Häähuumaa
Viime viikonloppuna piipahdimme eräissä sukuhäissä, jonne alunperin suunnittelin tekeväni asun itse. Sain kuin sainkin mekon valmiiksi perjantai-iltana, mutta loppujen lopuksi päädyin pukemaan erään toisen mekon, niin sain mielestäni tilaisuuteen riittävän juhlavan kokonaisuuden. Huoleni tosin oli aivan turha, sillä perisuomalaiseen tapaan asuja oli häissä aivan laidasta laitaan. Osa vieraista oli juhlavasti pukeutunut, mutta löytyipä seasta trikootunikoita ja sporttiballerinojakin.
Oma asuni oli siis seuraavanlainen. Vilan satiinimekko yhdistettynä valkoiseen (varsin tätimäiseen) jakkuun. Mustat avokkaat jalkaan, helmet kaulaan ja korviin, niin konservatiivinen juhla-asu on valmis. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta tykkäsin kovasti kokonaisuudesta. (Huomatkaa erityisen jäykkä poseeraus, ruostuneet ovat taidot näin kesän myötä...)
Ennen juhlaa oli pakko värjätä juurikasvu piiloon, sillä se oli päässyt aika megalomaanisiin mittoihin. Hermostuin totaalisesti hiusvärihyllyn luona siihen, miksi Suomessa ei voida myydä mitään muita tuhkaisia sävyjä (esim. 8.1 olisi lähes täydellisesti omaa luonnollista väriäni mukaileva), kuin niitä superblondaavia, vaikka muualla maailmassa niitä on juuri niissä sarjoissa, joita täälläkin myydään. Siksi nappasinkin käteeni ruskean paketin ja kokeilin piiloblondin elämää, ainakin hetkeksi. Värin pitäisi olla kevytväri, joten hyvällä tuurilla se haalistuu vaaleammaksi ajan myötä, jolloin pääsen takaisin projektini "Oman värin kasvatus" pariin.
Tumman hiusvärin kanssa sain lopulta otettua käyttöön blogimiitistä saamani Pieces-kukkapannan. Se toimi kätevästi mustavalkoisen asun korostusyksityiskohtana ja teki myös hiustenlaiton varsin helpoksi. Hieman puuterivahaa takaraivoon volyymia tuomaan ja lakalla tukka sileäksi päältä. Helppoa, nopeaa ja huoletonta.
Tää seuraava kuva on sitten omistettu Marille... Heppaheppa!



Tykkää
28.07.2010, 15:54
Iih!! Kiitos omistuskuvasta! :D Se sanoo iihahaa.
28.07.2010, 17:16
Koppodikoppodi!
28.07.2010, 17:10
Ootko koskaan ajatellut, että voisit tilata ulkomailta hiusvärin, jos ei sitä täydellistä sävyä löydy Suomesta?
Ainakin Look Fantastic myy jotain hiusvärejä, varmaan moni muukin kauppa.
28.07.2010, 17:18
Hyvä vinkki! Itse tosin mieluiten käytän värisarjoja, joihin mulla on jo valmiiksi kokemusta, joten ainoaksi mahdollisuudeksi taitaisi jäädä se, että nakitan langon brittiläisen tyttöystävän ostostelemaan puolestani ja postittaa Suomeen… :D