Viikonloppu ja tämä päivä ovat menneet mukavuusvaatteissa, toisin sanoen leggingseissä ja pehmoisessa neuleessa, ulkoilmassa tyyliä ylläpitivät mm. paljettipipo ja uudet korkolaput saaneet lahjoitusnilkkurit. Ystävänpäivänä tuntui vaikka ja mikä menevän pieleen, mutta onneksi fiilis kohosi iltaa myöten eikä nukkumaan tarvinnut mennä möksismielellä.
Tänään piipahdin vain pikaiseen lähikaupoilla, jossa onnistuin turhautumaan totaalisesti kunnollisten mustien sukkien noin koossa 36-37 puutteeseen. Mun pitäisi taas pitkästä aikaa täydentää tavissukkavarastoani, mutten tänään viitsinyt lähteä Hervantaa pidemmälle metsästämään. Ihan mikä tahansa malli kun ei kelpaa, pitäisi olla mm. oikeaa kokoa, ei kovin lirua materiaalia, pysyä jalassa myös kävellessä ja kenkää jalasta ottaessa, pitää kokonsa pesussa ja kuivausrummussa, mustat, erottua malliltaan jotenkin miehen mustista sukista, … Etsintää jatketaan myöhempänä ajankohtana.
Taisin jo aiemmin paljastaa sivulauseessa että hankin Gina Tricot’n alerekistä kolme samanmallista neuletakkia eri väreissä. Violetin olenkin jo esitellyt aiemmin, nyt pääsivät käyttöön muut kaksi, päällekkäin puettuina. Väreinä siis harmaa ja vaalean harmaanruskea.
Tuunailin neuletakeista hieman tyköistuvamman version kietaisemalla etupuoliskot ristiin päällekkäin ja kiinnittämällä päällipuolelle jääneet nappilistat kyljestä ja olkapäältä yhteensä kolmella hakaneulalla. Jotenkin koin tämän mallin aivan näköisekseni ja oloisekseni, mukavaa, pehmoista ja kuitenkin hieman vartalonmallia paljastavaa, ettei aivan muodottomaksi rupea.
paljettipipo Pieces / neuletakit ja leggingsit Gina Tricot / kengät Aventura
Seuraavaksi jatkan tatuointikuvien katselua ja suunnittelua (haaveilua). Lähestyvä kesä on taas vaihteeksi lisännyt kuvahimoani, eikä asiaa tippaakaan auta silloin tällöin tipahtelevat jutut blogimaailman tatuointikäynneistä. Että kiitti vaan vitusti, Nadja, Bubble, Arez, muutamia tuoreimpia nimetäkseni! Pari hassua ideaakin mulla päässäni jo on, mutta vielä täytyy niitä miettiä ja mahdollisesti jalostaa, enhän sentään halua katua päätöstäni…




Onpa mainio neuletakkikietoutuma!
Kiitos! Mua hieman kyllä harmittaa, etten hoksannut noiden neuletakkien hienoutta ennenkuin alerekin kautta, sillä nyt en millään pääse hamstraamaan tuota kaikissa mahdollisissa väreissä, enkä edes tiedä mitä kaikkia värejä missaan! :)
Buahaha ;D Vielä ehtii ottaa tatskan ennen kesää.. Kun sitten kuitenkaan sitä ei saa altistaa auringolle muutamaan viikkoon.
Hieno toi neuleviritelmä :)
Vielä onneksi on aikaa, ehkäpä jopa ensi kuussa tulevan vanhenemisen kunniaksi. Sitten jäisi aikaa parannella ennen aurinkokautta… Kunhan vaan saan pienen hetken ideoitani sulatella, jotta olen aivan varma toteutuksen pienistä yksityiskohdista. :D
ohoo, kiva neuletakkitsysteemi! hihii, mun maku tatuoinneissa on sen verran tyyliä “isoa ja mustaa” etten olen ikinä raaskinut itselleni sellaista ottaa. ehkä ihan hyvä :D
Onneksi oon sen verran kilttityttö ja hissuttelija, etten (ainakaan ekalla kerralla) uskaltaisi ottaa mitään mahottoman isoa ja massiivista… Nyt tosin parhaillaan arvon, onko mun tänhetkinen ideani sittenkin liian iso ja massiivinen, täytyy joku päivä koepiirtää se. :D
Tosi kiva asu! Paljettihattu on ihana!
