Jei, viikonloppuna tuli tehtyä aika kivoja juttuja. Käytiin vanhempieni luona Keski-Suomessa ja pääsin piiitkästä aikaa Tuuriin shoppailemaan. Mukaan tarttui pääasiassa vain käytännöllisiä juttusia, mutta mukavaa oli!
Mies sai kuin saikin korjattua kaukolaukaisimen, joten pääsen jälleen kuvauspuuhiin. Aloinkin jo kärsiä vierotusoireista, kun en päässyt kuvailemaan kaikkea haluamaani, kerrankin kun hyviä ideoita oli pää täynnä.
Hyväksikäytin myös äitin saumuria ja vetäisin iltapuhteena itselleni paksusta mustasta satiinista pallohameen. Tuo satiini on nimittäin varsin työlästä ommella tavallisella koneella, kun kaikki kankaanreunat on huoliteltava siksakilla ellei halua pudotella pieniä mustia langanpätkiä ympäriinsä. Samasta kankaastahan tein vähän aikaa sitten rannekukkarot, jospa jopa pääsisivät joku päivä samaan asuunkin, tiedä häntä…
Hame on malliltaan leveä putkilo, jossa on sekä ylhäällä että alhaalla kuminauhakuja, joista ylempi on muutaman sentin etäisyydellä hameen yläreunasta, jolloin sain tehtyä ns. paperipussivyötärön. Erinomaisen helppo malli siis, vielä kun tein tämän vuorittomana, sillä kangas on itsessäänkin aika paksua. Sivutaskut hameeseen laitoin, ihan vaan siksi, että saisin käsilleni jonkin pitopaikan. Koen nimittäin oloni usein varsin epämukavaksi, koska en tiedä mitä käsilläni tekisin. Siksi onkin ihanaa kun on taskut, jonne kädet voi sujauttaa pahimman hädän koittaessa!
On muuten eri kivaa yrittää ottaa kokomustasta asusta kuvia, joista hameen yksityiskohdat tulisivat esiin. Onneksi valaistusta ja värisävyjä säätämällä pääsee jo pitkälle. Alla vielä pari suurempaa kuvaa, joista jo näkeekin jotain muuta kuin epämääräisesti kiiltävän takamuksenalueen.





Tosi söpö hame. Tykkään tosta kovasti :)
Ihana hame ja hoikistunut bloggari! :)
JALAT. <3
Tosi kiva hame!! :)
Tosi söpö kokonaisuus,vaikka on pelkkää mustaa:)
Kiitokset ihanista kommenteista!
Anonyymi: Tuo hoikistuminen taitaa olla juuri sellainen visuaalinen harha, joka on vain hyödyksi, kiloja siis ei tietääkseni ole karissut tippaakaan. :D
Linda: Oon vuosikaudet yrittänyt vältellä kokomustia asuja, kuvitellen että ne ovat aina liian synkkiä ja gootteja. Nykyään alan jo tottumaan ajatukseen, että asu voi olla nätti, tyttömäinen ja/tai mielenkiintoinen riippumatta itse väristä… Helpottaa vaatekaapin kasaamista ja yhdistelemistä, kun ei tarvitse miettiä, sopivatko vaatteiden värit yhteen, paitsi että on yhtä helvettiä yrittää etsiä mustien vaatteiden seasta juuri sitä, minkä haluaisi laittaa päälleen. :D
Ohhoh, olen täällä aivan äimän käkenä, sillä Anonyymin kommentin jälkeen uskaltauduin ekaa kertaa tänä vuonna puntarille ja oli sieltä sittenkin kaksi kiloa tipahtanut! No, en kyllä itse ole asiaa huomannut, en kuvissa enkä livenä, päinvastoin kuvittelin tapahtuneen juuri päinvastaista jonka takia en aiemmin punnitukseen ole uskaltanutkaan. O_o Ehkäpä tänä vuonna lisäämästäni syötyjen kasvisten määrästä on ollut siis hyötyäkin! :D