Tamperelainen: Kuuden vaatteen syyskuu

Tänään 25.8. julkaistussa Tamperelaisessa (näköisversio lehdestä täällä ja nettiartikkeli täällä) kirjoitin asiasta, jota olen miettinyt jo hetken aikaa. Jospa tämän myötä saisin takaisin inspiraationi pukeutumiseen…

Kuuden vaatteen syyskuu

Syksy tulee ja vaatekaappi pitäisi uudistaa, taas kerran. Lisää ohimenevää pintamuotia ja halpoja trikoovaatteita, eikös niin? Entä jos en tahdokaan hankkia aina uutta, vaan vain saada olemassa olevan vaatevarastoni järkeistettyä niin, että siellä on vain omaan tyyliini sopivia, rakastettuja ja laadukkaita vaateyksilöitä, juuri sen verran, kuin oikeasti tarvitsen? Juuri nyt haluan tauon täyteen ahdetusta vaatekaapista!

Sopivaan saumaan tulikin muutaman eri muotiblogin kautta tietooni Uusi Musta -blogin kuuden vaatteen haaste. Haasteen idea on käyttää enimmillään kuutta vaatekappaletta koko syyskuun ajan.

Jotta haaste tuntuisi edes jotenkin toteutettavalta ei kuuteen vaatekappaleeseen lasketa mukaan alusvaatteita, sukkia tai sukkahousuja, kenkiä, asusteita, päällystakkeja eikä urheilu-, yö-, koti- tai bilevaatteita.

Säännöt ovat siinä mielessä joustavat, että niitä voi halutessaan muokata omiin tarpeisiinsa sopiviksi. Pääasia kuitenkin on se, että säännöistä ei jousteta haasteen aikana. Oma sääntömuutokseni on se, että mikäli syyskuun aikana löydän pitkään etsimäni hyvin istuvat farkut, saan ottaa ne käyttöön, kunhan jätän pois yhden vaatteen niiden sijasta.

Kuuden vaatteen valinta on varsin vaikeaa, kun on otettava huomioon kaikenlaiset mahdolliset tilanteet ja sääolosuhteet. Pitkän miettimisen jälkeen sain kuitenkin rajattua valintani kuuteen vaateyksilöön.

IMG_6050

Syyskuun kuusikkoni: trikoopaita ja -toppi, kahdet housut, neuletakki ja tunikamekko.

Farkkuleggingsit ovat sopivat rentoon, huolettomaan asuun. Siistimpään pukeutumiseen varasin puolestaan mustat porkkanamalliset housut. Leggingseistä en haluaisi millään luopua, mutta joudun näköjään korvaamaan ne paksuilla sukkahousuilla.

Vilukissalle välttämättömin yläosa on neuletakki. Puolihihainen raitapaita on virkistää muuten mustaa valikoimaa, mustan puuvillamekon puolestaan valitsin ihanan erikoisen mallinsa vuoksi. Spagettiolkaintoppi toimii yksinään mustien housujen kanssa, muutoin käytän sitä mekon alla hillitsemässä turhan avaraa pääntietä.

IMG_6062

Hyvästit lopulle vaatekaapin sisällölle, nähdään sitten lokakuussa!

Odotan jännityksellä tulevaa syyskuuta ja sen tuomaa rajattua pukeutumista. Haasteen edistymistä ja sen mukanaan tuomia ajatuksia raportoin blogiini syyskuun ajan, tervetuloa!

Haasteesta lisää:

13 thoughts on “Tamperelainen: Kuuden vaatteen syyskuu

  1. Kiva että joku mukin haastaa itsensä, joskaan mä en lähde tuolle 6 vaatetta -linjalle, vaan 6+6 vaatetta ja rajattu asuste- ja kenkävalikoima. Plus vielä pidensin ajan kuudeksi viikoksi. Saa nähdä miten tylsä puolitoista kuukautta siitä tulee… (onneksi on uuden duunin myötä paljon muutakin ajateltavaa kuin vaatekaappi).

    • Sikäli tuo haaste onkin kiva, kun sen saa muokattua omaan elämäänsä sopivaksi. Mä jännitän sitä, kuinka pahasti kyllästyn noihin vaatteisiin tuon kuukauden aikana… Toivottavasti en kauheasti kuitenkaan, sillä esimerkiksi tuo tunikamekko on niin ihana, että haluaisin käyttää sitä vähän väliä muutenkin. :D

  2. Mäkin sain saman haasteen, hmmm… pitäisiköhän soveltaa ja lähteä mukaan…
    Ja siis mitä!? Näyttääkö sun vaatekaappi tolta! Mulla ei mahtus t-paitakasat tonne niin millään. Oon kade, kun olet osannut karsia vaatekaappisi noin hienoon ruotuun!

    • Niin, melkein puolet mun henkarivaatteista on joko pyykkikorissa tai survottuna tuohon ylimmälle ritiläkorille, jossa säilytän puolipitoisia vaatteitani. :D Tosin karsin viimein muuton jälkeen kierrätykseen aika ison pinon pieneksi käyneitä vaatteita ja paitoja, joita en todennäköisesti tule muutoin käyttämään. Tilaa kun on vain tuon verran käytössä, on varasto saatava pidettyä niin pienenä että kaikki mahtuu… :)

  3. olen miettinyt tätä haastetta ja taidan osallistua, ihan kokeilumielessä. en muutenkaan käytä kamalasti eri vaatteita, joten luulen, että saattaa vaikka onnistuakin :)

    • Hienoa mikäli päädyt edes kokeilemaan haastetta! Mun on joskus tullut kausittain käytettyä viikkokausia noin kuutta vaatetta, mutta tuolloin asia on tullut enemmänkin luonnostaan, kun sen hetken lempivaatteet ovat päässeet enemmän käyttöön. Nyt onkin jännempää, kun mieltään ei voikaan kesken kaiken muuttaa… :)

  4. Kerrankin näkee edes jollain siistin vaatekomeron :) Pitäs miunkii noita vatteita uusia kun viimeisin ostos taitaa olla jo muutaman vuoden takaa.. ihana blogi siulla!

    • Kiitos! ^^ Vaatekaapista täytynee pyykinpesun jälkeen vamaan ottaa uusintakuva, ei se oikeasti ihan noin väljä ole, vaikka järjestystä siellä koitankin pitää. :D

  5. Ah, ihanan siisti vaatekaappi! Ja väljä! Ihan kateus iskee… Kuvasin omat kaappini myös blogiini, toisena perusteluna sille miksi otin haasteen vastaan muodossa 6+3. (Ensimmäinen perustelu on työn asettamat pukeutumiskriteerit.) Selailen juuri muiden haasteeseen osallistuvien blogeja ja vaatevalintoja läpi. Palaan varmasti tännekin seuraamaan haasteen edistymistä. :)

    • Tunika on Seppälästä, josta sen ostin muistaakseni huhtikuussa, joten sitä ei enää todennäköisesti löydy kaupasta, harmi vain! Huono puoli tuossa mallissa on se, ettei sitä mitenkään voi käyttää ilman alustoppia, pääntie kun ulottuu rintojen alle asti. Muuten tuo on kyllä aivan ihana, sopivan erikoinen ja lisäksi siinä on aina niin käytännölliset taskut. :D

  6. Pingback: Haastepäivä 1 « Silmänlumetta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>