Perjantaina saapunut uusi sohva on nyt kunnolla koeistuttu ja ihanan pehmeäksi todettu. Väri on keväisen raikas, pellavaisen vaalea. Lähiaikoina on vielä muistettava suihkutella tuo kangaspinta tekstiiliteflonilla, niin ei tarvitse murehtia jos jotain sattuisi läikähtämään sohvalle.
Sohva on niin massiivinen, että asuntomme rajoissa oli mahdotonta mahduttaa se kerralla kuvaan. Onneksi laskelmamme pitivät sen verran paikkaansa, että se olkkariimme ylipäätään mahtui. Ainakaan ei olisi ollut varaa olla yhtään isompi… Pääasia silti on, että tuossa mahtuu kaksi keskimääräismittaista henkilöä löhöämään jalat oikosenaan, ja että mahdolliset vieraatkin mahtuvat istumaan (silloin kun ei löhötä).
Sohvapöytä meiltä tosiaan vielä puuttuu, mutta on kovassa etsinnässä. Toistaiseksi olemme pärjänneet pelkällä pehmoisella rahilla (joka aukeaa vieraspatjaksi) mutta nyttemmin olemme alkaneet kaivata jotain riittävän tukevaa alustaa, johon voisi kahvikuppinsa laskea ilman pelkoa sen kaatumisesta. Hakusessa olisi siis kiva, nätti ja käytännöllinen sohvapöytä, joka täyttäisi niin isännän vaatimukset hillitystä linjasta, kuin mun toiveeni persoonallisuudesta. Jotenkin en oikein (vielä ainakaan) lämpiä sille halvimmalle Ikea-vaihtoehdolle, vaan haluaisin jotain aavistuksen erikoisempaa…
Kuvissa tuo sohva näyttääkin kovasti pienemmälle, kuin oikeasti. Jopa suuriksi luulemani sohvatyynytkin näyttävät kuvassa niin pikkuruisille! Verrokkina sohvatyynyt aiemmassa (vieraspeti)sohvassamme, perspektiiviä antamaan.
Juuri nyt jipottaa niin paljon, ettei päästä tahdo irrota edes järkevää tekstiä! Viikonlopun koomakaan Rhian mahtavien tupareiden jäljiltä ei asiaa helpottanut mutta toivotaan että ulkona paistava aurinko saisi tähänkin tyttöön taas energiaa. Ainakin se on sulattanut viimeisetkin lumet meidän parvekkeelta, mahtavaa!!




Mites kun teillä on vissiin isännällä taito hyppysissä niin sehän pystyis näppärästi tekeen tohon teidän rahiin semmosen puisen tarjottimen päälle, se ois kovempi pinta kuppeja varten ja kun pitää muodot hillittyinä niin sopis isännänkin toiveisiin. Siihen sitte joku sopiva petsi ja vaha tai petsi ja lakka päälle ni avot. Malliltaan se vois olla vaikka n. 15 cm kapeampi kuin rahi itsessään ja päissä ois semoset jalat jotka menis rahin sivuja pitkin vähän matkaa niin että pysyy tukevasti paikallaan rahin päällä. Saikohan tuosta nyt mitään käsitystä. Oon nähny sen tapaisia sohvan käsinojalle asetettavia tarjottimia ja ne näytti musta hirmu käteville.
Tuolta ainaki löytyis vähän osviittaa mitä tarkotan –> http://slaughter.wordpress.com/2008/10/19/sohvan-kasinojatarjotin-jamapaloista/
Tuo on kyllä meillä yhtenä vaihtoehtona, ja mies kyllä sellaisen väkertäisikin… Itse kaipaan kuitenkin jotain sellaista, johon saisi hieman ehkä säilytystilaa alahyllyn, tms. muodossa ja tuo rahi voisi toimia ihan varaistuimena.
Ihana sohva! Tulee sellainen olo että tekisi mieli hypätä sinne löhöilemään :) Me kaivattaisiin myös sellaista kunnon löhösohvaa mutta 46,5 neliön kämppä asettaa omat vaatimuksensa sille :D
Meillähän on neliöitä se noin 54 ja tuo sohvan koko on aivan olohuoneemme kipurajoilla. Tosin tässä jo käsinojatkin vievät leveydestä noin 30 senttiä kummaltakin puolelta, joten lienee mahdollista löytää pienempäänkin asuntoon mahtuva löhösohva. Yksi vaihtoehtohan olisi muuten hankkia kaksi divaania ja laittaa ne vierekkäin, jolloin esim. pariskunnasta kumpikin saisi jalat oikoselleen. :)
Kyllä tossa kelpaakin löhötä. Ja joo, kannattaa vedellä ne suihkeet ennen kun on liian myöhästä…
Hei entäs tämmönen ikea-pöytä:
http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/00134108
Häissä tuli aikoinaan testattua kangasteflonin kestokykyä, joten ehdottomasti aion suihkutella tuon sohvan lähiaikoina, kunhan vaan muistaisin ostaa lisää tuota ainetta. On se vaan niin kivaa, jos jotain nestettä esim. kaatuu, se jää kankaan pinnalle pisaroina jotka on ihanan helppo pyyhkäistä pois.
Oon muuten joskus tuota Ikean pöytää katsellut, mutta isännän makuun se ei käy ja lisäksi se on meidän tarpeeseemme turhan pieni. Kiitos vinkistä kuitenkin! :)
Mullahan on tollanen samanlainen rahi, ja se toimii nätisti sohvapöytänä. Ostin siihen sellasen tarjottimen näköisen hässäkän, ja hyvin toimii :)
Toistaiseksi tuo kyllä ajaa asiansa sohvapöytänäkin, muovitarjottimen kanssa, mutta nyttemmin olen kaivannut sellaista sohvapöytää, jossa olisi myös jonkinlaista pientä säilytystilaa mm. kaukosäätimille, peliohjaimille ja muulle pikkukrääsälle, tällä hetkellä kun nuo lainehtivat ympäri olohuonetta ja aina käden ulottumattomilla. :D