80-luvun parhaimmistoa

Lauantaisissa kasaribileissä ei ainakaan ollut tarjottavista puute, joskin osa suunnitelluista jutuista unohtui jääkaappiin (hups!).  Bileiden loppusiivous on aina paljon helpompi ja miellyttävämpi, jos vieraille on ollut tarjolla kertakäyttöjuttuja, varsinkin jos taloudessa ei ole neljää kättä tehokkaampaa tiskikonetta.

IMG_4298

Värikkäät skumppalasit sopivat teemaan kuin nakutettu samoin kuin joka juhlissa jo perinteeksi muodostuneet cocktailtikut. Pitkään nukutun aamun jälkeen meidän valmisteluaikataulumme kusaisivat tyylikkäästi ja puolet tarjottavista oli vielä tekemättä kun ensimmäiset vieraat saapuivat. Onneksi on kultainen mies, joka muunmuassa väkersi nuo tikut, teki salaatin, sekoitti dipit, koristeli täytekakun (josta ei tietysti ole kuvaa) ja muutenkin isännöi koko illan erittäin mallikkaasti. En olisi pärjännyt ilman!

80s 43

Boolissa ehdottoman parhaat jääpalat ovat pakastemansikoita, jotka tekivät vielä boolin loputtuakin kauppansa boolimaljan pohjalta. Erään netistä löytämäni ohjeen innoittamana päätimme laittaa purkillisen ananasrenkaita koristeeksi, mutta ne pirulaisethan vaan upposivat pohjaan. Mälsää…

80s 38

Karkkiakin piti olla, ja lisää saatiin tyttöjen mukana, joten mulla onkin kiva varasto poismässytettävänä. Onneks karkki on hyvää, ainakin silloin tällöin nautittuna. Tässä Iässä (TM) nuo alkavat vaan kerääntymään sekä vyötärölle että leuan alle ja alleihin, joten ei voi enää ihan siihen tahtiin namustella, kuin auvoisessa teini-iässä.

80s 35

Salaatti ja etenkin fetakuutiot kävivät hyvin kaupaksi. En yhtään muuten ihmettelekään että fetakuppi oli ensimmäinen tyhjentynyt tarjoiluastia, olivathan nuo sitä mahottoman hyvää Apetinan vihreässä tetrassa olevaa fetajuustoa. Ihanan kermaista ja pehmeää!

maiskulin kasarisynttärit 064

Helppoa ja hyvää on myöskin pastasalaatti, johon tulee puoli pussillista makaronia, 3 paprikaa eri väreissä, suolakurkkukuutioita, kinkkusuikaleita tai -kuutioita sekä kastikkeeksi kevytmajoneesia (plus hieman suolaa ja pippuria tai muita haluamiaan mausteita).

maiskulin kasarisynttärit 051

Niin ja tietysti tsipsei ja dippei!

80s 37

Lauantainahan vietettiin myös Earth Houria, jolloin valot sammutettiin klo 20.30-21.30 väliseksi ajaksi. Kasariteemaan sopikin täydellisesti hohtotikkujen kanssa leikkiminen! Europe Housesta löysin kympillä 50 tikun setin, joten kaikille riitti noita yllin kyllin. Osa oli harmillisesti kyllä susia, jotka eivät hohtaneet, mutta koska noita oli niin paljon, ei haitannut!

IMG_4314

Jossu ja Noora poseerasivat pimeässä, arvaa kumpi on kumpi!

IMG_4313

Myös Pikku-Potsi pääsi koristamaan korvansa hehkuvilla renkailla.

IMG_4319

Julia pääsi tulemaan Lappeenrannasta asti ja myöskin testailemaan meidän vieraspatjaksi aukeavaa rahiamme. Aamulla vaan isäntäpariskunta nukkui melkein pommiin kun kellojen kääntyminen yllätti (ja niiin väsytti) ja jäi suunniteltu rauhallinen aamiaishetki nauttimatta, kun piti saada vieras ajoissa rautatieasemalle. Ehkä seuraavalla kerralla paremmin!

IMG_4344

Marian oranssit luomivärit olivat kyllä ihan parhautta, samoin kuin koko Madonna-lookki!

