Home-made samurai

Esittelen näin kotiasun yhteydessä erään alelöytöni, Gina Tricot:n aitoa mokkanahkaa olevan sidottavan vyön. Olen viimeisen vuoden aikana rakastunut sähkönsiniseen väriin, joten eihän tilaisuutta voinut ohittaa, kun tällainen kaunokainen roikkuu kaupassa -50%-lapun kera. Aitoa nahkaa, hei! Gina Tricot:sta!

P1010391

Muutoin asuun kuuluvat ikivanha Lindexin raitapaita, KappAhlin liehuvahelmainen trikooneuletakki ja kotihousut by Molly Moll. Mustavalkoiseen kokonaisuuteen sähkönsinsinen vyö tuo sopivasti silmäniloa ja värikkyyttä.

Kotona kun ei aina ole mitään tähdellistä tekemistä, on aikaa alkaa pelleilemään kameran edessä, nyt kun hyvän kuvauspaikan löysin makkarista. Päivällä valaistus riittää kuvaamaan, koska kameran taakse jää kahteen suuntaan osoittavat ikkunat, jotka toki ovat varjon puolella, mutta tällöin ei aurinko ainakaan porota suoraan sisälle tehden liian vahvoja varjoja kuvia pilaamaan. Vielä haaveilen kovasti kaukolaukaisimesta (ja samalla tietysti digijärkkäristä, johon sellaisen saa), niin ei tarvitse ravata kameran ja poseerauspaikan väliä.

4 thoughts on “Home-made samurai

  1. Maria: Hyvä jossei haittaa! Aattelin, että todennäköisyys pölähtää samaan paikkaan samalla vyöllä on aika pieni ja muutenkin varmaan yhdisteltäisiin se aika eri tyylisesti kumpikin. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>