Ei vielä ihan ikäloppu

Tänä vuonna synttärini on kulunut varsin rennoissa, joskin hieman yksinäisissä, tunnelmissa. Mies lähti työreissulle ja jätti mut viettämään synttäreitä yksin, eikä erityistä tekemistä juurikaan ole ollut, joten olen tehnyt päivän hommat pidemmän kaavan mukaan. Nukuin pitkään ja nautiskelin rauhassa aamupalaa joskus iltapäivän alkupuolilla. Nyt illalla päädyinkin hieman testailemaan juttuja tulevaa lauantaita varten, jolloin pidän pienimuotoiset synttärijuhlat 80-luvun teemalla. Teeman vuoksi siis päässäni on folioita, päädyin kokeilemaan miten päähäni onnistuisi feikata permanenttia. Toki huomasin vasta puolessa välissä, että niskahiukseni ovat ihan liian lyhyet käherrettäviksi!

IMG_4274

Lupasin esitellä porukoiden luota viime sunnuntailta erään löytöni, joka onkin ollut tällä viikolla ahkerassa käytössä. Sovittelin huvikseni äitin loimusamettimekkoa ja totesin sen istuvan päälleni yllättävänkin kivasti! Hihat ovat toki hieman lyhyehköt, mutta paljastavat kivasti ranteet, jolloin myös rannekorujen käyttö mahdollistuu. Itse mekkohan on ihan aitoa ysäriä, joten matkani kohti kasaria on käynnistymässä.

IMG_4248

Erityisesti tykkään siitä, miten kivasti mekko istuu selkäpuolelta, notkoselästäni huolimatta! Aiemmin viikolla asustin mekon Jimmy Choo for H&M -nahkavyöllä, mutta näin kotona hengaillessani en kaivannut mitään kiristävää ylleni, joten ihan basiccina mentiin.

IMG_4269

Testailin myös meikkijuttuja viikonloppua varten ja sain elämäni ekaa kertaa tökättyä irtoripset paikoilleen! Mahtavaa! Nuo kuvassa esiintyvät irtoripset eivät tosin ole ne, jotka lauantaina laitan vaan bileitä varten mulla on varastossa jotkin vielä hienommat. Kaveriksi testailin varastoistani löytämääni turkoosia luomiväriä, mutta, harmi, kamera söi kaikki värit ja kokonaisuus näyttää kuvissa ihan liian miedolta todellisuuteen verrattuna…

IMG_4273

Huomenna onkin aika ihan tosissaan aloittaa valmistelut juhlia varten. Ainakin pitänee siivota (ärrinmurrin) ja leipoa täytekakku ja käydä kaupoilla hankkimassa joitain tarvikkeita ja tarjoomisia. Tähän mennessä olen ottanut varsin rennosti asian suhteen, ihan vain koska siinä vaiheessa kun annan itselleni luvan miettiä ja järkätä asioita, pääsee helvetti valloilleen ja kutakuinkin stressaan pääni puhki. Siispä mieluummin myöhemmin kuin aiemmin. :D

4 thoughts on “Ei vielä ihan ikäloppu

  1. Oon lukenu blogias jo pitemmän aikaa, mutta nyt uskaltaudun kommentoimaan ekaa kertaa! Pitää udella, että oliko noiden irtoripsien laitto vaikeaa? Olis kiva koittaa niitä joku kerta, mut en oo vielä uskaltautunut. Ostettu on, mut liiman kanssa väkertäminen mietityttää. Lähtikö ne helposti irtikin? Laitahan iiiiso kuvapläjäys kasaribileistä :D Kivaa viikonloppua!

    • Joskus nuorempana oon ährännyt noiden irtoripsien kanssa monet kerran kertaakaan onnistumatta. Nyt hieman muilta vinkkejä kuunnelleena uskaltauduin kokeilemaan uudestaan ja onnistuihan se lopulta! Ripset olivat ihan Seppälästä ja käytin pakkauksen omaa liimaa. Itse sain ripset irti ihan kun varovasti vähän kerrallaan niitä nyin kummastakin reunasta alkaen. Tiptoes-blogissa on ollut pätevänoloinen opas ripsitupsujen kiinnittämiseen, josta voi saada jotain hyviä vinkkejä myös kokonaisten ripsinauhojen kiinnittämiseen.
      Kiitos kommentista, mukavaa viikonloppua myös sulle! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>