80s 65

Rhialla oli aivan mahtava Dynastia-henkinen asu glitterkauluksineen ja sulkahartiakoristeineen! Rieppa puolestaan vältteli varsin onnistuneesti kameraa, mutta ennätti siinä samalla kaatamaan meidän vaalealle sohvalle punkkua ja nyysimään kotiinlähtiessään mun hattuni! No, punaviini onneksi lähti Vanish Oxi Action Sohva & Matto -puhdistusaineella pois (<3) ja hatun kohtalokin oli silkka vahinko. Riepalla nimittäin on itsellään samanlainen trilbyhattu, jota oli käyttänyt aiemmin päivällä ja illalla kotiinlähtiessä mun hattuni lähti luontevasti mukaan. Eihän ne nyt ole bileet eikä mitkään, jos ei muutama kommellus satu! Mieluummin tuollaisia, joista ei pysyvää haittaa tule…

80s 40

Ihanaa, että Marikin pääsi tulemaan Seinäjoelta asti! Tuo krepattu sivuponnari aiheutti kyllä eräässä lyhythiuksisessa bloggaajassa pienoista kateutta, mutta jospa se tukka tästä vielä kasvaisi…

80s 44

Myös ite irvistin (eiku puin) -blogin tiiti kiusasi meitä liikuntaa harrastamattomia esittelemällä muodokkaan lihaksikkaita olkapäitään. Ehkä mullakin joku päivä…

80s 26

Rhian James May oli laittautunut oikein perusteellisesti kasarirokkari(poppari?)tyyliin…

80s

… samoin kuin Riepan James May, jonka kiharat olivat astmakohtauksen veroiset. Mun Richard Hammondini ei halunnut kuviin, vaan pitäytyi vaivihkaisena takapiruna. Enää puuttuu vain Jeremy Clarkson sarjasta, kellä olis? (Toim. huom. jos vitsi meni ohi, katso enemmän Top Gearia)

80s 50

Kaiken kaikkiaan oli mahtavaa että porukka jaksoi näin panostaa teemapukeutumiseen! Toisaalta tämän päivän muotiin kuuluu paljon ainesosia juuri 80-luvulta, joten jo vaatekaapissa olevista ja normaaleista vaatekaupoista löytyvistä vaatekappaleista oli mahdollista sopivien asusteiden kanssa yhdistellä tunnistettavasti kasarityylinen asu.

Muiden ihanien kuvia ja turinoita bileistä löytyy allaolevista linkeistä:

Osa kuvista ovat omiani, osa lainattu Marilta ja osa (lisenssillä) Marialta. Kuvien linkkejä seuraamalla selvinnee, kenen Flickr-tili on kyseessä.

9 thoughts on “80-luvun parhaimmistoa

  1. Hihi! :D Miksen tajunnu heittää tiitille et “mullapas on olkatoppaukset!” :D Teillä oli kivan olonen kämppä ja tykkäsin perseitten puristelusta.

    Kiva kun kerroit mitä fetaa toi oli, pakko varmaan lähteä pian hakemaan kaupasta itellekin.. :)

  2. Kerää koko Top Gear =) Mistä me saadaan Jeremy? Huippukivat bileet oli. Ruoka oli hyvää ja muutenkin oli mukava porukka koolla. The Stig vaan oli tapansa mukaan kovin vähäpuheinen. Lisää tällästä!

    • Joo, se Stig vaan tuijottaa syyttävästi tuolla telkkarin vieressä, jos löhöilee liian pitkään. Se on muuten myös oikeesti paljon pienempi kuin telkkarissa annetaan ymmärtää! :D Ja ehdottomasti lisää tämmösiä pippaloita!

  3. Saaks määki arvata kumpi oon! :D

    Ja nyt vasta kuvista tajusin Marian hienon luomivärin! En koko illan aikana hoksannut tuollasta yksityiskohtaa, ohops katoinko vähän huonosti vai olinko vaan ottanu yhen liikaa.. :D

  4. hihii, meikän perusilme! munkin muuten piti kysäistä, että mitä fetaa se oli, kun oli niin hyvää, mutta selvispä sekin :) onneksi parkkeerasin itseni suoraan siihen tarjoilujen viereen (ja piilotin sen lautaspinon tyllihameen alle, niin varmistin, että sain ite eniten.).

  5. Pingback: Porkkanapiirakka « Silmänlumetta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>