olevan kolme listaa Ibumaxia, muttei yhtään huulirasvaa. Koen joka tapauksessa tärkeäksi kuljettaa sekalaisten tilanteiden varalta laukussa mm. huulirasvaa ja -kiiltoa, kajalia, pikkupeiliä, silmälasien puhdistuspyyhettä (tuo kolhiintunut Tapiolan mainoshärveli), käsipyyhkeitä, hajuvettä, taskulamppua (joita huomasin pussukassa olevan kaksi, hups!), laastareita, särkylääkettä ja pullonavaajan.

Tuskailin pitkään lompakkoni paksuutta vastaan, sillä kaiken maailman etukortit vievät aivan järjettömän määrän tilaa. Niiden tarvettakaan ei koskaan osaa etukäteen ennustaa, joten jos niitä ei pidä mukana, niitä tarvitsisi juuri silloin kuitenkin. Tampereen TaitoShopista aikoinaan bongasinkin tuon hurjan nätin Klo Designin lintukuvioisen pussukan, johon mahtuu paitsi kaikki tuo edellisessä kappaleessa kuvattu pikkuroina, myös kaikki vähemmällä käytöllä olevat etukortit! Enää ei tarvitse tuskailla liian paksua lompakkoa!

Sopulipostaus 2/10: Näin meikkaan

Sopulipostaussarja jatkuu arkimeikkini esittelyllä. Meikkini teen useimmiten samalla tavalla, silloin tällöin joitain yksityiskohtia toki muutellen, jottei elämä vallan tylsäksi menisi.

IMG_4436

Yllä meikkiini käyttämäni perusarsenaali.

IMG_4437

Ja tässä uusin salainen aseeni, Body Shopin kabuki, jonka sain mieheltäni synttärilahjaksi niiden Bare Mineralsin karvojatiputtelevien sutien tilalle. Vielä ei ole tippunut karvan karvaa ja lisäksi tuo on iholla niin mahdottoman pehmoinen, että sitä välillä unohtuu pyörittelemään kasvoilla vähän turhankin pitkään, mikä tosin ei mineraalimeikeillä haittaa laisinkaan.

IMG_4438

Bare Mineralseilla saan ihonvärini tasaiseksi, näpyt enimmäkseen piiloon ja kiiltoa hieman kuriin. Näitä käyttäessäni eivät poskeni ole koko talvena hilseilleet, mikä on kyllä ensimmäinen kerta elämäni aikana! Meikkipohjan sävy Fair sopii talvenkalpealle iholleni juuri täydellisesti, Warmth-aurinkopuuteri auttaa tuomaan hieman lämpöä ja muotoilua kasvoilleni ja Mineral Veil viimeistelee meikkipohjan.

IMG_4440

Etenkin tummia luomivärejä käytettäessä luomien pohjustus on tärkeää. Itselläni on (vanhahko) Lumenen silmämeikinpohjustusaine, jonka levitän ihan ensimmäiseksi, meikkipohjan alle. Pohjustusaineen puuterointi ennen luomivärin levitystä auttaa pysyvyyteen suunnattomasti, ainakin Lumenen pohjustusaineen kanssa. MSCHIC by Seppälä -sarjan poskipuna antaa poskille tervettä punaa oikeisiin paikkoihin ja korostuspuuteri auttaa korostamaan muunmuassa poskipäitä.

IMG_4442

Ripset ehdottomasti taivutan ja koska vain vedenkestävä ripsiväri pitää taivutukset, jätän suosista vesiliukoiset väliin. Tällä hetkellä käytössäni on MaxFactorin Masterpiece Max, mutta tuon loputtua siirryn kyllä takaisin saman merkin False Lash Effectiin, joka tuuheuttaa vielä tehokkaammin. Käytetyin luomivärisettini on muutama vuosi sitten H&M:n alelaarista pelastamani, jonka mieluisimmat sävyt ovat vasemmassa reunassa olevat vaalean vihreä sekä oranssinpunertava terrakotta. Oikean reunan vaalea sävy on muuten aivan paras korostuksiin ja kulmaluulle!

Kulmani korostan kevyesti Maybellinen kulmakynällä sekä Lumenen kulmavahalla, joka antaa kevyesti väriä sekä pitää vallattomat kulmakarvat ojennuksessa. Vaha ei jätä kulmia ärsyttävän koviksi ja tönköiksi, toisin kuin aiemmin kokeilemani kulmageeli.

IMG_4451

Pöö! Tämä mörkö on siis täysin meikitön aamunaamani, jonka tosin olen jo pessyt ja rasvannut valmiiksi vastaanottamaan nättiyttämisprosessin. Kuten näkyy, poskipääni punottavat, lisäksi ajoittaiset näppylät vaivaavat vieläkin, vaikka teini-iästä on jo aikaa.Vaaleat ja hennot ripset tuskin erottuvat ja silmänaluspusseista nyt en vaan pääse ikinä eroon.

