Harmaan maanantaipäivän pelastus

Viikonloppu vierähti lauantaina ukkoseni tulevia synttäreitä etukäteen juhlistaessa ja sunnuntaina krapulaa parannellessa. Harvemmin innostun oikeasti kovin paljoa ryypiskelemään, mua pidetään ehkäpä enemmän sellaisena konservatiivisena tiukkapipona, mutta yleensä osaan vaan ottaa noista ylilyönnestäni opiksi, ainakin joksikin aikaa, keskimäärin vuodeksi tai kahdeksi.

Ja hauskanpitohan ei ole riippuvainen juodun alkoholin määrästä, vaikka monet niin luulevatkin. Se on se tunnelma, mikä määrää, itselleni ainakin. Sellainen ideaalinen bileilta olisi tyttöjen kanssa baariin, jossa voisi juoda ehkä sen yhden, jonka jälkeen loppuilta kuluisi tanssilattialla kaloreita kuluttaessa ja satunnaisia vesilasillisia nauttiessa. Lempiliikuntalajini ainakin toistaiseksi on ollut hauskanpito ja tanssiminen (diskossa, ei tanssilavoilla, olen toivoton varpaille talloja). Vielä kun löytäisin jostain itselleni sopivan iloista tyttöporukkaseuraa, joka innostuisi moiseen. Noista meidän pojista (suurin osa tuttavistamme on miespuolisia) kun ei ole enimmäkseen muuhun kuin istuskellen tinttaamiseen ja saunomiseen. No offence, ootte silti ihania! :)

Maanantai on tällä viikolla kyllä ulkoisesti niin maanantai kuin voi olla. Ulkona on pilvistä ja kai siellä tihuttaa vettäkin. Erittäin harmaata ja masentavaa, vaikkakin piristän itseäni ajatuksella, että lumet sulaa sateen vuoksi aina vaan nopeammin. Aamuni alkoikin hyvin väsyneesti, olen rauhalliseen tahtiin pyykkäillyt ja järjestellyt tavaroita. Tiskitkin pitäisi vielä ladata koneeseen…

Onneksi postintäti (tai -setä) tiputti luukusta piristystä, mainoskasan alta kun paljastui paksuhko ruskea kirjekuori.

Olen osallistujana huhti- ja toukokuun ajan tapahtuvassa Salainen blogiystävä-ringissä ja tässä oli siis ensimmäinen postipaketti ystävältäni, joka siis pysyy salaisena ringin loppuun asti. Kuoresta paljastui ensimmäisenä ihanan keväinen kortti, jossa oli tervehdys salaiselta ystävältäni.

Kuoresta paljastui myös tällainen kasa kaikkea namia, tarpeellista ja ihanan turkoosia.

  • Salmiakkia Namiketulle, joka ei voi elää ilman salmiakkia. Vieläpä sokerittomana, joten näitä voi vetää koko askillisen tarvitsematta pelätä sokerihumalaa.
  • Hyvin tarpeellisia välineitä vielä aloittelijamaisen pieneen manikyyritarvikevalikoimaani. Turkoosinsinisiä kynsiviiloja, joilla kynnet saa teroitettua niin teräviksi, ettei tarvitse pelätä edes ryöstäjiä sekä matkoillakin mukaan mahtuva manikyyrisetti. Setissä on muunmuassa metallinen viila, pienenpienet pinsetit, kynsileikkurit sekä todellakin tarpeeseen tulevat kynsisakset, jotka ovat vuosikausia roikkuneet ostoslistallani, mutta joita ei vaan koskaan ole muistanut hankkia.
  • Pirteän turkoosi muovihelmikaulanauha, jolle keksin jo monen monta asukokonaisuutta, johon sen voin yhdistää. Todennäköisesti yksi tulevan kesän kestosuosikeista.

Suuret kiitokset salaiselle blogiystävälleni ja hyvää kevättä myös kaikille lukijoilleni! Kyllä se aurinko aina paistaa, vaikka pilvet tiellä olisivatkin!

Tänään odottelen vielä H&M-pakettini saapumista paikalliseen postiin ja huomenna suuntaankin muutaman paikallisen bloggarin kanssa kiertelemään Tampereen kirpputoreja.

4 thoughts on “Harmaan maanantaipäivän pelastus

  1. “Vielä kun löytäisin jostain itselleni sopivan iloista tyttöporukkaseuraa, joka innostuisi moiseen.”

    Mä voin lähtee selvin päin tanssimaan sun kanssa :D Mulla olis yks kaverikin joka vois innostua ja se on nyt lomautettuna niin se pääsee viikollakin!
    (paitsi tietty jos oot ihan urpo niin en sit haluu, se selvinnee huomenna ;) no ei kai, tuskin oot urpo kuhan heitän huonoo läppää)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>