Kiitos! Tykkään paljeteista tuollaisessa pienessä jutussa kovasti, eikä yhtään haittaa sekään, että malli on kutakuinkin täydellinen töhnäisten hiusten piilottamiseen. :D
Tatskat on kivoja. Sanoinko jo että mullakin on =P Muista tutkailla tarkkaan sitten kenellä käyt sen otattamassa että saat juuri sellaisen kuin haluat. Eli tutkia tarkkaan läpi juuri sen valitsemasi tatuoijan aiemat työt ja tyylin. Mun tatskan teki kaveri ja nyt neljän vuoden jälkeen se tuntuu edelleen juuri sellaiselle kuin halusinkin, nyt vaan tahtoisin saada siihen jatkoa. Se kun on sellainen jatkotarina =)
Ainiin neuletakkikin on hauska viritelmä =) Epäsymmetrisyys <3
Muistelisin että oon joskus kuullut tatuoinnistasi aiemmin, en vaan enää muista mitä tarkalleen, emmentaalipää kun olen… :D Tamperelaisista paikoista olen katsellut sillä silmällä Putkaa, siitä ainakin olen ihan positiivisia arvioita kuullut. Tärkeintä on kuitenkin juuri se, että tarkat rajat ja suorat viivat ovat kunnolla hallussa, ettei tarvitse sitten koko elämäänsä katsella sellaista kuvaa, joka on vähän sinnepäin.
Ja neuletakkiviritelmä kiittää! Oon ihan jipoissani, kun oon taas pitkästä aikaa löytänyt jonkin asian, joka tuntuu päällä niin kivalta, rennolta ja näyttääkin vielä hyvältä. Plussaa juurikin tuosta monikäyttöisyydestä! :D
Voihan (nami)kettu, arvaas kuka oli unohtanu lisätä tän readeriin :D Ja sit ihmettelin, miksi Maija on niin hiljaa… Blondi mikä blondi, ei sitä tämä hiustenväri peitä. Kiva neuletakkiviritelmä :) Mullakin on ollut tatuointikuumetta jo useamman vuoden, mutta pelkään sitä kipua. Jospa kieliläväri ensin ;)
Arvelinkin, että noin saattaa käydä joillakin Readeria käyttävillä… Sillä koitinkin eräs päivä julkaista Bloggerin kautta ilmoituksen muutosta, en ole aivan varma, onkohan se mahtanut päästä perille… Olin ehkä vähän liian nopea liikkeissäni, kun en ehtinyt kunnolla pohjustaa tätä muuttoa lukijoille. :D
Ja lävistyshän ei sitten varmaan satu yhtään? ;)
Hei hienosti oot laittanut noi neuleet!!! Loistavaa! Ja kiva ulkoasu blogillasi, mä olen kans tuhannen kyllästynyt oman blogini näkymään mutta en varmaan osaa tehdä sille mitään. :(
Kiitos! Nuo neuleet ovat kyllä olleet niin mahdottoman monikäyttöisiä, että oikein harmittaa, etten ole päässyt hamstraamaan niitä lisää. Tuo malli mahdollistaa vaikka minkälaiset viritykset!
Ulkoasu muutti Bloggerin puolelta hyvin samanhenkisenä, olin sielläkin ollut siihen varsin tyytyväinen, kun aikanani sain sen lopulliseen muotoonsa muokattua. Haastavinta olikin löytää täältä WordPressin puolelta juuri se sopiva teema, joka kattoi kaikki haluamani ominaisuudet ja oli samalla kuitenkin helppo muokata juuri oikean näköiseksi alkeellisilla HTML-koodin ymmärrystaidoillani. Alusta asti en missään nimessä osaisi teemaa koodata, siksi on pysyttävä noiden teemojen muokkaamisessa… :D
Pingback: Kesäteltta « Silmänlumetta