Raitaa ja löysää

Sinnehän koko viikko humpsahti ihan huomaamattani, kun oli jotain tekemistäkin. Alkuviikko tosin meni ihan vain risteilynjälkeisestä väsymyksestä (koomasta) palautuessa, mutta keskiviikkona äiti tuli päiväseltään kylään, joten mun oli ihan pakko rykäistä itteni ylös koomastani. Pyörähdimme kaupungillakin, mutta tuolla reissulla hankin vain yhdet alehousut, jotka vielä tarvitsevat hieman lahkeiden kavennusta ennen käyttöönpääsemistään.

Torstaina (opintotukien tultua) kävinkin sitten uudestaan kaupungilla sovittamassa muutamaa vaatetta, jotka jäivät keskiviikkona mietityttämään. Gina Tricot’n alerekistä löysin vaikka mitä, lisäksi hankin mm. ensimmäisen Selected Femmen vaatteeni. Näitä uusia vaatteita pääsinkin käyttämään jo perjantaina, kun hyppäsin miehen kyytiin työreissulleen. Vietinkin koko päivän Raision Ikeassa koeistumassa sohvia ja nojatuoleja, sekä esisäätämässä tätä uutta sivustoa iPhonellani.

IMG_3540

pitkähihainen GinaTricot / raitatunika VeroModa / neuleliivi Selected Femme / leggingsit GinaTricot

Lauantaina piipahdimme anopin luona syömässä, jonka jälkeen linnoittauduin kotiin tietokoneen äärelle koodaamaan ja säätämään vähän vielä lisää. Onneksi isäntäkin oli yömyöhään baarissa, joten sain hyvän tekosyyn valvoa pitkään säätämässä, kun toinen ei ollut käskemässä nukkumaan.

IMG_3541

Päälleni sekä perjantaina että lauantaina vetäisin uusia vaatteita oikein urakalla. Pitkänmallisen raitapaidan/-mekon kotiutin Stockmannin kanta-asiakasalennuksesta, merkki on Vero Moda. Onni oli, että satuin nappaamaan pöydän viimeisen mustavalkoraitaisen yksilön joka vielä sattui olemaan oikeaa kokoa. Vilukissana survaisin puolihihaisen trikoon alle vielä mustan pitkähihaisen trikoopaidan, etteivät käsivarteni aivan jäätyisi. Tuo Selected Femmen merinovillainen neuleliivi on aivan ihanan rennon mallinen, kuten selkeästi kuuluukin olla, koko kun on se S. Suurensuurista kädenteistä näkyy kuitenkin hieman hoikempaa vyötäröä, joten löysästä mallista huolimatta ei vaate visuaalisesti lisää kiloja niin kovin hirveästi. Jalkaan ihan trikoiset leggingsit, niin mukavuus ja rentous on taattu!

3 thoughts on “Raitaa ja löysää

  1. Ei hitto, taidan mennä nukkumaan, ku luin meinaan että “tuolla reissulla hankin vain yhdet ALUShousut, jotka vielä tarvitsevat hieman lahkeiden kavennusta ennen käyttöönpääsemistään.” :´D

    • Hih, onneks mun reisillä meinaa olla melkein toisinpäin noiden alushousujen lahkeiden kanssa, että saisi ennemminkin isontaa. XP Mukava muuten huomata etten ole ainoa, joka välillä lukee ihan mitä sattuu! :D

  2. Pingback: Helmikuun saldo « Silmänlumetta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>