Tyyli-inspiraatio nollassa. Vaatteet tylsistyttävät, tai ainakin ne, jotka tuolla vaatekaapissa roikkuvat. Harva vaate istuu päällä niinkuin haluaisi ja osa on lisäksi käytön ja pesun myötä varsin kulahtanutta, haalistunutta trikoota. Vino pino pakattiin juuri laatikkoon odottamaan SPR:n Konttiin viemistä. Vaatteita, jotka eivät mahdu enää päälle. Vaatteita, jotka päällä tuntee itsensä vieraaksi. Vaatteita, jotka muistuttavat siitä, kun luulin löytäneeni tyylini, mutta olin sittenkin väärässä. Vaatteita, jotka eivät sovi yhteen toistensa kanssa. Vaatteita, jotka olivat ehkä halpoja, heräteostoksia, pakkorakohankintoja, vääristä syistä haluttuja. Jäljelle jäi huomattavasti vähemmän riemukirjava kokoelma halpoja trikoopaitoja, perustoppeja, neuleita, leggingsejä. Vaatteita, jotka ovat tarpeeksi kuluneita ja haalistuneita kelvatakseen vain koti- ja yökäyttöön. Niitä vaatteita, jotka päällä hiihdetään kotona päivät pitkät villasukat jalassa meikittä, tuntien itsensä haamuksi. Vaatteita, joissa pari uutta rasvaista koiran korvatippatahraa ei enää erotu muiden joukosta.

Lopulta uhrasin kierrätyspinoon myös ne farkut, jotka ovat ainakin neljä vuotta odottaneet sitä muutaman kilon putoamista. Toivon niiden toimineen tähän asti vastaavasti kuin sateenvarjon kesällä – kun varjo on mukana, ei koskaan sada. Aika näyttää…

Onneksi pian on talvi. Talvella saan piilottaa itseni ihaniin villakangastakkeihin, joissa tunnen olevani kotonani. Saan laittaa jalkaani lapikkaat, ne harvinaiset käytännölliset kengät, jotka näyttävät silti mielenkiintoisilta asussa kuin asussa. Saan piilottaa pääni paljettipipoon ja kaksoisleukani paksuihin huiveihin. Vyötärömakkarat piiloutuvat sen seitsemänkerroksisen vaatekerran alle, ihan vain koska akryyli ja puuvilla ei lämmitä vilukissaa riittävästi yhtenä kerroksena. Ehkä saan ensi talveksi valmiiksi ihanat kashmirsekoitevillasukkani, ehkä jopa toisetkin samasta ihanan pehmeästä langasta. Kaulaliina- ja pipolaatikkoani pitäisi tosin vielä karsia, kun se ei meinaa mahtua kiinni. Mutta kuinka voisin luopua ihanista huiveistani, vaikka enimmäkseen käytänkin niitä vain kausittain muutamaa kerrallaan?

Vanhojen, poistoon menneiden vaatteiden tilalle on ihanaa hankkia uusia, tuoreita asioita. Tai olisi, jos inspiraatiota olisi tippaakaan. Jos oma tyyli olisi tasan tarkkaan hallussa. Jos tietäisi, minkä mallinen vaate näyttäisi vartalollani parhaalta. Jos tietäisi ylipäänsä mitä haluaa tyyliltään. Jos tietäisi, minkälaista persoonaa edes yrittää kuvata vaatteillaan. Jos vain tuntisi itsensä.

Jonain päivänä omistan vielä pienen, mutta täydellisen vaatevaraston, jossa mikään ei ole turhaa, vaan laatu korvaa määrän. Vaatevaraston, jossa jokainen vaateyksilö on rakastettu, arvostettu ja näyttää ylläni hyvältä. Jonain päivänä lakkaan arpomasta, minkä värisen trikoopaidan aamulla puen päälleni ja minkä legginsien tai farkkujen kanssa. Sinä päivänä mietin vain, minkä rakastamistani vaatteista haluan juuri sinä päivänä ylleni näyttääkseni juuri niin upealta, kuin tunnen olevani. Jonain talvena lakkaan suunnittelemasta, kuinka monta vaatekerrosta joudun pukemaan taretakseni sisätiloissa palelematta. Sinä talvena omistan niin lämpimiä, puhtaita materiaaleja sisältäviä neuleita, että vain yksi kerros riittää, hätätilanteessa kaksi.

Jonain päivänä en enää koe käyttäväni aina vaan samoja tylsiä vaatteita, vaan olen onnellinen voidessani käyttää rakastamiani, kauniita vaateyksilöitä kerran toisensa perään.