Olen ollut niin kiltti, että joulu voisi tulla jo puoli vuotta etukäteen. Jos näin vaikka kävisi, kuuluisi toivelistani ensimmäiseksi toiveekseni Mhannin James-laukku, greigenä tietysti, olenhan ollut heikkona vaaleaan harmahtavaan nahkaan jo vuosikaudet.
Paitsi että se on mahdottoman kaunis, se on myös miellyttävän pelkistetty. Käytännöllisen kokoinen, jotta mukaan mahtuu vesipullo ja kaikenlainen muu tarvittava pikkusälä, mitä ilman ei voi elää.
Pitkä kantohihna mahdollistaa käsien vapauttamisen kaikenlaiseen tarpeelliseen, esimerkiksi shoppailuun, pyörällä ajoon tai mustanmakkaran syömiseen torikojulla. Tukeva nahka materiaalina on kestävä valinta ihmiselle, joka on kyllästynyt rispaantuviin tekonahkalaukkujen hihnoihin.
Kaksi erillistä vetoketjuosastoa takaavat tärkeimpien tavaroiden tallessapysymisen ja koska toinen osastoista on pehmustettu tietokonetta varten, olisi James oivallinen kumppani myös rakkaalle Ompulleni. Vetoketjutaskujen väliin jää näppärä tila kaikelle tilaavievälle tavaralle, joka ei taskuvarkaillekaan kelpaisi. Vai haluaisitko sinä viikkokaupalla kassissa pyörineen, paljon käytetyn vesipullon tai nyppyyntyneen kaulaliinan??
Koska joulua tuskin voi aikaistaa, ja kiltteytenikin on täysin subjektiivista, joudun vain haaveilemaan Jamesistani, kunnes hennon itse hankkia sen itselleni. Jos olisin rikas, saattaisin lahjoittaa samanlaisen, mutta erivärisen, miehellenikin, joka on ollut erityisen kiltti…
Tämä ei missään nimessä ollut maksettu mainos, mutta mikäli hyvä haltiatarkeiju lukee tätä, en jälkikäteen tarjotusta lahjuksesta toki kieltäytyisi!


