Juhannuksen kotopuolireissultani tuliaisiksi toin itselleni uudet sandaalit. Tai, siis uudethan nuo eivät ole, vaan kolmisenkymmentä vuotta vanhat, äitini vanhat. Aitoa nahkaa, erittäin hyvänä säilyneet ja jalkaani juuri sopivan kokoiset. Olen koko kevään pähkäillyt sen ongelman parissa, miten pärjään ilman siistejä sandaaleita. Yhdet läpsyttimet mulla jo ovat sekä ikivanhat Vagabondin sporttisandaalit, mutta ei noita pahemmin hameiden ja muuten siistien vaatteiden kanssa käytetä.
Problem solved, skandaalini, olkaa hyvät!
Oho, näköjään olen unohtunut trimmata sääriuntuvani. Onneksi ovat niin vaaleita, ettei noita juurikaan huomaa, paitsi valossa tummaa taustaa vasten.
Nehän ovat komiat, ja taas ajankohtaisen muodikkaat!
Noi on tosi hienot! Ennen tehtiin tavarat kestämään…
benglia: Noita tänä kesänä kaduilla ja blogeissa näkyneitä sandaaleja katsellessani muistin joskus pienenä noitakin kenkälaatikolla käydessäni kädessä pyöritelleeni. Ja siitä se ajatus sitten lähti :)
Nooruska: Kiitos! Nuo ovat vielä siitäkin hienot, että nuo remmit ovat käytännössä yhtä pitkää nahkanauhaa ja eri remmien pituutta on tosi helppo säätää ihan oman jalan mukaan, joten nuo saa istumaan tosi hyvin. Äiti on vissiin joltain etelän reissulta ostanut nuo jostain kojusta sikahalvalla, varmasti ovat jo maksaneet hintansakin hyödyllisyydessä ja monikäyttöisyydessä takaisin :D
Pingback: Vagabondin kesä 2010 « Silmänlumetta