Kuinka järjestää hemmotteluilta itselle ja kavereille

Nykyelämä on yhä kiireisempää ja työpäivät venyvät pitkiksi. Työ- ja perhe-elämän yhdistäminen voi olla haasteellista. Myös nuoret ja nuoret aikuiset valittavat stressiä – opiskelun ja uranrakennuksen vaatimukset ovat yhä kuluttavampia. Kiireisen ja stressaavan elämän keskellä rentoutuminen ja itsestään huolen pito nousee entistä tärkeämpään asemaan.

Moni unohtaa pitää itsestään huolta tai säästää hemmottelussa, koska tuntee, ettei ylimääräistä rahaa ole. Pienet hemmotteluhetket voivat kuitenkin rentouttaa ja auttaa jaksamaan, joten niiden arvoa ei voi mitata rahassa. Ennen kaikkea, monen mielestä hemmottelu on erityisen rentouttavaa, kun sen jakaa ystävän seurassa.

Mitä tehdä kun kaipaa rentoutusta kaverien seurassa

Rentoutuksen on oltava jotain, mikä saa hetkeksi ajatukset pois kaikesta stressaavasta – työkiireistä, deadlineista, parisuhdeongelmista tai rahahuolista. Parasta rentoutusta onkin ystävien kanssa vietetty laatuaika, eikä tähän tarvitse käyttää paljon rahaa! Ystävien kanssa voi jutella ja pitää hauskaa. Kun haluaa hemmottelua ja rentoutusta kannattaa tehdä jotain arjesta poikkeavaa – esimerkiksi syödä ravintolassa, käydä elokuvissa tai vaikka muutamalla drinkillä. Musiikkikonserttiin meno tai teatterissakäynti on rentouttavaa luksusta, johon kannattaa silloin tällöin panostaa.

Syvällistä rentoutusta ja hemmottelua kaivatessa voi varata kasvohoidon, hieronnan tai vaikkapa manikyyrin. Erityisesti tyttökavereiden kesken nämä ovat varsinaisia hittejä. Hyvä hoitava kasvohoito tai rentouttava hieronta karistaa stressiä ja antaa voimaa arkeen. Ne hoitavat ja voimauttavat. Monista hoitoloista voi buukata kavereille esimerkiksi viereiset hierontapöydät tai peräkkäiset ajat. Myös uusi hiustyyli tai shoppailu voi olla mahtavaa hemmottelua ystävän seurassa! Uudessa hiustyylissä tai uusissa vaatteissa kulkeminen antaa hyvän fiiliksen!

Liikunta vähentää tunnetusti stressiä ja parantaa oloa. Liikunnallisten kaverien kesken kannattaakin varata aikaa jollekin liikunnalliselle harrastukselle. Optimitilanne olisi harrastaa jotain säännöllisesti, vaikka mennä yhdessä jumpalle, joogaan, kuntosalille, lenkille tai pallopelien pariin. Jos säännölliseen liikkumiseen ei riitä kaikilla aikaa, kalenterista kannattaa varata silloin tällöin päivä liikunnan parissa ystävien kesken. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi laskettelureissua, golfkierrosta, jalkapalloturnausta tai pyöräilypäivää – yhdessä liikkumisen elämysten jakaminen on kahden verroin hauskempaa ja rentouttavampaa.

Tärkeintä on tehdä jotain, mistä tykkää. Välillä on hyvä kokeilla myös uusia asioita, vaikkapa ystävän suosituksesta. Uudet kokemukset ja elämykset ovat hemmottelua parhaimmillaan, sillä ne luovat iloa ja muistoja. Tehkää ensi kerralla ystävienne kanssa jotain uutta ja rentouttavaa!

Mistä löytää aikaa ja rahaa itsensä hemmotteluun

Itsensä hemmottelu tulee nähdä sijoituksena omaan jaksamiseen – mikäli mieli ja kroppa on rento, jaksaa töissä tai opintojen parissakin paremmin. Joka kuukausi voi budjetoida palkkansa mukaisen summan omiin menoihin, joiden tarkoituksena ei ole mikään muu kuin rentoutus, hemmottelu ja hauskanpito. Stressi vähentää toimintakykyä ja altistaa sairastumiselle. Niinpä sen vältteleminen ja vähentäminen on kannattavaa kaikille.

Täytyy muistaa, että hemmotteluun ei tarvitse käyttää paljon rahaa. Pienelläkin budjetilla voi järjestää jotain kivaa ja rentouttavaa ystävien seurassa. Myös arkisilla asioilla voi hemmotella itseään – esimerkiksi herkutella laadukkaalla ja maukkaalla ruualla tai tehdä kotona kasvonaamion. Kävelylenkit ystävän seurassa ovat ilmainen ja voimauttava tapa harrastaa rentouttavaa liikuntaa.

Yksi vaihtoehto on säästäminen. Tätä varten kannattaa hankkia erityinen säästötili, sillä käyttötilillä rahan säästäminen on vaikeaa. Säästämisestä kannattaa tehdä automaattista, mielellään kuukausittaista. Helpoimmin tämä onnistuu kun laittaa kuukausittaisen maksun menemään säästötilille mielellään vaikka palkkapäivänä – näin rahoja ei ymmärrä edes kaivata! Kun säästöjä kerryttää tarpeeksi pitkään voi vaikka ostaa hemmottelun loman ja lähteä ystävien kanssa rantalomalle etelän lämpöön tai mökkiviikonlopulle, jonnekin, mihin työkiireet eivät ulotu.

