Vacation in a Box

Viime viikolla hiustenvärjyyreissulla Parturi-Kampaamo Rastassa jäin pitkästä aikaa Tigiloukun uhriksi. Tigin uusi, luonnonmukaisempi sarja Love Peace and the Planet on kiinnittänyt kiinnostukseni jo jonkin aikaa sitten, mutta toistaiseksi olen jäänyt vaille tuon sarjan tuotteista.

IMG_4217

Marraskuisella hiusmallikeikallani hiukseni pestiin ja muotoiltiin kokonaan tämän sarjan tuotteilla, joten hyviksi olin ne jo silloin todennut. Etenkin ihastuin sarjan tuotteiden herkkään, mutta kuitenkin vahvaan tuoksumaailmaan.

Sarjan tuotteissahan ei siis käytetä parabeeneja (jotka voivat aiheuttaa joillekin allergiaa), sulfaatteja (pesevät liiankin tehokkaasti) eikä keinotekoisia väriaineita tai tuoksuja.

IMG_4218

Mutta niin, takaisin viime viikkoon. Kampaamossa oli myynnissä Vacation in a Box -tuotesetti kampanjahintaan enkä voinut sen kutsua vastustaa. En vaan enää malttanut odottaa päästä kokeilemaan tuon sarjan aineita…

IMG_4239

Pakettiin kuuluivat siis Walking on Sunshine -kiiltoshampoo, hiuksiin jätettävä Let It Be -hoitoaine sekä Totally Beachin’ -muotoiluneste.

IMG_4243

Walking on Sunshine -shampoo tuoksuu inkiväärille, mandariinille ja limelle. Yhteistuoksusta tulee eniten mieleen Malacon Truly -hedelmäviinikumikarkit ja on hyvin lähellä, ettei tuoksu ole makuuni liiankin imelä. Omiin, tällä hetkellä kuivahkoihin hiuksiini shampoon pesuteho on melkein liiankin tehokas, vaikka sisällysluettelon aloittavatkin Aloe Veran lehtimehu (hih) ja vesi. Kunhan saan pääni taas tehohoidettua paremmaksi, voinen paremmin arvioida shampoon hoitavia puolia, tällä hetkellä kun niitä ei juuri huomaa kun shampoon jälkeen pääni on kuin vanuttunut villasukka, tosin hieman vähemmän vanuttunut kuin useimmilla muilla shampoillani pestessä.

IMG_4242

Let It Be on hiuksiin jätettävä hoitoaine, joka tuoksuu mantelille ja kirsikalle. Tuoksusta tulee kaikista eniten mieleen Runebergin tortut, nam! Koska shampoopesussa pääni on viime aikoina huopunut takkukasaksi, joudun suihkussa käyttämään hoitoainetta ihan jotta saan hiukseni selvitettyä. Näin ollen en ole kokeillut tätä hoitoainetta ainoana aineena, vaan suihkun jälkeen olen levittänyt tätä ns. latvahoitoaineeksi. Ihmeitä en ole vielä huomannut, mutta toisaalta eipä nämä latvat ole pahemmin takkuuntuneetkaan.

IMG_4241

Totally Beachin’ -muotoiluneste, eli siis surffisuihke, lupaa antaa tekstuuria hiuksiin ja tuoksuu makiasti kookokselle, mangolle ja vaniljalle. Eniten olen käyttänyt tätä ihan föönauksen alle, hieman tukea antamaan – toimii. Pari kertaa olen myös suihkutellut kuiviin hiuksiin, jolloin niihin saa puristeltua hieman tuuheutta ja taipuisiin hiuksiini jopa ihan inasen laineitakin. Jos tätä suihkuttaa liikaa, tulee ei-niin-ihanan tahmaiset, likaisennäköiset hiukset, mutta näin taitaa käydä suurimmalla osalla muotoiluaineista jos niitä laittaa liikaa. Tästä aineesta on arvioita näkynyt mm. näissä blogeissa.

5 thoughts on “Vacation in a Box

  1. Mulla on saman sarjan tekstuurivahaa (cherry almond, eli Dr Pepper -rakastajan unelmatuoksu) ja tykkään siitä älyttömästi!! Tahtoisin ehdottomasti tota biitsisuihketta, ihan jo sen tuoksun takia :P Plus uskoisin sen olevan täydellinen kesäkampauksen luoja. Täytyypi katella jos saisin täältäkin jostain metsästettyä tommosen paketin :)

    • Mua kiinnostaa se tekstuurivoide, mikä on samanmoisessa pullossa, kuin tuo hiuksiin jätettävä hoitoaine, jos sillä vaikka saisi tähän liruun jotain ytyä. :D
      Surffisuihke on kyllä aika valloittavan tuoksuinen, onnea etsintään!

  2. Mua on kiinnostanut myös nämä tuotteet, mutta juuri noiden tuoksujen takia olen jättänyt ne kauppaan. En voi sietää esimerkiksi kookoksen tai vaniljan tuoksua :D Jotain surffisuihketta voisi kyllä kokeilla, ehkäpä sitten joltain muulta merkiltä…

    • Jos kookos ja vanilja tökkivät, en todellakaan suosittele tätä Tigiä sulle! :D Muistaakseni myös jonkin muun merkin surffisuihkeessa lienee kookosta tuoksussa, mutta se varmaan selvinnee ainetta tuoksuttelemalla… Onnea etsintään!

  3. Pingback: Maaliskuun saldo « Silmänlumetta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>