IMG_4457

Näkyykö mitään eroa? Tässä pelkkä meikkipohja lisätty, tasoittaen näin pahimmat punotukset ja näpyt alleen.

IMG_4461

Kulmat on nyt siistitty ja poskipunaa lisätty, etteivät kasvot ole kuitenkaan ihan yksiväriset. Etenkin kalpealla iholla liian pakkeloitu naama ilman poskipunaa saa hieman kuolleen fiiliksen. Tervettä punaa se pitää olla!

IMG_4471

Sitten viimeisenä silmämeikki. Tällä kertaa terrakottaa luomiväriä koko luomelle ja hieman vihertävää liikkuvan luomen sisäreunalle. Ripsien taivutuksen jälkeen ripsiväri, jonka yrityksistäni onnistun joka kerta sotkemaan luomellekin. Vanupuikko on paras ystävä!

IMG_4473

Ja näin on siis Maija jälleen ihmisen näköinen ja edustuskelpoisessa kunnossa!

Sopulipostaus 1/10: Aamupalani

Tämä aamu lähti hieman hitaasti käyntiin, mutta onneksi ei ole mitään mitä ei iso kupillinen kahvia ja nopea aamupala ei parantaisi!

IMG_4400

Mielelläni joisin aamukahvini Muumi-mukista, mutta tällaisina aamuina on pakko ryystää isompi annos kahvia. Isoon Satumetsä-mukiin mahtuu ainakin tuplamäärä juomaa verrattuna Muumi-mukiin, joten se pääsi nyt tällä kertaa käyttöön. Haittapuoli näin isossa kupissa on se, että sen tyhjentämiseen menee kaltaisellani blondilla keskimäärin tunnista kahteen, joten viimeiset tipat ehtivät aina kylmetä. Onneksi kylmä kahvi kaunistaa ja nauttimillani kylmän kahvin määrillä olen jo huippumalliluokan kaunotar!

Aamupalaksi nappaan usein jogurttia ja tällä kertaa makuvalintani päätyi Valion Hedelmäpommiin, joka taitaa nauttia jo klassikon virkaa.

IMG_4401

Paahtoleivän jämät täytyy syödä pois, joten paahdoin itselleni myös siivun sitä. Tänä aamuna hemmottelin itseäni ja päällystin leivän viikunahillolla, ihanaa ja aavistuksen makeaa!

IMG_4403

Suurin osa tuntemistani ihmisistä jotka ovat maistaneet viikunahilloa ovat valittaneet sen olevan ihan ällömakeata. Koska viikunan ominaismakukin on jo makeanoloinen, onkin tärkeää valita sellainen hillo, johon ei ole lisätty erikseen sokeria. Kerran erehdyin ostamaan Stockmannin Herkusta hilloa, joka oli niin järkyttävän makeaa, ettei edes kaltaiseni namikettu pystynyt sitä syömään!

Toistaiseksi paras hillomerkki onkin ollut ihan lähi-S-marketista ostettu St. Dalfour, johon ei ole erikseen lisätty sokeria, vaan siinä maistuu hedelmän makeus aidoimmillaan. Suosittelen kokeilemaan!

IMG_4404

No kun kerta kaikki muutkin

Vaikken koskaan olekaan demittänyt (oon vissiin aina ollut siihen “liian vanha”), silti silloin tällöin eksyn linkkausten mukana lueskelemaan teinien ihania oivalluksia blogeista. Eräässä keskustelussa lueteltiin blogeissa ärsyttäviä asioita. Keskustelun seasta bongasin pätevän listan siitä, minkälaisia postauksia “kaikissa blogeissa” on. Mut hei apua! Eihän mulla ole ollut montaakaan noista. Ilmankos mulla ei olekaan lukijoita yhtäpaljon kuin vaikkapa Indiedays-blogeilla.

Siispä asialle on pakko tehdä jotain pikaisesti. Aloitankin lyhyen teemapostaussarjan nimeltä Sopulipostaus. Sarjaan kuuluvat seuraavat Demin keskustelusta suoraan kopioidun listan aiheet:

  • Aamupalani (useimmiten leipä ja juoma muumimukista)
  • Näin meikkaan
  • Laukkuni sisältö
  • Iltani kuluu tämän lehden parissa
  • Oi leffailta: kakka komedia ja karkkia kiposta
  • Uu kävin ostamassa Ben & Jerrysiä
  • Kaikki laukkuni
  • Siivosin vaatekaappini
  • Kokeilin sovituskopissa (järkkäri naaman edessä)
  • Kävin ulkoiluttamassa koiraani

Aloitan sarjan lähipäivinä, joten koittakaahan pysyä pöksyissänne siihen asti!