Parhaat shoppailuvinkit Tampereelle

Tampere on Suomen toiseksi suurin kaupunki, joka on yliopistokaupunki ja jossa on vilkas kulttuurielämä. Tampere on myös erinomainen shoppailukaupunki, joka tarjoaa vierailijoille sekä isoja, laadukkaita tavarataloja, käsityöläisliikkeiden keskittymiä sekä originelleja pikkuputiikkeja.

Tavaratalot

Stockmannilla on pitkät perinteet Helsingin ohella myös Tampereella, ja Tampereen Stokka häikäiseekin yhtä laajalla valikoimalla kuin pääkaupunkilainen sisarensa. Tampereen tavaratalossa on myös Herkku ja erittäin kattava valikoima kansainvälisiä muotimerkkejä.

Tampereen Sokos ei jää toiseksi valikoimien suhteen, ja sen erikoisuutena on pop-up shop, josta löytyvät nuorten suunnittelijoiden asusteita ja vaatteita. Pop-upin valikoima – ja suunnittelija – vaihtuu aina noin parin viikon välein.

Ostoskeskukset

Tampereelta löytyy myös erinomaisia ostoskeskuksia, joissa voi viettää aikaa vaikka vain kahvitellen tai lounasta nauttien. Koskikeskus eli Koskari on yksi parhaista, josta löytyy noin100 erikoisliikettä. Paitsi muotiliikkeitä, tarjolla on myös elektroniikkaa, lahjatavaroita, urheilu- ja vapaa-aikaa sekä sisustusta. Erityisesti hemmotellaan myös nuoria, sillä ostoskeskuksessa on erittäin hyvä valikoima nuorisomerkkejä.

Ideapark sijaitsee n.17 km Tampereen ulkopuolella Lempäälässä, mutta sinne pääsee mukavasti bussilla Keskustorilta. Ideapark sopii koko perheen viihtymiseen, sillä monien liikkeiden lisäksi siellä on myös sisähuvipuisto Funpark sekä kulttuurikeskus Pii Poo, jossa lapset voivat viihtyä askarrellen, näytellen ja musisoiden aikuisten hoitaessa shoppailuvelvollisuuttaan.

Pikkuliikkeet yhdessä paikassa

Tampereen keskustassa, kosken rannalla, toimi aikoinaan teollisuutta, mutta nyttemmin nämä vanhat punatiilirakennukset on pyhitetty muuhun käyttöön. Kehräsaari on entinen neulatehdas ja kehräämö, josta tänä päivänä on viihtyisä miljöö lukuisille käsityöläisputiikeille sekä ravintoloille.

Vanhalla Finlaysonin alueella sijaitsee Tallipiha, jonka 1800-luvulta peräisin olevissa taloissa toimii pikkuputiikkeja, kahviloita sekä monenlaisia tapahtumia. Ja jos haluaa kokea alueen historiaa syvemmin voi matkata hevosen ja vossikan kyydissä kuten entisaikaan ikään.

Ostoskatuja

Yksi Tampereen tärkeimmistä ostoskaduista on sen pääkatu Hämeenkatu, joka kulkee läpi kaupungin keskustan. Muun muassa juuri Sokos ja Stockmann sijaitsevat sen varrella, kun myös sellaisten ketjujen liikkeet kuten H&M, KappAhl, Indiska sekä Marimekko. Hämeenkadulta löytyy myös lukuisia hyviä kahviloita ja ravintoloita, joissa voi istahtaa shoppailun lomassa.

 

Jos pikkuliikkeet kiinnostavat, kannattaa katsastaa juuri Stockmannin lähistön pikkukadut, kuten vaikkapa Tuomiokirkonkatu, Otavalankatu sekä Verkatehtaankatu. Hämeenpuisto on puolestaan upea puistokatu ja puisto, jonka varrella on paljon erilaisia taidegallerioita sekä kehystys- ja taideliikkeitä.

Torit

Tampereelle kuuluvat olennaisesti myös torit, joista mainittakoon Tammelantori sekä Laukontori. Tammelan torilta löytyy kaikkea, vihanneksista ja marjoista erilaisiin kirpputoripöytiin. Tori on myös kuuluisa erilaisista ruuistaan, joista esimerkiksi tamperelainen musta makkara on legendaarinen.

Pienempi Laukontori sijaitsee veden äärellä, joka tekee sen tunnelmasta erityisen. Torilta löytyy niin ruokakojuja kuin perinteisiä torituotteitakin.

Kirpparit

Jos on lounastanut Laukontorilla, löytyy vierestä yksi Tampereen suosituimmista kirppareista, nimittäin Radiokirppis. Se on niin sanottu itsepalvelukirppis, jossa tavaroiden omistajan ei itse tarvitse seisoskella myyntipöydän takana tavaroitaan kauppaamassa, vaan ne myydään hänen puolestaan.

Käytännössä tämä tapahtuu siten, että Radiokirppikseltä varataan pöytä, tuotteet hinnoitellaan itse ja ne tuodaan Radiokirppikselle, johon ne sitten jätetään myytäväksi. Kirppis sitten tilittää saadut rahat 6 päivän välein myydyistä tuotteista. Kätevää, jos haluaa hieman tienatakin rahaa eikä vain kuluttaa sitä.

Amurin kirppis on nähtävyys jo itsessään, sillä sieltä löytyy kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kirppari on kahdessa kerroksessa ja varsinkin yläkerta on legendaarinen, sillä se on tupaten täynnä huonekaluja, vanhoja leluja sekä valaisimia. Näiden joukossa on varmasti todellisia löytöjä, kunhan jaksaa, kuten aina kirppareilla, katsoa tavaraa läpi kärsivällisesti ja avoimin mielin.